OLUTSUOMI – olutverkon uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Helsingin Mikkeller-pub avataan kesäkuussa

leave a comment »

Mikkeller Bar Helsinki 2019

Mikkellerin hahmot Sally ja Henry pitävät sadetta – Helsingissä? Design Keith Shore / Mikkeller.

Tanskalainen panimo- ja olutravintolayhtiö Mikkeller avaa oman nimikkopubin Helsinkiin.

Helsingin keskustaan Kalevankadulle sijoittuva Mikkeller Bar avataan kesäkuussa, aivan kuun lopulla. Avajaispäivä on lauantai 29.06.2019.

Ympäri maailmaa leviävästä juomatuotannostaan huolimatta edelleenkin vieraspanimoperiaatteella toimiva Mikkeller on yksi arvostetuimmista ja suosituimmista uuden pienpanimoaikakauden oluenvalmistajista.

mikkellerbarhkikalevankatu19tulossa

Mikkeller erottuu jo Helsingin katukuvassa. © J.T. Laakso

Myös Suomessa.

Mikkellerin pubiverkostossa on lähes 50 baaria Islannista ja Färsaarilta alkaen USA:n länsirannikolle ja Kaakkois-Aasiaan (Thaimaa, Etelä-Korea, Taiwan, Japani). Euroopassa esimerkiksi Varsova (Puola) ja Bukaresti (Romania) ovat saaneet oman Mikkellerin jo ennen Suomea. Suomi on viimeinen Pohjoismaa, joka on tähän saakka ollut mikkellerittä.

Alkuvuodesta uudet Mikkeller-pubit on avattu Madridissa (Espanja) ja Pariisissa (Ranska).

Mikkeller-oluet valmistetaan eri panimoissa Euroopassa ja muualla(kin) maailmalla. Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller perustivat Mikkeller ApS -panimoyhtiön Kööpenhaminassa vuonna 2006. Mikkellerillä on myös kaksi omaa olutpanimoa, molemmat Yhdysvalloissa, San Diegossa ja New York Cityssä. 

Esimerkkejä Mikkellerin uusimmista tuotteista:  

* Weird Weather IPA Low ABV (0,3 %) – New England low alcoholic Hazy IPA
* Big Worster (15,0 %) – American-Style Barley Wine Ale with Champagne Yeast
* Big Worst (14,4 %) – American-Style Barley Wine Ale with Dark Rock Candy
* Beer Geek Breakfast (7,5 %) – Oatmeal stout with coffee (vanhan tutun pulloversio)
* Green Gold (7,0 %) – American-style India Pale Ale
* Ramen to Biiru Yuzu (5,0 %) – Belgian Light Ale with Brett
* American Dream Pils (4,6 %) – Gluten Free Pilsner
Mikkeller NYC, New York City Brewery, USA
* The Hazy Grail (6,0 %) – New England-style Imperial IPA with Citra, Amarillo and Centennial hops. 
* Henry’s Hops (6,5 %) – India Pale Ale
* Shotgun Sally (4,5 %) – Pale Lager
Mikkeller San Diego Brewery, USA
* Traeblod Barrel Aged (13,0 %) – Imperial Stout brewed with Maple Syrup & Coffee Aged in Bourbon Barrels
* Do Stuff Together (7,0 %) – New England Style India Pale Ale with Nelson, Amarillo & Nugget hops.
* I’ve Got the Powda (7,8 %) – India Pale Ale with Cryo Hops  

* Lue myös: Mikkellerin oluiden arvioita.
* Lue edelleen: Mikkellerille oma panimo – Amerikasta!
* Lue lisää: Mikkeller hankki viinitilan Saksasta.

* Mikkeller Bar Helsinki, Kalevankatu 17, Hki. Avajaiset la 29.06.2019 klo 17.

 

Written by Toimittaja

05.06.2019 klo 20:17

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: