OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 4 helmikuun, 2021

Alko helmikuun erikoiserät: Matala-alkoholiset oluet, irkku- ja US-viskit – pienerissä vahvoja ja hintavia oluita

leave a comment »

Alkon helmikuun (2021) erikoiserät -valikoimissa jatkuu alkoholijuomien kokonaismarkkinoilla havaittu suuntaus: kuluttajat nauttivat nykyisin entistä halukkaammin matala-alkoholisia ja alkoholittomia (’AF’ – ’alcohol free’) juomia. Muotivirtaus on huomattu varsinkin panimotuotteiden – olut ja siideri – kohdalla. Ja kun kerran mainos- ja markkinointipiirit ovat tällaisen suuntauksen löytäneet, tuottajat tarttuvat houkutukseen. Myös pienet valmistajat.

Vuonna 2017 Lontoossa jopa perustettiin monimuotoisten, mietojen oluiden valmistukseen keskittyvä panimo. Small Beer Brew pitää mallinaan 1700-luvun brittiläistä, ja laajemminkin eurooppalaista, olutkulttuuria. Kansalaisten keskuudessa kulutettu olut oli alkoholipitoisuudeltaan 0,5-2,8-prosenttista, veteen verrattuna luonteikasta, maukasta ja ravitsevaa sekä – puhdasta. ’Pientä olutta’ valmistettiin myös kodeissa ja sitä tarjottiin myös lapsille. Britit käyttävät käsitteitä ’small beer’ (joko ’small ale’ tai ’table beer’, suom. ’pieni pintahiivaolut’ tai ’pöytäolut’ ).

Alkon erikoiserissä on kuusi huippumietoa eurooppalaista – ei-suomalaista – olutta. Tuotteet on esitelty alla olevassa luettelossa, nollasta alkaen, siis nollaprosenttisesta alkaen.

alkokuukaudenerikoiserat18tunnus

Alko kokoaa kuukausittain  eri teemoihin perustuvan erikoiserän oluita, viskejä, siidereitä, viinejä ja muita ajankohtaan sopivia tuotteita. Valikoimissa on sekä harvinaisuuksia että erikoisuuksia.

Valikoiman tuotteet ovat saatavilla yleensä kunkin kuukauden ensimmäisestä torstaista alkaen tilaus-, verkkomyynti- ja myymälävalikoimassa. Hyllyillä tuotteita on 70 huippu- ja erikoismyymälässä eri puolilla maata. Helmikuun erikoiserät tulevat myymälöihin torstaina 4.2.2021.

* Helmikuun Kuukauden erikoiserät -valikoima julkistetaan tänään to 04.02.2021 kello 9.

Alko Helmikuun 2021 erikoiserät – specialpartier: 

* Oluita matalammilla prosenteilla / Öl med lägre alkoholhalt. Teemassa 6 tuotetta (2 DK, 1 DE, 1 EE, 1 NL, 1 GB). Lisäksi Pienerissä on neljä olutta Belgiasta (2), Hollannista ja Irlannista.

lowlanderbeer000wit20plo

* Lowlander 0,00 Wit, Lowlander Beer Co, Amsterdam, Alankomaat; valmistuspaikka Brouwerij De Proef, Belgia, 0,0 %-til., vaalea pintahiivaolut, alkoholiton valko-olut, vehnäolut, ’botanical beer’, suom. ’kasvisolut’, maustettu appelsiinin- ja sitruunankuorella, pullo 0,33 l. Alkossa 2,97 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Sauna Session Zero Alcohol Birch Ale, Tanker Pruulikoda / Brewery Oü, Jüri, Harjumaa, Viro, 0,5 %-til., vaalea ale, ’koivu ale’, maustettu koivunlehdillä, tölkki 0,44 l. Alkossa 2,72 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* The Original Small Beer Dark Lager, Small Beer Brew Co, South Bermondsey, Lontoo, Iso-Britannia, 1,0 %-til., tumma lager, paahteisen ’portterimainen’, pullo 0,35 l. Alkossa 4,22 €. Maahantuoja Vinic Oy, Turku.

* Aech Schlenkerla Rauchbier Hansla, Heller-Bräu Trum GmbH, Bamberg, Saksi, Baijeri, Saksa, 1,2 %-til., tumma lager, savuolut, ’alkoholarm’ (suom. ’alkoholiköyhä’), pullo 0,5 l. Alkossa 3,09 €. Maahantuoja Servaali, Hki / Olvi Oyj, Iisalmi.

* A Little Goes A Long Way, To Øl ApS / Tore Gynther Holding ApS, Kööpenhamina, Tanska, 3,5 %-til., vaalea ale, India Pale Ale eli IPA, tölkki 0,44 l. Alkossa 3,63 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Evergreen Hazy Session IPA , Mikkeller AsP, Tanska; valmistuspaikka Brouwerij De Proef, Belgia, 3,5 %-til., vaalea ale, Session-IPA, tölkki 0,33 l. Alkossa 4,13 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Pienerät / Små partier: olut 6 (BE 2, NL 1, EI 1) – muut tuoteryhmät artikkelin alalaidassa.

jopenNLmanyfacedgotimperialgotlandsdricka20plo

* Many-Faced Got, Jopen B.V., Haarlem, Alankomaat, 10,5 %-til., puolitumma pintahiivaolut, Imperial Gotland Dricka (’gotlandsdricka’ eli ’drikku’), Gotlannin saarella Ruotsissa valmistettu sahti, katajainen perinneolut, hollantilaisvalmisteinen ’imperial’-versio on kypsytetty punaviinitynnyrissä, pullo kruunukorkilla 0,33 l. Alkossa 10,26 €. Maahantuoja Brews4you Oy, Hki.

* O’Hara’s Leann Folláin Extra Irish Stout, Carlow Brewing Co, Bagenalstown, Carlow, Irlanti, 9,2 %-til., tumma pintahiivaolut, portteri / stout, kypsytetty irlantilaisessa viskitynnyrissä 200 vuorokautta, Barrel Aged Series, suom. ’tynnyrikypsytettyjen oluiden sarja’, pullo luonnonkorkilla ja lankakiinnityksellä 0,375 l. Alkossa 12,89 €. Maahantuoja Brews4you Oy, Hki.

* BlossomGueuze, Lindemans Brouwerij, Vlezenbeek, Belgia, 6,0 %-til., vaalea pintahiivaolut, lambic, autenttinen itsestään käyvä lambic, pullo kruunukorkilla 0,75 l. Alkossa 20,77 €. Maahantuoja Malty Oy, Turku.

* GingerGueuze, Lindemans Brouwerij, Vlezenbeek, Belgia, 6,0 %-til., vaalea pintahiivaolut, lambic, autenttinen itsestään käyvä lambic, pullo 0,75 l. Alkossa 26,26 €. Maahantuoja Malty Oy, Turku.

sazeracstraightryewhiskey
Ruisviski on pakattu kieltolain aikaiseen pulloon. Kuva Alko.

* Monipuoliset viskit / Mångsidiga whiskysorter – Alkon verkkosivulla teeman nimi Väkevien erikoiserät / Stark alkohol specialpartier.

* Drumshanbo Single Pot Still Irish Whiskey, The Shed Distillery of PJ Rigney, Drumshanbo, Leitrim, Irlanti, 43,0 %-til., plo 0,7 l. Alkossa 66,56 €; valmistettu kuparikattilassa, kypsytetty Kentucky Bourbon ja Sherry Oloroso -tammitynnyreissä 5 vuotta, maahantuoja Dram Dealers Oy, Hki.

* Knappogue Castle 16 Year Old Sherry Cask Single Malt Irish Whiskey, Castle Brands Spirits Co, Dublin, Irlanti / Pernod-Ricard S.A., Pariisi, Ranska, 43,0 %-til., pullo 0,7 l., Alkossa 90,25 €; kypsytetty bourbonviskitynnyrissä 14 vuotta ja Oloroso-tynnyrissä 2 vuotta. ’Knappogue’, lausutaan ’nah-pogue’ on gealin kieltä ja tarkoittaa ’suudelman kukkulaa’, maahantuoja Arcus Finland Oy, Hki.

* Eagle Rare Kentucky Straight Bourbon Whiskey, Buffalo Trace Distillery, Frankfort, Kentucky, / Sazerac Company, Lousiana, Yhdysvallat, 45,0 %-til., pullo luonnonkorkilla 0,7 l., Alkossa 50,59 €, maissi, ruis, ohramallas, tammitynnyrikypsytys 10 vuotta, maahantuoja Arcus Finland Oy, Hki..

* Sazerac Rye Straight Rye Whiskey, Sazerac Company Inc., New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat, 45,0 %-til., pullo synteettisellä korkilla 0,7 l., Alkossa 64,81 €, kypsytetty 6 vuotta; USA:n kieltolain aikana viskibaareja kutsuttiin ’sazerac-kahviloiksi’, maahantuoja Arcus Finland Oy, Hki.

* Persoonalliset oranssiviinit / Personligt orangevin. Teemavalikoimassa 5 tuotetta (FR 2, GE 1, SI 1, IT 1). Kaikki ’oranssiviinit’ sisältyvät valkoviinien ryhmään.

* Kiehtova Uusi-Seelanti / Fascinerande Nya Zeeland. Teemavalikoimassa 6 tuotetta (punaviini 2, valkoviini 2, rosé 1, kuohuviini 1).

* Pienerät / Små partier Teemavalikoimassa 33 tuotetta: samppanja 3 (FR); valkoviini 6 (PT 3, FR 2, SI 1); punaviini 19 (PT 12, FR 3, ES 2, DE 1); portviini 1 (PT); 4 olut (BE 2, NL 1, EI 1).

* Seuraavat erikoiserät julkistetaan to 04.03.2021.

Alko, Kuukauden erikoiserät.

Written by Toimittaja

04.02.2021 at 09:00

%d bloggaajaa tykkää tästä: