OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 25 helmikuun, 2021

SULKU! Ravintolat kiinni 8.-28.03.2021

leave a comment »

Suomen hallitus tiedotti juuri tänään torstaina (25.02.2021) päätöksistään koronapandemian leviämisen hillitsemiseksi. Hallituksella on – presidentin siunauksella – valmius toteuttaa kevään 2020 mallin mukaisesti poikkeusolojen – ei siis kuitenkaan poikkeuslain – toimenpiteet kolmeksi viikoksi alkavan maaliskuun aikana: 8.-28.03.2021. Pubit ja ravintolat suljetaan kokonaan – noutoruoan myyminen on kuitenkin mahdollista viime kevään tapaan.

Jos kahta kertaa voi jo kutsua perinteeksi, niin edessä on ”perinteinen kevätsulku”.

Kansainvälisen Naisten Päivän (ma 8.3.) perinteiset maistelutuokiot on siis syytä siirtää Naisten Päivän aattoon, sunnuntaille. Silloinkin on otettava huomioon nykyisiä rajoituksia ja suosituksia, esimerkiksi korkeintaan kuuden henkilön yhteiskokoontuminen pääkaupunkiseudulla, istumapaikka kaikille pubeissa ja hygieniasuositukset. Kuuden henkilön kokoontumisrajoitus koskee myös yksityisiä tapahtumia.

© Kuva J.T. Laakso

Kolmivaiheisesti porrastetun pandemian etenemisen katsotaan siirtyneen toiseen leviämisvaiheeseen seitsemällä alueella: Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi. Näillä alueilla uudet varovaisuustoimenpiteet toteutetaan tiukimmin.

Toisen leviämisvaiheen alueilla uudet lisätoimet ovat: yli 6 henkilön kokoontumisrajoitus, yli 6 henkilön yksityistilaisuuksien välttäminen sekä kuntien ja kuntayhtymien tehostuneet toimenpiteiteet karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa.

Ravintoloiden sulkeminen edellyttää lainsäädäntöä ja eduskunnan käsittelyä, joiden odotetaan toteutuvan maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Alan yrityksille varaudutaan maksamaan tukea sulun ajalta.

Ensimmäiset sulkemiset alkavat heti

Uusiin näkymiin sopeutuu ensimmäisten joukossa ravintolaketju Restel, joka päätti sulkea kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella toimivat Hemingway’s– ja Wanha Mestari -ketjujen juomaravintolat heti huomisesta, perjantaista 26.02.2021 alkaen.

– Pääkaupunkiseudun koronatilanne on pahentunut nopeasti ja ravintoloiden sulkeminen on väistämätöntä, Restelin juomaravintoloiden ketjujohtaja Jan Renlund sanoo. – Haluamme omalta osaltamme toteuttaa hallituksen linjausta mahdollisimman nopeasti, joten olemme päättäneet sulkea juomaravintolamme huomisesta alkaen.

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström on tänään julkistanut koko konsernin 1250 työntekijää koskevat YT-neuvottelut. Sulku vaikuttaa lisäksi Nohon 2000 vuokratyöntekijän asemaan. Monet helsinkiläiset laadukkaat ravintolat kuuluvat Noho-konserniin eritasoisten hampurilais- ja pitsabaarien rinnalla. Mukana on myös olutpubeja, esimerkiksi pari kuukautta sitten Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa avattu olutbaari Helsingin Esplanadilla, Savoyn rakennuksen katutasolla.

Advertisement

Written by Toimittaja

25.02.2021 at 10:48

%d bloggaajaa tykkää tästä: