OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Kuninkaankartanon Panimolta amerikkalaistyylinen ale

jätä kommentti »

kunkaankartanonhanat

Kuninkaankartanon Panimon hanarivistö. © Kuva: J.T. Laakso.

Kuninkaankartanon Panimo on toiminut vuodesta 1995 Mustialan maatalousoppilaitoksen legendaaristen pienpanimoyrittäjäkurssien vanavedessä. Panimon yhteydessä toimii Oluttupa Iso Piippu, komeassa punatiilisessä rakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 1873 kartanon viljavarastoksi. Panimon tuotteita valmistetaan jatkuvasti pääasiassa Ison Piipun ja muutamien muiden ravintoloiden valikoimiin.

Esimerkiksi Olutravintola Birgerissä Hämeenlinnassa ja Antikvaarisessa Olutravintola Opus K.:ssa Lohjalla oli vuosikausia pysyvä Kuninkaankartanon pienpanimohana. Marraskuussa 2009 panimon vahva uutuus Torppari on saatavilla Helsingin Puotilassa Olutravintola Pikkulinnun hanasta.

Pullotus alkaa jälleen  

Kuninkaankartanon Panimon oluita on vuosien aikana myös pullotettu myytäväksi lähinnä Forssan alueen päivittäistavarakaupoissa. Pullotuksissa on nyt ollut muutaman vuoden tauko, mutta ehkäpä jo jouluksi 2009 saadaan taas tuotteita pulloon.

Näin lupailee panimon olutmestari ja pienpanimoyrittäjäkurssien opettaja Lassi Puupponen esitellessään olutuutuuksia Helsingin Messukeskuksen ELMA-tapahtumassa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Lounais-Hämeessä Forssan naapurissa toimiva Kuninkaankartanon Panimo kuuluu nykyisin osana Hämeen Ammattikorkeakouluun HAMK:uun, jonka päätoimipaikka on Hämeenlinnassa.

Panimon tunnetuimpia tuotteita ovat Renki (tšekkipils 4,7 %), Vouti (tumma ale 4,6 %), Pehtoori (lager 4,5 %) ja Pikkupiika (saksalaistyylinen pils 4,5 %). Kiinnostavia uutuuksia ovat yhdysvaltalaisilla humalilla maustetut Torppari (ale 6,3 %) ja Lampuoti (ale 4,6 %).  

Lue Kuninkaankartanon Panimon tuotteiden arviot.
Haku: laita selainen haku-toimintoon hakusanaksi esimerkiksi “Kuninkaankartano” tai “Tammela”.

Written by Toimitustiimi

06.11.2009 at 18:23

Kekri-oluttapaaminen Arabiassa 7.11.

jätä kommentti »

Helsingin Arabianrannan Kekri-juhlien aikana käsitellään ja esitellään myös sadonkorjuuajan kausiolut- ja sahtikulttuuria. Kekri-juhla on lauantaina 7.11. kello 16 Annalan tilalla Hämeentien varressa. Kekri-oluttapaaminen on heti kekripukin polttamisen jälkeen noin kello 19.15.

Lue lisää: OK-OlutKulttuuriKlubi.

 

Written by Toimitustiimi

02.11.2009 at 09:54

Tallennettu aiheeseen Olutkulttuuri, Olutverkko, Sahti

Alkon valikoimassa 20 jouluolutta

jätä kommentti »

Tanskalainen jouluolut tulee Fyn-saarelta.

Øerbæk Bryggerin jouluolut 0,75-pullossa on yksi mielenkiintoinen uutuus Alkon valikoimassa.

Maanantaina jakeluun  tulevan Alkon Uudet tuotteet -luettelon mukaan jouluolutvalikoima on monipuolinen ja runsas, vaisun edellisjoulun jälkeen.

Valikoimassa on peräti 20 olutta, joista yhdeksän uutuutta. Tai varsinaisesti kaksi (tanskalainen Jingle Bells ja yhdysvaltalainen K-9) – muut ovat tuttuja Suomen olutravintolavalikoimista vuosien ajalta.

Kotimaisia jouluoluita on vain kaksi, Sinebrychoffin ja Stallhagenin, ellei sitten joulun peruskausiolutta, Finlandia Sahtia lasketa mukaan. 

OLUTVERKKO on koonnut alle tiedot Alkon myymälöihin tulossa olevista joulun kausioluista. Mukana ovat myös tarkat panimotiedot, pullokoot ja hinnat.

Voit tutustua myös edellisen joulun olutarvioihin. OLE HYVÄ!  
Myös kommentteja otetaan vastaan.

 

Lue lisää…

Written by Toimitustiimi

30.10.2009 at 12:09

Tallennettu aiheeseen Olut, Olutkulttuuri, Panimot

Oluen myynti lisääntynyt 5 %

jätä kommentti »

Panimoliiton mukaan jäsenyritysten oluenmyynti on kasvanut kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen (1.1.-30.9.) aikana 5,0 % edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Panimot myivät olutta 323,8 miljoonaa litraa (+ 15,3 miljoonaa litraa eli + 5,0 %). Kokonaismyynti kasvoi 1,9 %.

Myös long drink -juomia myytiin selvästi enemmän, tosin kokonaismäärä on vain 32,5 miljoonaa litraa, + 14,2 %. Siiderimyynti alkoi vihdoin laskea: 25,5 miljoonaan litraan, – 11,2 %. Kivennäisvesien myynti laski – 7,9 % ja virvoitusjuomien pysyi samana (-0,1 %)

Panimoliiton toimitusjohtaja Tero Kallion mielestä lievä myynnin lisäys aiheutui lokakuun alusta toteutetusta alkoholiveron korotuksesta 10 prosentilla. – Kaupat ostivat varastohyllyille olutta vanhalla verokannalla, Kallio arvioi.

Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliiton tilastoihin kootaan jäsenyritysten myyntitiedot. Jäseniä ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab, joiden yhteismyynti kattaa lähes 99 % kokonaismyynnistä maassamme. Mukaan lasketaan myös panimoiden maahantuonti, ei sen sijaan panimoiden myyntiä ulkomaille.

Written by Toimitustiimi

29.10.2009 at 12:44

Tallennettu aiheeseen Olut, Panimot, Yleiset uutiset

Kekri alkaa Espoon Gallow’sista

jätä kommentti »

Olutravintola Gallow’s Bird on koonnut kotimaisten pienpanimoiden tuotteista monipuolisen syysvalikoiman. Suomalaisen kansanperinteen mukainen Kekri-juhla ajoittuu pyhäinpäivään. Gallow’sin Kekri-valikoima on tarjolla juuri lauantaista 31.10 kello 15 alkaen. Avajaispäivän iltana ravintolassa esiintyy pelimanniyhtye Leikarit.  

The Gallow’s Bird Public House Espoon Niittykummussa on kunnianhimoisen laajan valikoiman olutravintola. Helsingin Olutfestivaali nimesi keväällä Gallow’s Birdin Vuoden Olutravintolaksi 2009. Syyskuussa Gallow’sin ravintoloitsija Thomas Aschan sai englantilaisen Cask Marquee -tunnustuksen huolellisesta elävän real ale -oluen tarjolla pitämisestä.

Sahtiklubin Kekriseminaari

Kotimaiseen syysolutperinteeseen kuuluu tietenkin myös sahti, maailman mitassa ainutlaatuinen perinnejuoma. Sahti on suomalaista kansanperinnettä – ja myös nykypäivää! – mutta varsinainen Sahti-Suomi sijoittuu noin 50 perinteisen kunnan tai pitäjän alueelle Hämeessä ja Satakunnassa.

Harrastusta on toki muuallakin. Niinpä Varsinaisen Sahti-Suomen Ulkopuolisten alueiden Sahtiklubi järjestää lauantaina 31.10. kello 16-19 KEKRI-PÄIVÄN sahti- ja kausiolutseminaarin, Gallow’sissa Kekrin alkajaisiksi. Keskustelun ja opastetun maistelun merkeissä vietettävään tapahtumaan ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita.

Seminaarin yhteydessä sahdin- ja kotioluen valmistajien on mahdollista osallistua SAHDINVAIHTOON!

