OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Lahden Metro uudelle omistajalle – Kari Kaksonen eläkkeelle

leave a comment »

Lahdessa sijaitsevan Metro-olutravintolan perustaja ja omistaja Kari Kaksonen on jäänyt kuun vaihteessa eläkkeelle 70-vuotiaana.

Lahden keskustassa Lanunaukiolla toimivan kaksikerroksisen musiikki- ja olutravintolan omistajaksi on tullut sijoittaja Heikki Savolainen. Metro rekisteröitiin kesällä 2014 osakeyhtiöksi, joka nyt siis on siirtynyt perintä- ja luottotietopalveluja vuodesta 2008 alkaen tarjoavan lahtelaisen WestStar Oy:n omistajalle Heikki Savolaiselle.

Kari Kaksosen viimeinen työpäivä Metron hanojen takana oli viime torstaina 31.3. Nyt Kaksonen  suunnistaa vaimonsa Arjan kanssa lomamatkalle Portugaliin.

Mutta: Lahden Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa 30.6.-2.7. Kari Kaksonen taas nähdään tutuissa tehtävissä.

Metrossa toista vuosikymmentä toukokuussa järjestetty Metron tai Lahden Sahtiviikko siirtyy tänä vuonna Brygga Citybariin ja Lahden kauppatorille. Lahden Sahtiviikko on 11.-15.05.2016.

Sahdin ystävien Sahti-Lahti ry:n Sahtiviikko on aiemmin ollut helatorstaiviikolla Alatorin Metrossa. Parkkihallin tieltä puretun kellariravintola Metron hävityskeväänä 2014 Sahtiviikko oli yksityisellä takapihalla Lahden keskustassa. Toukokuussa 2015 palattiin osittain Lanunaukion Metroon ja tänä vuonna siis kokonaan uuden yhteistyökumppanin tiloihin.

Written by Toimittaja

06.04.2016 klo 10:01

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: