Kellari & Terassi Metro Lahden Kauppatorin vieressä uhataan sulkea ja purkaa. Torin alle suunnitellaan autojen paikoitushallia, minkä alkuselvityksissä myös Metron alueelta on löydetty saastuneita maa-aineksia.
Ravintola Metrossa on koottu tukiadressia Metron toiminnan jatkamiseksi. Adressi luovutetaan Lahden kaupunginhallitukselle maanantaina 17.12.2012 kello 15. Luovutustilaisuus on Lahden kaupungintalon ala-aulassa, Harjukatu 31.
Metron tukijat ovat laatineet kirjelmän taustoittamaan ja tukemaan adressin vaatimusta.
Vetoomus Metron puolesta
Ainutlaatuista ravintolaa ei saa lakkauttaa
Olutravintola Metroa ei saa lakkauttaa. Lahtelaiset kunnanvaltuutetut tekivät päätöksen toriparkin rakentamisesta sen tiedon perusteella, että toriparkki ei uhkaa Metroa. Vuokrasopimuksen irtisanomisen syy on kuitenkin toriparkin toteuttaminen.
Metro on elävöittänyt Lahden keskustaa 20 vuotta. Toriparkin rakentamista on perusteltu keskustan elävöittämisellä. Nyt Lahden kaupunki toimii päinvastoin ja lakkauttaa ainutlaatuisen, entiseen julkiseen käymälään rakennetun ravintolan, joka ei voi toimia muissa tiloissa menettämättä omaperäistä ilmettään.
Vuokrasopimuksen irtisanominen on toteutettu poikkeuksellisen röyhkeästi. Lahden kaupunki ei ole missään vaiheessa varoittanut Metron ravintoloitsijaa, että toriparkki uhkaa ravintolaa. Sen sijaan on luvattu, että se voi jatkaa toimintaansa. Mutta ilman minkäänlaisia neuvotteluja tai ennakkovaroituksia Lahden kaupunki on lähettänyt kirjeen, jossa se irtisanoo vuokrasopimuksen.
Vuokrasopimuksen irtisanomista on perusteltu saastuneella maa-aineksella, joka pitää puhdistaa. Onko Lahden kaupunki selvittänyt, voidaanko saastunut maa-aines puhdistaa niin, että Metro säilyy? Lahti markkinoi itseään ympäristöteknologian osaajana. Nyt kaupungilla on mahdollisuus osoittaa osaamisensa ja puhdistaa maaperä niin, että Metro voi jatkaa toimintaansa, kuten on luvattu.
Me Metron asiakkaat vetoamme Lahden kaupunkiin, jotta Metro saa jatkaa toimintaansa. Korkeatasoinen olutravintola on tärkeä osa Lahden keskustaa ja sen kulttuuria. Lakkauttamalla Metron Lahden kaupunki ei elävöitä keskustaa, vaan tuhoaa sitä.
Metroa ei saa lopettaa
TykkääTykkää