Ennakkotieto: KALLION KEKRI-TAPAAMINEN la 21.11. klo 16. Sahdin ja oluen ystävät kaikkialta maasta ovat tervetulleita legendaariseen Kallion kaupunginosaan Helsingissä viettämään tunnelmallista hetkeä seurustellen ja tarinoiden sahdista ja satoajan kausioluista. Mahdollisuus SAHDINVAIHTOON!
Tapaamisen järjestävät OK -OlutKulttuuriKlubi ja Sahtiklubi. Tapahtuma liittyy KALLIO KIPINÖI -kaupunginosakulttuuriviikkoon (20.-29.11.).  TE R V E T U L O A !

Lue lisää…

Written by Toimitustiimi

26.10.2009 at 09:36

Teemaviikolla alkoholin kulutusta vähentämään

jätä kommentti »

Suomen tavoitteena on olla Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Siihen tavoitteeseen pääsemiseksi Terveyden Edistämisen Keskus pitää merkittävänä keinona alkoholin kulutuksen vähentämistä.

Ehkäisevän päihdetyön viikon 31.10.-8.11. teemana on “Laskuhumala, humalalasku” ja painotetaan paikallista alkoholipolitiikkaa. Eri puolilla maata toteutetaan yleisötilaisuuksia, seminaareja, illanviettoja ja avoimien ovien päiviä. Tapahtumien toteuttajina ovat muiden muassa kunnat, järjestöt ja oppilaitokset.

Tekryn teemaviikkoa vietetään nyt 10. kerran.

Vastuullisen olutkulttuurin edistämisessä paikallinen alkoholipolitiikka on hyvin tärkeässä asemassa.Kännissä olet ääliö -kampanja

Oluen kulutusta on helppo vähentää: ostamalla 8 litran olutkorin / salkun tilalle Koffin Portterin, Olvin Tuplapukin, Hartwallin molemmat Gourmet’t, Teerenpelin Sauhusantun, Malmgårdin Belgen ja Finlandia Sahdin voit viettää huomattavasti nautinnollisemman viikonlopun – yhtä halvalla! Ja kulutusta on vain 4 litraa.

Written by Toimitustiimi

23.10.2009 at 16:34

Viinitilojen liköörit saamassa suoramyyntioikeuden

jätä kommentti »

Hallituksen sosiaalipoliittinen ministeriryhmä esittää alkoholilakiin muutosta, jonka mukaan tilaviinin ja sahdin vähittäismyyntiluvan haltija voisi tulevaisuudessa myydä myös enintään 22 tilavuusprosentin vahvuista tilalikööriä suoraan asiakkaalle. Hallituksen esitys pyritään antamaan Eduskunnalle vielä syysistuntokaudella ja uudistus tulisi voimaan mahdollisimman pian.

Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) esittelyn mukaan uudistus parantaa tilojen elinmahdollisuuksia maaseudulla. Poliitikot pitävät kaukana asutusta sijaitsevien tilojen tuottamia liköörejä lähinnä matkamuistoina.

- Valmistelujen aikana olutpanimoiden suoramyyntioikeus oli myös esillä, mutta päädyimme tässä vaiheessa siihen, että sitä ei esitykseen sisällytetty, valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo OLUTVERKOLLE.

Tänään julkistetun esityksen mukaan tilalikööri tulee valmistaa maaseudulle ominaisista marjoista, hedelmistä tai muista kasvinosista ja se on aina mietoa alkoholijuomaa eli sisältää enintään 22 prosenttia alkoholia. Valmistuksessa voidaan käyttää ainoastaan maatalousperäistä alkoholia.

Nykyisin viinitilat voivat esitellä tuotteitaan tilalla, mutta heidän on ohjattava asiakas ostoksille Alkon myymälään, usein kymmenien kilometrien päähän.

- Liköörien myynti nykyisellään on aivan marginaalista, Lepaan viinitilan liköörinvalmistaja Jorma Virtanen kertoo Ylen Radiouutisten haastattelussa. – Jos saamme suoramyyntioikeuden, myynti saattaa kohota kolmannekseen tilan viinituotteiden kokonaismyynnistä.

- Olisi hyvin tärkeää saada oikeus voimaan joulukuun alusta alkaen. Monet marjaliköörit sopivat erinomaisesti juuri joulupöytään, Virtanen korostaa.

Lue lisää…

Written by Toimitustiimi

22.10.2009 at 14:24

Tallennettu aiheeseen Olutkulttuuri, Panimot, Yleiset uutiset

Vuoden Olut Savukataja taas saatavilla

jätä kommentti »

Vakka-Suomen Panimon Savukatajaa valmistettiin keväällä pieni erä, 200 litraa, Helsingin Olutfestivaalille 15.-16.05.2009. HBF:n kisaraati nimitti Savukatajan Vuoden Olueksi 2009. Valinta yllätti uuden pienpanimon täydellisesti ja uusi keitto on valmistunut vasta nyt lokakuussa.

Savukataja tuli myyntiin Helsingissä Olutravintola Villi Wäinön Tummat & Vahvat – Mallasvoimaa! –teemaviikoille 1.10.2009. Muualla jakeluun päästiin Suomalaisen Oluen Päivänä 13.10. Marraskuussa valmistuu toinen erä ja panimo lupaa jouluksi vielä kolmannen erän. 

Olut on sen verran harvinainen, että julkaisemme tässä luettelon paikoista, joiden valikoimassa se on.  Savukatajaa myyvät ravintolat:

Helsinki: The Fellows Bar, Cafe Bar 9, Casa Mare, Juttutupa, Kannelkrouvi, Maltainen Riekko, Olutkellari Helsinki, Olutravintola Nurkka, Pikkulintu, Villi Wäinö, One Pint Pub;

Oulu: Oluthuone Leskinen, Gloria, Never Grow Old; Tampere: Gastropub Nordic, Olutravintola Konttori, Pub Kahdet Kasvot, Gloria; Turku: The Old Bank; Jyväskylä: Old Brick’s Inn;

Hyvinkää: Pub Pelikenttä; Kerava: Public House O’Robins; Hamina: Jack-up; Joensuu: Gloria; Kuopio: Gloria; Varkaus: Oscar. Uusikaupunki: Gasthaus Pooki, Hotelli Aquarius, Hotelli Lännentie, Katjan Captain’s Makasiini, Ravintola Kahveli, Ravintola Wanha Mestari sekä Sualaspuar Oy. Uudessakaupungissa saatavilla 0,5 litran lasipullossa, muilla paikkakunnilla hanassa. Savukataja on tulossa myös Espoossa The Gallows Birdin Kekri-valikoimaan 31.10. alkaen.

OLUTVERKON arviot Savukatajasta löytyvät arviosivuilta. Alla olevassa koosteessa on alkuperäinen arvio toukokuulta sekä useita eri kokoonpanoilla laadittuja arvioita.

Tee oma arviosi ja lähetä se Kommenttien kautta kaikkien luettavaksi! 

Lue lisää…

Written by Toimitustiimi

20.10.2009 at 15:33

Laitilan panimo kasvaa – Kievari-sarja jatkuu

jätä kommentti »

Kievari-erikoisolutsarjan ensimmäinen vuosi rohkaisee jatkoon -
Vahva Mämmi tulossa!  Yhteistyössä on voimaa! – Edelleen.

Vuonna 1995 aloittanut Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy tunnetaan alunperin Oiva-siidereistään, jotka ensimmäisinä vuosina valmistettiin paikallisen Martta-yhdistyksen mehuasemalla puristetuista hedelmistä sekä perinnelimonadeista ja tietysti Kukko-oluesta. Päättyneen kesän hittiuutuus oli Brändy Long Drink (5,5 %).

Kukko oli aivan alussa lasipulloon pakattu tumma ja vaalea “Kukko Höyry-olut“, mutta nousi varsinaisesti oluenkuluttajien suosikiksi vuodesta 2001 tölkitettynä Kukko Pils -oluena (4,5 %), jota seurasivat vielä Kukko Vahva Pils (5,5 %), vaalea Kukko lager (4,7 %) ja Tumma Kukko (3,8 %). Päivittäistavarakaupan Kukot ovat olleet alkuvuodesta 2008 alkaen saatavissa myös puolen litran lasipullossa. 

Rami Aarikka esitteli tulevaa Tuomas-olutta jo viime vuoden joulukuussa. © Kuva: J.T. Laakso.

Rami Aarikka esitteli tulevan Tuomas-oluen ideaa jo viime vuoden joulukuussa Tuomaan päivänä. © Kuva: J.T. Laakso.

- Laitilan Kievari Tuomas (4,1 %) on vuosi sitten aloitetun erikoisolutsarjan seitsemäs tuote, Laitilan panimomestari Niko Hurskainen kertoo. – Kievarit ovat kausi- ja teemaoluita, joita valmistetaan rajoitettu määrä. Poikkeus on pohjahiivalla valmistettu portteri, jonka tuotanto alkoi Kukko Portterina ja on nyt saanut uuden etiketin Kievari Portterina (6,5 %), toistaiseksi valikoiman ainoa vakituinen tuote.

Ensimmäinen Laitilan Kievari valmistui vuosi sitten syksyllä: Kievari Schwarz -mustaolut (4,5 %). Tämän vuoden pääsiäisenä ilmestyi maailman ensimmäinen mämmiolut Kievari Mämmi (4,3 %), kevääksi Kievari Humalainen (4,5 %), kesäksi Kievari Retale (4,4 %) ja syksyksi Kievari Kekri (5,9 %). Humalainen, Retale ja Tuomas ovat panimon ensimmäiset pintahiivaoluet, samoin porilaisen Mika Heikkisen kehittämä Mufloni Stout.  

- Kokemus erikoisoluista on myönteinen ja tulevan vuoden suunnitelmissa on ainakin neljä uutta Laitilan Kievaria, Hurskainen lupaa. Ensi kevään pääsiäiseksi tulee vahva Kievari Mämmi (5,5 %) myös Alkon valikoimaan.

Yhteistyötä Saksaan saakka

Vuonna 2001 valmistunut Laitilan panimo on investoinut uusiin tiloihin ja lisännyt keittokapasiteettiaan jatkuvasti. Keväällä valmistui laajennus ja seuraava on juuri alkanut ja valmistuu vuodenvaihteen jälkeen. Tuotanto-, varasto- ja toimistotilaa tulee lisää 2700 m , minkä jälkeen tilojen kokonaisuus on jo lähes hehtaari.  Rakentamisen kustannusarvio on 1,4 miljoonaa euroa. Oluenvalmistuslaitteistoon sijoitetaan samalla 1,8 miljoonaa.

Kasvavaa kapasiteettia on haluttu antaa myös muiden pienpanimoiden käyttöön.

- Aloitimme kesällä Yhteistyössä on voimaa -projektin, jossa ensimmäisenä valmistettiin porilaisen Beer Hunter’s -panimoravintolan Mufloni Stout -olutta (4,7 %) laajalle kansalle jakeluun, Hurskainen kertoo. Yhteistyö jatkuu ja seuraavaksi voitanee odottaa Tampereen Koskipanimo Oy:n olutta.

- Valmisteilla on myös panimomestarivierailu Bodenseen rannalta Konstanzista Saksan Baden-Würtenbergistä, jossa Weihenstephanerin panimokorkeakoulun aikainen opiskelukaverini Dirk Höchsmann on tuotantojohtaja-panimomestarina vuonna 1795 perustetussa, seitsemännen sukupolven  Ruppaner-Brauerei -perhepanimossa.

ruppanerbrauerei1795- Ruppaner valmistaa upeita vehnäoluita, mikä voisi olla kiinnostava kokeilu meilläkin. Panimo on pieni, vuosituotanto on 3 miljoonaa litraa, meidän kokoinen, Hurskainen haaveilee.

Laitila valmistaa myös kauppaketjujen nimikkosarjoja, joiden osuus tuotannosta on alle puolet.

- Omien tuotteiden tuotantomäärät ovat kasvaneet vuoden 2009 aikana noin 70 %, Laitilan markkinointijohtaja Marko Karjalainen arvioi.  (Eli jos omien panimotuotemerkkien tuotanto olisi ollut 3 miljoonaa litraa, kasvu olisi 2,1 miljoonaa litraa eli kokonaisuudessaan 5,1 miljoonaa litraa!)

Laitilan oluttuotanto painottuu mietoihin päivittäistavarakauppatuotteisiin. Peruste on Karjalaisen mukaan yksinkertainen: – Olutta myydään 80 % kauopassa ja vain 20 % olutravintoloissa.

- J.T. Laakso 

Lue OLUTVERKON testiryhmän arviot Tuomas-uutuudesta ja muistakin Kievari-sarjan tuotteista! 
Lue Laitila rakentaa kievariverkkoa

Written by Toimitustiimi

16.10.2009 at 13:07

Tallennettu aiheeseen Olut, Olutkulttuuri, Panimot

Laitila julkisti ensimmäisen Tuomas-talvioluen

yhdellä kommentilla

Panimomestari Niko Hurskainen (vas.) luovuttaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan  kunniakirjan N:o 1 Kievari Tuomas -oluen kehittäjälle Kari Ylänteelle.

Panimomestari Niko Hurskainen (vas.) luovuttaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kunniakirjan N:o 1 Kievari Tuomas -oluen kehittäjälle Kari Ylänteelle. © Kuva: J.T. Laakso.

Maukkaita hetkiä hyvän oluen seurassa!“, vuoden 2008 Hyvä Tuomas Kari Ylänne toivottaa Laitilan Kievari -uutuuden takaetiketissä.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on tarjonnut positiivisesta panoksesta olutkulttuurin kehittämiseksi vuosittain valittavalle Hyvälle Tuomaalle mahdollisuuden osallistua Kievari Tuomas -joulu- ja talvioluen valmistukseen. Kukin omien taipumustensa ja kykyjensä mukaan.  Kievari Tuomas tulee siis tulevinakin vuosina markkinoille, mutta resepti vaihtelee.

Viime vuonna Tuomaan päivänä tunnustuksen saanut olutkirjoittaja ja Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Kari Ylänne pääsi ensimmäisenä laatimaan Tuomas-oluen reseptiä. 

- Lähtökohtana oli, että oluen tulee sopia päivittäistavarakauppaan (siis alle 4,7 %-til.) ja mielellään maistua myös ns. suurelle yleisölle, Ylänne kuvailee.  – Aloin sitten miettiä mild ale -tyypin olutta, jollaista ilmeisesti Suomessa ei ole koskaan valmistettu.

- Vaihtoehtona harkitsin belgialaistyylistä wit-bieriä (vehnäinen valko-olut), mutta Tuomas on myös jouluolut eli tumma lajityyppi sopii paremmin.

- Lopputulokseen olen tyytyväinen. Mildin tyyliin olisi mahdollisesti sopinut vieläkin alhaisempi alkoholipitoisuus kuin 4,1 tilavuus-%, mutta olisikohan se vaikuttanut kielteisesti ostamiseen… Jossain  vaiheessa suunnittelin myös nykyhetken muotivirtauksen mukaista, luonteeltaan vahvaa amerikkalaista aromihumalointia, mutta tässä yhteydessä se päätettiin jättää pois, Ylänne pohtii oman oluensa ensimmäisiä siemauksia maistellessaan.

Kievari Tuomas -oluen humalat ovat brittiläiset Fuggles ja East Kent sekä saksalainen Hallertau. Maltaat ovat karamelli ja pale ale, mukana mäskäyksessä on lisäksi mallastamatonta paahdettua ohraa. Oluen pääkäyminen (4.9.)  kesti neljä vuorokautta ja varastokäyminen neljä viikkoa. Valmistuserä on 20000 litraa, jotka pääosin pullotetaan päivittäistavarakauppaa varten. 150 keg-tynnyriä on astioitu olutravintolamyyntiin.

Oluentekijänä Kari Ylänne esiintyy nyt toista kertaa julkisuudessa. Helsinkiläinen Ravintolapanimo Bruuveri valmisti pari vuotta sitten 90 litran erän Ylänteen ystäviensä (toimittajat Jussi Rokka, Seppo Rokka, Arto Nyberg ja Bruuverin olutmestari Matti Oksa) kanssa ideoimaa Bastard of Rye -IPAa (7,5 %). – Jonkin verran kotiolutkokeiluja on tullut tehtyä aikoinaan.

* Mutta mikä mahtaa olla mielestäsi Laitilan  t o i s e k s i  paras olut?

- Kyllä se taitaa olla Kukko Pils, Kari Ylänne vastaa melkein miettimättä, mutta jättää auki, tarkoittaako mietoa vai vahvaa.

Lue OLUTVERKON arvio Kievari Tuomas -oluesta! – mukana myös vertailu walesilaisen Brains Darkin kanssa! Samoin voit tutustua kaikkiin muihinkin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan oluiden, siidereiden ja lonkeroiden arvioihin!  

 

Written by Toimitustiimi

15.10.2009 at 18:23

Tallennettu aiheeseen Olut, Olutkulttuuri, Panimot

OLUTVERKKO ennätyskunnossa!

yhdellä kommentilla

Koko suomalaisen olutalan, niin ammattilaisten kuin harrastajienkin, ajankohtainen uutispalvelu OLUTVERKKO on eilen – Suomalaisen Oluen Päivänä – herättänyt ennenkokematonta mielenkiintoa Internet-tietoverkkoa käyttävien kansalaisten keskuudessa. Milloinkaan aikaisemmin OLUTVERKON vuosikymmenen aikana ei yhden päivän aikana ole luettu OLUTVERKON uutispalvelua niin ahkeraan kuin eilen. Ja sama tahti tuntuu jatkuvan edelleen tänään keskiviikkona!

Suurinta mielenkiintoa on herättänyt juuri Suomalaisen Oluen Päivä, samoin uusien olutravintoloiden uutisointi. Lukijat ovat myös osallistuneet OLUTVERKON äänestyksiin, jotka löytyvät sivun oikean laidan aiheluokasta “Kilpailut ja äänestykset“. Syksyn kotimaisen kausioluen nimiäänestyksessä on löynyt varsin mukiinmenevä kansalaisehdotuskin: Ruska-olut! Ehkä yllättävää on sekin, että runsaasti käytetyt “Oktoberfest“-aiheet eivät ole vielä saaneet yhtäkään ääntä!

OLUTVERKON äänestyksiin voi osallistua kuka tahansa lukija, myös nimettömästi. Kaikkiin äänestyksiin voi ehdottaa myös omaa vaihtoehtoa ja äänestyksiä voi kommentoida. Siirry keksimään nimitystä kotimaiselle kausioluelle!

Varsinaisten olutaiheisten uutisten lisäksi lukijan kannattaa seurata OLUTVERKON lippulaivoja: oluiden ja myös siidereiden ja lonkeroiden testituloksia sekä tapahtumakalentereita niin olutravintoloissa kuin maailmalla muutenkin. OLUTVERKON tapahtumakalenterit ovat edelleen kaikkien järjestäjien ja olutravintoloiden käytettävissä, maksutta.

Kaunis ja lämmin   K I I T O S   siis kaikille OLUTVERKON lukijoille!
Jokainen päivä on
Suomalaisen Oluen Päivä!
Pidetään yhteyttä!

tv.  OLUTVERKON toimitustiimi - Tule mukaan toimitustiimiin! Rakennamme verkostoa Oluen ja OlutKulttuurin Puolesta!

Written by Toimitustiimi

14.10.2009 at 08:37

Tallennettu aiheeseen Olutkulttuuri, Olutverkko

Pikkulinnun viskiguru Vesa Salminen Suomen Olutmestariksi

2 kommentilla

Olutmestari Vesa Salmisen otteessa on tyyliä. © Kuva: J.T. Laakso

Olutmestari Vesa Salmisen otteessa on tyyliä. © Kuva: J.T. Laakso.

Olutravintola Pikkulinnussa työskentelevä Vesa Salminen valittiin Sinebrychoffin Suomalaisen Oluen Päivänä Suomen Olutmestariksi 2010 tiukassa loppukilpailussa Helsingissä. Salminen edustaa maatamme belgilager Stella Artois’n (ABInbev) mukaan nimetyssä Maailman Mestaruus -kisassa New Yorkissa lokakuun lopussa.

Toisen kerran järjestettyyn Olutmestari-kilpailuun on osallistunut kaikkiaan 70 ravintola-ammattilaista kaikkialta maasta. Semifinaaliin karsiutui 20 ja finaaliin heistä puolet. Loppukilpailussa oli mukana viisi jännityksestä tärisevää miestä Helsingin ja Rovaniemen väliltä: Timo Vallo, Irish Times Bar & Lounge, Rovaniemi, Petri Loponen, Oluthuone Kaisla, Hki, Jani Mikkonen, Gastropub Tuulensuu, Tre, Harri Kairala, Irish Times Bar & Lounge, Rovaniemi ja Vesa Salminen, Olutravintola Pikkulintu, Hki.

Lue lisää…

Written by Toimitustiimi

13.10.2009 at 18:52

Pilsner Urquell -mestaruus Tanskaan

jätä kommentti »

Teemu Lahden tyylinäyte Pilsner Urquellin laskemisesta loppukilpailussa Helsingissä 10.6. © Kuva: J.T. Laakso.

Teemu Lahden tyylinäyte Pilsner Urquellin laskemisesta loppukilpailussa Helsingissä 10.6. © Kuva: J.T. Laakso.

Tanskalainen Rasmus Kobbersmed on voittanut vuoden 2009 Pilsner Urquell International Master Bartender 2009 -tittelin kaksipäiväisessä kansainvälisessä finaalissa. 17 maan edustajien taidot punnittiin Pilsner Urquellin kotikaupungissa Plzenissä ja baarimestari julkistettiin Berliinissä. Rasmus työskentelee Den Blå Hund -ravintolassa Kööpenhaminan Fredriksbergissä.

Suomen kilpailija oli Teemu Lahti Hämeenlinnan Olutravintola Birgeristä. - Kisamatka oli aivan huikea kokemus kaikin puolin ja juuri niin kovatasoinen kuin olin kuvitellutkin, Teemu kertoo. – Matkasta jäi plakkariin paljon hyviä juttuja, joita tulen varmasti käyttämään jatkossa itsekin. Eli oppia ikä kaikki!

- Elämyksen ja käytännön oppien kannalta voin lämpimästi suositella kisaan osallistumista kaikille baarityöntekijöille, jotka Urquellin kanssa työskentelevät. Koskaan ei voi tietää eikä osata liikaa, Teemu Lahti toteaa.

Written by Toimitustiimi

13.10.2009 at 13:16

Suomalainen olutviikko

yhdellä kommentilla

 

koffnikolaietiketti2010Juuri nyt elämme hyvin “suomalaisia” aikoja. Olutkulttuurin alueella alkaneeseen viikkoon ajoittuu esimerkiksi Sinebrychoffin vuosipäiväkseen julistama Suomalaisen Oluen Päivä.

Lue lisää:  Kansainvälinen Suomalaisen Oluen Päivä 13.10.

Oluiden ja muidenkin panimotuotteiden nimet ovat oivallinen tapa edustaa ja edistää suomalaisuutta. Kannatatko Sinä kotimaisen kausioluen nimeksi suomenkielistä käsitettä vai kelpaako jokin hassu ulkomaankielinen brändi?

ÄÄNESTÄ NIMI KOTIMAISELLE KAUSIOLUELLE! 

 

Kuva: Sinebrychoff julkistaa vuosipäivänään Nikolai-oluen uuden etiketin, joka tulee käyttöön tammikuussa 2010. Kuvassa on Nikolai Sinebrychoff (1789-1848), panimon perustaja. Alkuperäisen muotokuvan on maalannut ruotsalainen taiteilija J.E. Lindh.

Written by Toimitustiimi

12.10.2009 at 08:13

Lapparista tulee Lahtari?

jätä kommentti »

Tornion panimolla 1960-luvulta alkaen valmistettu Lapin Kulta -olut on eri vaiheissa ollut hyvin arvostettu laatutuote ja myös vahvasti maamme myydyin olut. Panimon vuodesta 1980 saakka omistanut Hartwall on juuri ilmoittanut Tornion panimon sulkemisesta syyskuun alkuun 2010 mennessä. Lapin Kulta -olut pannaan sitten tulevaisuudessa Hartwallin tuotantolaitoksella Lahdessa.

Oluesta pitävän kansan suussa Lapin Kulta on aina tuttavallisesti “Lappari“. Vuoden kuluttua pitää kuitenkin keksiä uusi nimitys. Sunnuntain (11.10.2009)  Helsingin Sanomissa Ilkka Ahtiainen tekee jo oman ehdotuksensa: Lahtari.

Written by Toimitustiimi

11.10.2009 at 08:54

Tallennettu aiheeseen Panimot, Silmään ja korvaan osunutta