OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Posts Tagged ‘Paikalliskulttuuri

Alkon kesäkuun erikoisissa hapanolutta, hävikkiolutta ja hieno suomalainen siideri

leave a comment »

alkokuukaudenerikoiserat18tunnus

Alkon kesäkuun 2019 erikoiserät -valikoima on hyllyillä ja verkkokaupassa tämän päivän (torstai 06.06.2019) aamusta alkaen.

Kesäkuun erikoiserissä pureudutaan nykyisen muotisuuntauksen eli hapanoluiden ’vivahteikkuuteen’ neljän esimerkin kautta. brewniversewastedhavikkileipaolut17plomainosErikoisvalikoimassa on myös todellinen erikoisuus eli suomalainen ruisleipäjämistä valmistettu Hävikkiolut – tietenkin ajan hengessä amerikkalaisella nimellä ”Wasted”. 

Siiderivalikoimassa on neljä modernia uutuutta, brittiläisen ja ranskalaisen joukossa itseään tuo esille myös suomalainen Nude, ’helmeilevä siideri’ Paraisilta. Väkevien tuoteryhmässä tutustutaan kolmeen uuteen skottiviskiin ja vertaillaan italialaisia grappoja. 

* Alkon kesäinen uutuus Välivesi (0,0 %, 1,49 € / 0,33 l. muovipullo) on myös saapunut hyllyille ja verkkokauppaan. Välivesi on muhinut Kangasahteen lähteessä Kurikassa muutaman kymmenentuhatta vuotta.

Alko kesäkuun 2019 erikoiserät:

brewdogoverworksfunkxpunk19ploVivahteikkaat hapanoluet / Nyansrikt suröl 4 tuotetta (EN, SC, BE, ES)

La Mancurita Gose, Nomada Brewing Co S.L., Barcelona, Espanja (4,0 %) 4,49 € / 0,33 l. plo. Merisuolalla maustettu Gose. 

Sourdough, The Wild Beer Co, Evercreech, Somerset, Iso-Britannia (3,6 %) 4,88 € / 0,33 l. plo.

O/W Overworks Funk x Punk Brett Fermented IPA, BrewDog Ltd, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti, Iso-Britannia (5,5 %) 8,29 € / 0,5 l. plo. Tammitynnyrissä (foeder) kypsytetty, kuivahumaloitu India Pale Ale. O/W-tuotesarja.

Fruitesse, Brouwerij Liefmans N.V., Oudenaarde / Duvel Moortgat NV., Puurs, Belgia (3,8 %) 2,00 € / 0,25 l. plo. Kirsikkaoluen kevytversio.

Lisäksi Pienerät-valikoimassa:

Wasted Hävikkileipäolut I, Brewniverse, Hki; valmistuttaja From Waste to Taste ry, Hki; valmistuspaikka 8-Bit Brewing Oy, Konala, Helsinki (2,5 %) 5,08 € / 0,33 l. plo.

Perinteikäs, moderni siideri / Traditionell, modern cider 4 tuotetta (FI, FR, EN, PO)

* Nude Sparkling Cider 2017, 3 Spirit Oy, Lielahti, Parainen (5,0 %) 5,98 € / 0,33 l. plo. ”Haluamme siiderimme olevan aito eli ’nude’”.

*dupontfamillecidreboucheplo Peste & Sidra, Cerveja Musa, Lissabon, Portugali (4,0 %) 4,76 € / 0,33 l. plo; yhteistyössä La Chouette siiderimön kanssa / France Cidre Export SARL, Saint-Pair-sur-Mer, Ranska. Luomutuote.

* Organic CiderSamuel Smith Old Brewery, Tadcaster, North Yorkshire, Iso-Britannia  (5,0 %) 6,03 € / 0,55 l. plo. Luomutuote.

* Cidre Bouché 2017, Famille Dupont, Normandia, Ranska (5,5 %) 11,98 € / 0,75 l.

Skottiviskien uutuuksia 3 tuotetta (3 SC)

Small Batch Release Finland Single Malt, Kilchoman, Skotlanti, Iso-Britannia; 79, 95€ / 0,7 l. plo.

* Twisted Tattoo 16 Year Old Single Malt, Highland Park Distillery, Skotlanti, Iso-Britannia; 94,89 € / 0.7 l. plo.

* The Arran Malt The Bothy Quarter Cask Batch 4 Single Malt, Isle of Arran Distillers, Skotlanti, Iso-Britannia; 53,8 %-til. 69,94 € / 0,7 l. plo.

Aromikkaat grapat 3 tuotetta (3 IT)

* Marzadro Anfora Grappa Affinata In Terracotta Grapat, Italia
* Sibona La Grappa Di Nebbiolo Grapat, Italia
Poli Po’di Morbida Grappa Grapat, Italia

Tummien rypäleiden valkoviinit / Vita viner på mörka druvor 3 tuotetta (ES, DE, AT)

Bordeaux’n inspiroimat / Inspirerade av Bordeaux 5 tuotetta (2 AU, 1 SA, 1 US, 1 CH)

Pienerät 21 tuotetta punaviinit (11; 4 IT, 4 ES, 3 NZ) ja valkoviinit (2; FR, NZ), samppanjat ja kuohuviinit (8 FR) sekä olut (1) FI).

Kalleimmat pienerien punaviinit tulevat Espanjasta: 128,99 € (vuosikerta 2014), 269,99 € (2014) ja 298,99 € (2009). Kallein samppanja on 139,98 (2010). Halvin viini maksaa 34,30 € (2016), italialainen punaviini.

Mainokset

Written by Toimittaja

06.06.2019 at 09:00

Daniel O’Connell’s -irkkupubia kiitellään Kultaisella Humalalla

leave a comment »

kultainenhumala2019oconnellsirisbarkunniakirja

Kuva: Daniel O’Connell

Tampereen Rautatienkadulla toimiva irlantilaistyylinen Daniel O’Connell’s Iris Bar sai tänään perjantaina (24.05.2019) Kultainen Humala -kunniakirjan Pirkanmaan olutkulttuurin edistämiseksi tekemästään pitkäjännitteisestä työstä.

Kunniakirjan pokkasi pubin omistaja, irlantilaissyntyinen Simon Foster Tampereella parhaillaan järjestetyssä Suuret Oluet Pienet Panimot eli SOPP-tapahtumassa. 

O’Connell’s on toiminut rautatieaseman tuntumassa vuodesta 1996 alkaen. Pubia pidetään ainoana oikeana irlantilaispubina Tampereella ja se on myös koko Suomen arvostetuimpia sarjassaan.

Kultainen Humala -kunniakirja on myönnetty 17 kertaa vuodesta 2003 alkaen. Tamperelais-pirkanmaalaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry myöntävät vuotuisen kunniamaininnan.  

oconnellsirishbar96tretunnusDaniel O’Connell’s Iris Bar, Rautatienkatu 24, Tampere. Avoinna ti-pe 16-02, la 14-02, su, ma 16-01. Kesäajat 3.6.2019 alkaen ti-pe 18-02, la 16-02, su, ma 18-01.

Suuret Oluet Pienet Panimot SOPP, Ratinan juhlapuisto, Tre, to 23.5. klo 15-24, pe 24.5. klo 15-01, la 25.5. klo 12-01.

Kultainen Humala -kunniamaininta  on myönnetty vuodesta 2003 alkaen
17 kertaa seuraaville oluttoimijoille:

Lue lisää…

Alkon erikoiserissä modernisoidaan IPA-olutta

leave a comment »

alkokuukaudenerikoiserat18tunnus

Alkon toukokuun 2019 erikoiserät -valikoima on hyllyillä ja verkkokaupassa tämän päivän (torstai 09.05.2019) aamusta alkaen.

Toukokuun erikoiserissä pureudutaan perinteisen India Pale Ale -oluttyylin modernisoituihin versioihin. Esillä on kolme suomalaista, kaksi ruotsalaista ja yksi hollantilainen pienpanimonäyte.

Toinen tämän ajan muodikas juoma on gin. Erikoisvalikoima esittelee kolme giniä: yrttimäinen ja katajainen Skotlannista, sitrusmainen Japanista ja ruutiteellä maustettu irlantilaisgin.

Viinivalikoimissa on kukkaisia valkoviinejä, raikkaita rosé-viinejä sekä Välimeren alueen lomasaarilla tuotettuja viinejä. 

Alko toukokuun 2019 erikoiserät:

Moderni IPA 6 tuotetta (3 FI, 2 SE, 1 NL)

hiisijumibrutIPA19plo* Panimoyhtiö Hiisi, Jyväskylä, Jumi Brut IPA (6,9 %-til.) 4,89 € / 0,33 l. plo

* Panimoyhtiö Hiisi, Jyväskylä ja Donut Island Brewing Oy, Hki, Present Tense Juicy Double IPA (8,0 %-til.) 4,96 € / 0,33 l. plo

* Mallaskoski / Lakeuden Panimo Oy, Seinäjoki / Momentin Group Oy, Hki, NEIPA (6,0 %-til.) 3,99 € / 0,33 l. plo

* O/O Brewing, Göteborg, Ruotsi, Narangi NEIPA (6,8 %-til.) 6,69 € / 0,33 l. tlk

* Spike Brewery AB, Göteborg, Ruotsi, X NE-IPA (6,8 %-til.) 6,65 € / 0,33 l. tlk

* Uiltje Craftbeer BV, Haarlem, Alankomaat, Mosaic Moustache NEIPA (7,0 %-til.) 4,98 € / 0,33 l. tlk

hennersnativegracemultivintagebrut19ploKesäiset ginit 3 tuotetta (IR, SC, JPN)

* The Shed Distillery of PJ Rigney, Drumshanbo, Irlanti, Gunpowder Irish Gin (43,0 %-til.) 36,95 € / 0,5 l.

*  BBC Wines & Spirits, Japani, Etsu Gin (43,0 %) 52,00 € / 0,7 l.

* The Old Curiosity Distillery, Skotlanti, Geranium & Mallow Gin (46,0 %-til.) 49,95 € / 0,5 l.

Kukkaiset valkoviinit 5 tuotetta (2 ES, 2 DE, 1 FR)

Lomasaarien viinejä 7 tuotetta (2 IT, 2 ES, FR, GR, Kypros)

Vivahteikkaat roseeviinit 4 tuotetta (FR, GR, ES, PR)

Pienerät 8 tuotetta puna- ja valkoviinit, samppanja, kuohuviinit (2 DE, 2 FR; IT, 2 US, GB). 

* Kuvassa: brittiläinen kuohuviini: Henners Native Grace Multi-Vintage Brut (12 %) 56,99 € / 0,75 l. 

Alkon huhtikuun erikoiserät: Esittelyssä olutmaa Belgia pienellä huippuvalikoimalla

leave a comment »

alkokuukaudenerikoiserat18tunnus

Alkon huhtikuun 2019 erikoiserät -valikoima on hyllyillä ja verkkokaupassa tämän päivän (torstai 04.04.2019) aamusta alkaen.

Huhtikuun erikoiserissä esitellään olutmaa Belgia kuuden tuotteen niukalla, mutta laadukkalla kokoelmalla. Rinnakkain maistamalla saa jo jonkinlaisen kuvan maailman kenties erikoisimman olutmaan perinteisistä tuotteista. 

Viinivalikoimissa on aiempiin erikoiseriin lisäystä alkuviinien tuottajilta. Esittelyssä on Ranskan Bordeau’n viinien 2015 vuosikerran esimerkkejä. 

* Alko maaliskuun 2019 erikoiserät: 

Oluet (6; Olutmaa Belgia):

timmermansoudeggueuzelambic375ploGrisette Blanche Bio, Brasserie St-Feuillien SA, Le Roeulx, Belgia
5,5 %-til., vaalea witbier, vehnäolut, luomu.
Kertalasipullo 0,25 l. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Alkon vähittäismyyntihinta 2,99 €.

Saison, Brasserie St-Feuillien SA, Le Roeulx, Belgia
6,5 %-til., vaalea maalaisolut, saison, pintahiivaolut. Kertalasipullo 0,33 l. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Alkon vähittäismyyntihinta 4,29 €.

Tripel Karmeliet, Brouwerij Bosteels, Buggenhout, Belgia / ABInbev, Brysseli, Belgia
8,4 %-til., vaalea pintahiivaolut, tripel luostariolut. Kertalasipullo 0,33 l. Maahantuoja Servaali /Momentin Group Oy, Helsinki. Alkon vähittäismyyntihinta 5,03 €.

Val-Dieu Grand Cru, Abbaye du Val-Dieu, Aubel, Belgia
10,5 %-til., vaalea pintahiivaolut, tripel luostariolut. Kertalasipullo 0,33 l. Maahantuoja RedBev Oy, Helsinki. Alkon vähittäismyyntihinta 5,47 €.

*  Oude Gueuze, Brouwerij Timmermans / John Martin s.a., Genval, Belgia
6,7 %-til., vaalea villihiivoilla käytetty marjainen pintahiivaolut, lambic, oude gueuze. Kertalasipullo luonnonkorkilla, samppanjakiinnityksellä 0,375 l. Maahantuoja Uniq Drinks Finland Oy, Espoo. Alkon vähittäismyyntihinta 7,53 €.

Corsendonk Pater Dubbel, Brasserie du Bocq a.s., Purnode, Belgia
6,5 %-til., tumma pintahiivaolut, dubbel luostariolut. Kertalasipullo 0,33 l. Maahantuoja Craft&Cask / Diamond Beverages Oy, Vantaa. Alkon vähittäismyyntihinta 4,39 €. 

Viinit: 

Bordeaux’n 2015 huippuviinit (13) ranskalaisia punaviinejä 2015 vuosikerrasta; 

Juhlavat kuplivat (5) Itävalta 2: vaalea ja rosé-kuohuviini, Ranska 2 samppanjaa, Italia 2 proseccoa; 

Luonnolliset alkuviinit (6) Italia 2, Ranska 1, Espanja 1, Saksa 1, Itävalta 1; 

Pienerät (18 viiniä) Ranska 7, Libanon 4, Argentiina 3, Espanja 2, Englanti 2; 

Raikkautta 0,375 l. pikkupulloissa (5): Ranska 2 punaviiniä, Uusi Seelanti 2 valkoviiniä, Chile 1 punaviini;

* Monimuotoiset rommit (7): Kuuba (tumma), Dominikaaninen tasavalta (tumma), Barbados (tumma), Colombia 1 (maustettu), Yhdysvallat (vaalea), Espanja 2 (tumma).

Written by Toimittaja

04.04.2019 at 09:00

Alkon maaliskuun erikoiserissä inkivääriaromeja, Espanjan stouteja ja tulivuoriviinejä

leave a comment »

alkokuukaudenerikoiserat18tunnus

Alkon maaliskuun 2019 erikoiserät -valikoima on hyllyillä ja verkkokaupassa tämän päivän (torstai 07.03.2019) aamusta alkaen.

Maaliskuun erikoiserissä on aasialaisen keittiön erikoisuuksien kanssa sopivia oluita ja viinejä – mukana myös kiinalainen! – sekä inkivääriliköörejä Saksasta ja Englannista. Espanjasta on pari vahvaa stoutia uudelta pienpanimolta.

Tuliperäisessä maastossa kasvaneita rypäleitä on saatavilla Unkarista, Italiasta ja Yhdysvalloista. Meksikosta tulee pari tequilaa ja Venezuelasta diplomaatti-tasoisia tummia rommeja. 

* Alko maaliskuun 2019 erikoiserät: 

Oluet (7; Aasialaisille mauille 5, Pienerät 2; 1 sake);

*  Leo Lager Beer, Boon Rawn Brewery / Singha Corporation, Thaimaa
5,0 %-til., vaalea lager. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon vähittäismyyntihinta 2,49 €. Maahantuoja Henkell Freixenet Finland, Hki. 

*  Hitachino Nest Saison du Japon, Kiuchi Brewery, Naka, Japani
5,0 %-til., vaalea pintahiivaolut, saison. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon vähittäismyyntihinta 3,99 €. Maahantuoja Amka Oy/Ab, Espoo. 

*  Hitachino Nest Anbai Ale, Kiuchi Brewery, Naka, Japani
7,5 %-til., vaalea pintahiivaolut, mausteinen ale. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon hinta 4,99 €. Maahantuoja Amka Oy/Ab, Espoo. 

Hitachino Nest Lager, Kiuchi Brewery, Naka, Japani
5,5 %-til., vaalea pohjahiivaolut, lager. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon vähittäismyyntihinta 3,99 €. Maahantuoja Amka Oy/Ab, Espoo. 

*  Lowlander Ginger Beer, Lowlander Beer Co, Amsterdam, Alankomaat
2,9 %-til., vaalea inkivääriolut. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon hinta 4,23 €. Maahantuoja Craft&Cask / Diamond Beverages Oy, Vantaa. 

lapiratacervesesharddecisionoatmealstout18etiketti*  Hard Decision Bourbon Barrel Aged Super Oatmeal Stout, Cerveses La Pirata, Súria, Barcelona, Espanja
9,0 %-til., tumma viskitynnyrissä kypsytetty kaura-stout, ”Oatmeal stout”. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon hinta 8,37 €. Maahantuoja Juomatalo Pikkulintu Oy Hki. 

Black Block Russian Imperial Stout, Cerveses La Pirata, Súria, Barcelona, Espanja
11,2 %-til., tumma ”Russian Imperial stout” eli RIS. Kertalasipullo 0,33 l. Alkon hinta 6,44 €. Maahantuoja Juomatalo Pikkulintu Oy Hki. 

Hakutsuru Junmai Draft Sake, Hakutsuru Sake Brewing, Japani
14,0 %-til., vaalea väkevöity jälkiruokaviini. Kertalasipullo 0,3 l. Alkon hinta 9,03 €. Maahantuoja Jf Trading Co, Espoo. 

Viinit (Aasialaisille mauille (3 viiniä), Raikkaita chileläisiä (4; 2 punaviiniä, 2 valkoviiniä), Vulkaaniset viinit (5; 2 Italia, 2 Unkari, 1 Yhdysvallat), Pienerät (9; 4 punaviiniä 2 Espanja, Chile, Australia, 1 valkoviini Espanja) 

*  Greatwall Cabernet Sauvignon 2016, Ningxia, Kiinan Kansantasavalta
12,5 %-til., punaviini, rypäle cabernet sauvignon 2016. Kertalasipullo luonnonkorkilla 0,75 l. Alkon vähittäismyyntihinta 14,99 €. 

*  Ryu 2017, Dopff au Moulin, Alsace, Ranska
12,5 %-til., valkoviini, rypäle sylvaner, pinot blanc, muscat 2017. Kertalasipullo 0,75 l. Alkon vähittäismyyntihinta 13,13 €. 
Lue lisää…

Written by Toimittaja

07.03.2019 at 08:00

Alkon helmikuun erikoiserissä siidereitä Suomesta ja skottiviskejä – eikä yhtään olutta

with one comment

alkokuukaudenerikoiserat18tunnusAlkon helmikuun 2019 erikoiserät -valikoima on hyllyillä ja verkkokaupassa tämän päivän (torstai 07.02.2019) aamusta alkaen.

Poikkeuksellisesti tässä kuussa ei ole mukana lainkaan oluita. Alkon kahdeksanvuotista perinnettä noudattaen erillinen pienpanimo-oluiden valikoima julkistetaan tulevan viikon maaantaina 11.02.2019 kello 9. Pienpanimo-oluet ovat erikoiseriä laajemmin tarjolla Alkon myymälävalikoimissa.  

* Alko helmikuun 2019 erikoiserät:

fiskarinpanimohoppycidre19ploKotimaiset pienvalmistajien siiderit (4: Kuura, Fiskari, Teerenpeli, Saimaa). Teema esittelee siiderityylien kirjoa neljän suomalaisen tuottajan tarjoilemana. Teemassa on mukana humaloituja siidereitä, roseesiideri sekä baskityylinen siideri.

* Baski, Kuura Cider Oy, Fiskari, Raasepori, 5,41 € / 0.33 l. plo, kuiva omenasiideri.

* Yes Yes Apple Rosé, Saimaan Juomatehdas, Mikkeli / MBH Breweries Oy, Hki, 2,90 € / 0.33 l. tölkki, puolikuiva omenasiideri.

* Lempi Humalatar, Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy / Teerenpeli Yhtiöt, Lahti, 4,33 € / 0.33 l. plo, puolikuiva, humalalla maustettu omenasiideri.

* Hoppy Cidré, Fiskarin panimo / Malty-J Oy, Fiskari, Raasepori, 5,57 € / 0.33 l. plo, kuiva omenasiideri, maalaissiideri.

Mallasviskien helmet (5 single malt skottiviskiä). Skotlantilaiset mallasviskit ovat hyvin arvostettuja.

Cragganmore The Distiller’s Edition 2018 Single Malt, Skotlanti
79,33 € / 0,7 l. kartonkikotelossa. Vivahteikas & ryhdikäs. Maahantuoja Hartwa Trade Oy, Hki.

Talisker The Distiller’s Edition 2018 Single Malt, Skotlanti
87,35 € / 0,7 l. Vivahteikas & ryhdikäs. Maahantuoja Hartwa Trade Oy, Hki.

BenRiach Peated Cask Strength Batch 1, Skotlanti
99,99 € / 0,7 l. kartonkikotelossa. Maahantuoja Wennerco.

The Dalmore Vintage 2006 Single Malt, Skotlanti
66,38 € / 0,7 l. kartonkokotelossa. Maahantuoja Interbrands Wines & Spirits.

Highland Park 10 Year Old Ambassador’s Choice Single Malt, Skotlanti
50,28 € / 0,7 l. Hedelmäinen & aromikas. Maahantuoja Edrington Finland.

ainoawineryhavuviini19plo

Uniikit löydöt (3: Ainoa kuusenkerkkämarjaviini, Suomi, kuiva kuohuviini, Et.-Afrikka, grappa, Italia). Uniikeissa löydöissä tammikypsytetty grappa, eettisen kaupan luomukuohuviini sekä suomalainen puolukka-kuusenkerkkäviini.

Ainoa Havu, Ainoa Winery Oy, Espoo; valmistuspaikka Lepaan Viinitila / Hämeen Ammatti-instituutti, Lepaa, Hattula.
15,53 € / 0,7 l., punainen puolukkamarjaviini, kuusenkerkällä maustettu.

Stellar Organics Brut, Stellar Winery, Etelä-Afrikka.
12,12 € / 0,75 l. luonnonkorkki samppanjakiinnityksellä, vaalea kuohuviini. Maahantuoja Norex Selected Brands.

Grappa Fondatore Barrique, Liquori Zamperoni, Italia.
31,19 € / 0,5 l. muovikorkki, vaalea grappa. Maahantuoja Winepartners Finland.

Kattaus naisviinintekijöiltä (6: Itävalta, Kreikka, Ranska, Espanja, Kroatia, Argentiina).

Naistenpäivän (8.3.) kunniaksi kattaus naisviinintekijöiden taidonnäytteitä maailmalta, mukana puna-, valko- ja roséeviinejä.

Birgit Braunstein Blaufränkisch Heide 2016, Itävalta
19,11 € / 0,75 l.. punaviini, blaufränkisch. Maahantuoja Larcap.

*  Lyrarakis Pirovolikes Vilana 2017, Kreikka
14,98 € / 0,75 l., valkoviini, crete. Maahantuoja Gavrielides.

Susana Balbo Signature Rosé 2018, Argentiina
20,13 € / 0,75 l., luonnonkorkki, roséviini, malbec. Maahantuoja Arvid Nordquist Hab.

Cuvée du Chat Blanc 2017, Château Carsin, Bordeaux, Ranska
20,11 € / 0,75 l. puinen korkki, valkoviini, sauvignon gris, sauvignon blanc. Maahantuoja Château Carsin Juha.

Pares Balta Mas Elena 2014, Espanja, Katalonia
14,99 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, cabernet franc, cabernet sauvignon, merlot. Maahantuoja Norex Selected Brands.

Badel Korlat Syrah 2014, Kroatia
20,12 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, syrah. Maahantuoja Winepartners Finland.

Pienerät (20: Suomi 2 Teerenpelin viskiä, Skotlanti 2, Ranska 4, Espanja 1, Portugali 2, Italia 6, Unkari 2, Etelä-Afrikka 1). Eurooppa 19, muu maailma 1 (Et.-Afrikka). Pienerät ovat huolella valittuja huippulöytöjä maailmalta. Tuotteita tulee Alkon valikoimaan rajallisesti.

Tuoteryhmät: viskit 4 (2 Skotlanti, 2 Lahti, Suomi); tokaiji 2 (Unkari); punaviinit 13 (6 Italia, 3 Ranska, 2 Portugali, 1 Espanja, 1 Etelä-Afrikka); valkoviini 1 (Ranska)

Ochdamh-mòr 08.4 8 Year Old Single Malt, Bruichladdich Distillery, Skotlanti
58,7 %-til., 201,49 € / 0,7 l. mallasviski.

The Macallan Sherry Oak 18 Year Old Single Malt, Skotlanti
43,0 %-til., 269,79 € / 0,7 l. mallasviski.

Länki Single Cask 12 Year Old Single Malt, Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy / Teerenpeli Yhtiöt, Lahti
58,5 %-til., 90,81 / 0,5 l. luonnonkorkki, tammitynnyrissä kypsytetty mallasviski.

Savu Cask Strenght Single Malt, Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy / Teerenpeli Yhtiöt, Lahti
58,5 %-til., 73,07 € / 0,5 l. luonnonkorkki, mallasviski.

Turriga 2002, Argiolas, Sardinia, Italia
116,40 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Castello di Bolgheri 2015, Castello di Bolgheri, Toscana, Italia
68,68 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Don Antonio Nero d’Avola 2004, Morgante, Sisilia, Italia
57,27 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Fontanafredda Barbaresco Coste Rubín 2003, Piemonte, Italia
76,97 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Fontanafredda Barolo Serralunga d’Alba 2001, Piemonte, Italia
93,42 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, nebbiolo.

* Duca d’Aragona 2000, Candido, Apulia, Italia
57,27 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Richebourg 2014, Domaine de la Romanée-Conti, Bourgogne, Ranska
2000,00 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Romanée-Conti 2014, Bourgogne, Ranska
15000,00 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

La Tâche 2014, Bourgogne, Ranska
3000,00 € 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini.

Cave de Turckheim Gewurztraminer Grand Cru Brand 2002, Alsace, Ranska
51,53 € / 0,75 l. luonnonkorkki, valkoviini.

Montecillo 22 Barricas Gran Reserva 2010, Rioja, Espanja
39,99 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, tempranillo.

Chryseia 2016, Douro, Portugali
65,50 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, touriga nacional.

Chryseia 2015, Douro, Portugali
65,50 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, touriga nacional.

Nederburg Hand Selected Special Release Pinotage 2004, Etelä-Afrikka
29,98 € / 0,75 l. luonnonkorkki, punaviini, pinotage.

Château Dereszla Tokaji Aszú 6 Puttonyos 2008, Unkari
9,5 %-til., 46,29 € / 0,5 l. luonnonkorkki, jälkiruokaviini, tokaiji.

Château Dereszla Tokaji Eszencia 2000, Unkari
5,0 %-til., 217,92 € / 0,25 l. luonnonkorkki, puulaatikossa, jälkiruokaviini, tokaiji, hárslevelü.

Written by Toimittaja

07.02.2019 at 09:01

Espoo päivä on myös paikallisen oluen viikonloppu

leave a comment »

Tulevana viikonloppuna juhlitaan Espoo-päivää monipuolisen ohjelman parissa. Espoolaisittain uusi ilmiö, oman pitäjän olutpanimo, on näkyvästi esillä sekä turuilla (olutravintoloissa) että toreilla (ulkoilmatapahtumissa).

espoolaisetpanimot17esppvat.jpgMakujen Tapiola -tapahtumassa on myös pienpanimoalue. Kaupungin ensimmäinen olutravintola The Gallows Bird järjestää espoolaisoluttapahtuman nyt jo neljännen kerran. Pub on teettänyt jälleen myös nimikko-oluen, joka on Olarin Panimon valmistama tumma bock Esponator (6,7 %).

Pieni Espoon maalaiskunta muuttui kauppalaksi vuonna 1963 ja kaupungiksi 1972. Nykyisin maamme toiseksi suurimmaksi kasvaneeseen kaupunkiin perustettiin ensimmäiset panimot vasta tällä vuosikymmenellä.

beerhuntersespale14gallowshanaetiketti

The Gallows Bird Pub valmistutti Espale-nimikko-oluen vuonna 2014 Beer Hunters Panimolla.

Tänä vuonna Espoo-päiväksi on luvassa kaupungin nimikko-olut Esponator (6,7 %), jonka valmistaja on Olarin Panimo. Oluen nimi viittaa vahvaan bock-tyyliseen olueen. Olari ja Fat Lizard valmistavat yhteistyössä ESBO -tuoreoluen (5,5 %, real ale).

Fat Lizard Brewing Co Oy perustettiin joulukuussa 2013 Kivenlahdessa ja siirtyi Otaniemeen keväällä 2017. Olarin Panimo Oy aloitti Pitkäniityssä toukokuussa 2015. Alberga Brewing Co Oy toimii Otaniemessä viime vuodesta (2016) alkaen, kuten myös Oma Panimo Oy Kiviruukissa.

Tosin Ruuhijärvelle sijoittunut Nuuksion Panimo Oy ehdittiin rekisteröidä jo huhtikuussa 2013, mutta sen toiminta ei ole oikein vieläkään käynnistynyt. Ensimmäinen vieraspanimotuote – ja toistaiseksi ainoa olut – ehti nostattaa melkoiset odotukset  vuoden 2014 alkupuolella.

* Lue: 2014 Espale 3,5 % ja Nuuksion Saison 6,9 % arviot! 

Tulevana lauantaina 26.08.2017 espoolaisiin olutjuhliin voi osallistua myös yhdessä. Yhdessä on Suomi 100 -juhlavuoden päätunnus ja sen alla toimii myös Syödään yhdessä – ja maistellaan myös oluita yhdessä! -hanke.

* Lue lisää: Maistelutuokio olutkaupunki Espoossa.

Perinteinen opiskelijoiden POLKUretki tehdään myös samaisena lauantaina kello 12-21. Yhdeksän pubin polkupyöräkierros lähteen Olutravintola Solmusta Vuosaaresta ja päätyy The Gallows Birdiin Espooseen.

Written by Toimittaja

24.08.2017 at 11:13

%d bloggers like this: