OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 6 marraskuun, 2020

Jouluolut 2020: Suomalaisen joulun olut on saksalainen

leave a comment »

hwllahdenerikoisjouluolut17plo

Joulun kausi alkaa lähestyä. Tanskassa ja Ruotsissa vietetään tänään (pe 06.11.) perinteistä J-dag -tapahtumapäivää: Juldagen laittaa hevoset kopsottelemaan Tukholman ja Kööpenhaminan mukulakivikaduilla perässään kärryt notkollaan oluttynnyreitä. Ensimmäiset jouluoluet jaellaan ravintoloihin ja krouveihin.

Helsingissäkin joulunodotus alkaa tiivistyä. Huomenna (la 7.11.) avataan 50-luvun alusta saakka toiminut perinteinen Stockmannin tavaratalon jouluikkuna.

Ensimmäinen jouluolut kaupan hyllyillä oli tänä vuonna Hartwallin valmistama Lahden Erikois Joulu olut (täysmallaslager 4,7 %, 0,5 l. tlk). Ja heti tarjoushinnalla! (Lidl 2,69 €.)

Hartwallin ’lahtelainen’ on tulossa myös Alkon kausivalikoimaan, pitkästä aikaa. Syksyn suuren uutisen mukaan Sinebrychoffin Jouluoluet (6,0 % ja 4,5 %) eivät ole Alkon valikoimassa – eivätkä taida tulla tuotantoon lainkaan! Ei vaikka oluiden nimeksi keksittiin pari vuotta sitten vakuuttavasti Alkuperäinen Jouluolut.

Alkon kausivalikoimaa hallitsee saksalainen olutkulttuuri. 17:stä jouluoluesta peräti puolet (8/17) tulee maailman perinteikkäimmästä olutmaasta. Niistä seitsemän on perinteisiä, aitoja saksalaisoluita ja yksi nykypäivän kansainvälisen pienpanimosuuntauksen edustaja. Zum wohl!

Iloista joulua! Alko toivottaa ikkunassaan. Saksaksi.

Mutta Alkon normaalivalikoimissakin on paljon juhlakauden tuotteita, jopa suoraan jouluoluita, sekä sahteja – enemmän valittavana kuin aikoihin! (No, mukaan on tullut yksi uusi ja sekin hyvin suppeaan jakeluun.)

OlutSuomen kausiolutvalikoimaa kootaan ja päivitetään tämän uutisen alla olevassa listauksessa koko kauden ajan. Päivittäistavarakauppa, ravintolat, pubit, panimomyymälät, pullot, tölkit, pussit ja hanat esiintyvät listauksessa.

OlutSuomen testiryhmät arvioivat tuotteita pitkin syksyä. Tuloksia voi lukea Juomien Suomen juomatestisivuilta. Tuotteista pyritään arvioimaan myös ”joulumaisuus”. Tämä arvio on tehty sokkona eli testaajilla ei ole ollut tietoa, mikä olut tai juoma on maisteltavana.

ALKO 2020 jouluoluet ja muut panimotuotteet:

17 + 7: Oluet 22 (Saksa 8, Iso-Britannia 2; Viro 1; Tanska 1 (valm. Be); Suomi 3 (joista valm. 1 Be); Belgia 2 (+2).  

Gouden Carolus Christmas, Brouwerij Het Anker, Mechelen, Belgia 10,5 %-til., tumma, suodattamaton, pullossakäyvä pintahiivaolut, ale. Alkon hinta 4,48 € / 0,33 l. plo. Maahantuoja Servaali, Hki / Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 8 / 10.

Cuvée de Noël, Brasserie St-Feuillien SA, Le Roeulx, Belgia 9,0 %-til., tumma pullossa käyvä pintahiivaolut, ale, luostariolut. Alkon hinta 9,48 € / 0,75 l. plo luonnonkorkki lankakiinnituksella. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Oluella on juhlavuosi 50 ans – 50 vuotta tuotannossa alkaen 1969! Jouluolutmaisuus 8 / 10.

The Hibernating Winter Biting Darkness Fighting Imperial IPA, Flying Dutchman Nomad Brewing Co Oy, Vantaa; valmistuspaikka De Proef Brouwerij, Lochristi-Hijfte, Belgia  8,5 %-til., vaalea, suodattamaton, pullossakäyvä pintahiivaolut, ale, India Pale Ale, Double IPA, kausiolut. Alkon hinta 5,98 € / 0,33 l.plo. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Jouluolutmaisuus 7 / 10.

ridgewaybadelfwinteripaplo

Bad Elf Winter’s IPA, Ridgeway Brewing / Beer Counter Ltd, South Stoke, Oxfordshire, Iso Britannia; valmistuspaikka: Hepworth & Co Brewers Ltd, Horsham, West Sussex, Iso Britannia  6,0 %-til., vaalea, suodattamaton, pullossakäyvä pintahiivaolut, ale, India Pale Ale, Double IPA, kausiolut. Alkon hinta 3,49 € / 0,33 l. plo. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Jouluolutmaisuus 7 / 10.  

Christmas Ale, Shepherd Neame Ltd, Faversham, Kent, Englanti, Iso-Britannia  7,0 %-til., vaalea, suodattamaton pintahiivaolut, vehnäolut. Alkon hinta 4,98 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Servaali, Hki / Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 6 / 10.

*  Snow Out Dry Hopped Ipa, Mikkeller ApS, Kööpenhamina, Tanska; valmistuspaikka De Proef Brouwerij, Lochristi-Hijfte, Belgia  6,0 %-til., vaalea suodattamaton pintahiivaolut, kuivahumaloitu India Pale Ale eli IPA. Alkon hinta 4,79 € / 0,33 l. plo. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Jouluolutmaisuus 6 / 10.

Donator, Brauerei Zoller-Hof, Sigmuringen, Saksa  8,0 %-til., tumma pohjahiivaolut, suodattamaton ’tuplapukki’, Dopplebock, ”Naturtrüb”. Alkon hinta 3,99 € / 0,33l. plo. Maahantuoja Dieter Ettl, Hki. Jouluolutmaisuus 5 / 10.

Winterbock, Brauerei Aying Franz Inselkammer KG, Aying, Baijeri, Saksa  6,7 %-til., tumma pohjahiivaolut, lager, kausiolut. Alkon hinta 4,78 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Uniq Drinks Finland, Espoo. Jouluolutmaisuus 7 / 10.

Kloster Dopplebock, Karmeliten Brauerei / Karl Strom GmbH & Co KG, Straubing, Baijeri, Saksa  8,0 %-til., tumma pohjahiivaolut, ’tuplapukki’, Dopplebock. Alkon hinta 4,79 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Brews4U Finland Oy, Hki / Arcus ASA, Norja. Jouluolutmaisuus 6 / 10.

Aecht Schlenkerla Eiche Doppel Bock, Heller-Bräu Trum GmbH, Bamberg, Saksi, Baijeri, Saksa  8,0 %-til., vaalea, suodattamaton pohjahiivaolut, tammitynnyrissä kypsytetty ’tuplapukki’, Doppel Bock. Alkon hinta 4,98 € / 0,5 l. Maahantuoja Servaali, Hki / Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 9 / 10.

Christkindlesmarkt Bier, Tucher Bräue GmbH & Co, Nürnberg, Baijeri, Saksa  5,8 %, vaalea pohjahiivaolut, lager, ”Das Nürnberger Original”, kausiolut. Alkon hinta 3,98 € / 0,5 l. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa. Jouluolutmaisuus 5 / 10.

Irlbacher Premium Weihnachts Festbier, Schlossbrauerei Irlbach GmbH & Co. KG, Irlbach, Baijeri, Saksa  5,6 %-til., vaalea pohjahiivaolut, lager, kausiolut. Alkon hinta 3,98 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Quantum Beverages, Hki. Jouluolutmaisuus 5 / 10.

Schneeweisse, Privatbrauerei Erdinger Weißbräu Werner Brombach GmbH, Erding, Baijeri, Saksa  5,6 %-til., vaalea, suodattamaton pintahiivaolut, vehnäolut, kausiolut. Alkon hinta 3,89 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Servaali, Hki / Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 5 / 10.

Dark Christmas Weizen, Mallaskoski Oy / Momentin Group Oy, Hki; Helsinkiin rekisteröity panimo toimii Seinäjoella  6,5 %-til., tumma pintahiivaolut, vehnäolut, ”dunkelweizen”, kausiolut. Alkon hinta 4,48 € / 0,5 l. tlk. Jouluolutmaisuus 7 / 10.

Lahden Erikois Joulu Olut Öl III, Hartwall Oy, Lahti / Helsinki / Royal Unibrew AS, Faxe, Tanska  4,7 %-til., tumma pohjahiivaolut, täysmallaslager, kausiolut. Alkon hinta 3,08 € / 0,5 l. tlk. (Valmistajalla myös pullo 0,33 l.ja astia.) Jouluolutmaisuus 8 / 10.

Le Coq Chocolate Porter Delicious & Creamy, AS A. Le Coq, Tartto, Viro / Olvi Oyj, Iisalmi  6,5 %-til., tumma pohjahiivaolut, suklaamainen baltti-portteri, lager. Alkon hinta 3,98 € / 0,5 l. plo. Maahantuoja Servaali / Momentin Group Oy, Helsinki; Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 8 / 100.

Winter Porter, BRŁO – Braukunst Berlin Gastro GmbH, Berliini, Saksa  7,0 %-til., tumma suodattamaton pohjahiivaolut, lager, portteri, ’baltti-portteri, ”Baltic Porter”, talven kausiolut. ”So schmecte es schon Katharina der Grossen”, suom. ’niinpä tämä naistui jo Katariina Suurelle’. Alkon hinta 4,19 € / 0,33 l. Maahantuoja Brews4U Finland Oy, Hki / Arcus ASA, Norja. Jouluolutmaisuus 9 / 10.

——— Alkon SIIDERIT ja LD-SEKOITEJUOMAT —————————————

*  Nagu Winter Drink, Skärgårdscider Oy, Parainen (4,5 %-til.), juomasekoitus, LD, Alkon hinta 5,79 € / 0,33 l. plo.

——– Alkon ALKOHOLITTOMAT OLUET ja PANIMOTUOTTEET ————-

Implosion Ale, To Øl, Tanska (0,3 %-til.), Alkon hinta 2,19 € / 0,33 l. tölkki.
Virmalised 0 IPA, Põhjala, Viro (0,5 %-til.), Alkon hinta 2,45 € / 0,33 l. lasipullo.

——– Alkon VAKIOVALIKOIMAN JOULUISIA OLUITA ————————-

* Delirium Christmas, Brouwerij L. Huyghe, Melle, Belgia (10,0 %-til.) Alkon hinta 5,49 € / 0,33 l. plo

openwaterbrewerywinterwarmervsk2017plo

* Winter Warmer Barley Wine Vintage 2017, Open Water Brewery Ab, Lemland, Ahvenanmaa (10,0 %-til.) Alkon hinta 6,29 € / 0,33 l. plo.

* Bryggeri Talviportteri, Rakuuna Olut Oy, Hki (5,5 %-til.) Alkon hinta 4,64 € / 0,33 plo.

* Wieninger Winter Festbier, Privatbrauerei M.C. Wieninger GmbH & Co KG, Teisendorf, Baijeri, Saksa (5,8 %-til.) Alkon hinta 4,19 € / 0,5 l. plo.

* Jõuluöö, Põhjala Pruulikoda, Viro (8,0 %-til.) Alkon hinta 3,99 € / 0,33 l. plo.

* Winter is Coming Mint Stout, Tanker Pruulikoda / Brewery Oü, Jüri, Harjumaa, Viro (8,5 %-til.) Alkon hinta 6,18 € / 0,44 l. tlk.

* Hoppy Xmas Festive IPA, BrewDog Plc, Ellon, Skotlanti, Iso-Britannia (6,0 %-til.) Alkon hinta 4,19 € / 0,33 l. plo

* Fuller’s Winter Brew, Asahi UK Holdings Ltd, Griffin Brewery, Chiswick, Lontoo, Iso-Britannia 6,3 %-til., Alkon hinta 4,96 € / 0,5 l. plo.

* A Lot Like Christmas Winter Sour, The Gipsy Hill Brewing Co Ltd, Lontoo, Iso-Britannia 6,6 %-til., Alkon hinta 8,93 € / 0,44 l. tlk.

Liquid Desserts 08 Salted Fudge Hazelnut Brownie Porter, Big Belly Brewery, Alankomaat  (10,0 %-til.) tumma pintahiivaolut, mausteinen jälkiruokaportteri. Alkon hinta 6,85 €. Maahantuoja Vinic Oy, Vantaa. Jouluolutmaisuus 8 / 10.

*  Barrel-Aged Narwhal Imperial Stout, Sierra Nevada Brewing Company, Chico, Kalifornia ja Mills River, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat  (11,9 %-til.) tumma pintahiivaolut, portteri, tammitynnyrissä kypsytetty ”Imperial Stout”. Alkon hinta 9,98 € / 0,473 l tlk (”one pint”; (valmistajalla myös pullo 0,355 l., alkoholi 10,2 %-til.). Maahantuoja Servaali / Momentin Group Oy, Helsinki; Olvi Oyj, Iisalmi. Jouluolutmaisuus 8 / 100.

——– SAHTIA SAA Suomessa Alkon valikoimista ———————————

olubrykiraumkullervotummaruissahtiviinipussi

Finlandia Sahti, suomalainen juhlajuoma (8,0 %), Finlandia Sahti Ky, Sastamala, pantiton muovipullo 10,71 € / 0,75 l., 37 Alkon myymälässä.
Finlandia Sahti strong, (10,0 %), Finlandia Sahti Ky, Sastamala, pantiton muovipullo 12,07 € / 0,75 l., 24 Alkon myymälässä.
Lammin tummahkoa sahtia, (7,5 %), Lammin Sahti Oy, Lammi, Hämeenlinna, pantiton lasipullo patenttikorkilla 10,03 € / 0,5 l., vain Hämeenlinnan Lammin Alkon myymälässä.
* Kullervo Tumma Ruissahti (7,5 %), Õlu Bryki Raum – OBR, Eura, valmistuspaikka Suupohjan panimo, Isojoki / Lännen Lähipalvelu Osk, Eura. Muovinen viinipussi 26,75 € / 1,3 l. Muutamassa myymälässä.

——– PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPOJEN hyllyillä ———————————–

* Ruosniemen Panimo, Pori, Jouluapulainen Pale Ale (5,2 %) 3,59 € / 0,33 l. plo
* Stallhagen, Ahvenanmaa, Bock – Tumma Pukki lager (5,2 %) 2,09 € / 0,355 l. tlk / 2,69 € / 0,33 l. plo
* Bock Corner Brewing Co, Vaasa / Wasa, Talviolut Vinteröl (4,5 %) 3,00 € / 0,33 l. plo
* Bock Corner Brewing Co, Vaasa / Wasa, Talvi Vinter (5,2 %) 3,00 € / 0,33 l. plo; 39,90 € / 5,0 l. alumiinikeg
* Teerenpeli Panimo & Tislaamo, Lahti, Jouluolut, piparilager (5,0%) 3,39 € / 0,33 l. plo
* Iso-Kallan Panimo, Frosty Winter (5,5 %) 4,19 € / 0,33 l. plo; tumma tsekkilager
* Pyynikki, Tre, Joulu Pale Ale (4,2 %) 2,99 € / 0,33 l. tlk
* Pyynikki, Tre, Joulu Brown Ale (4,2 %) 2,99 € / 0,33 l. tlk
* Pyynikki, Tre, Slow Smoked Santa (4,9 %) 0,5 l. tlk; savustettu pukki Smoked Pukki lager
* Pyynikki, Tre, Mosaic Lager Winter Edition (5,0 %) 2,49 €/ 0,33 l. tlk, smoked blond lager
* Pyynikki, Tre, Håt Santa Ale (4,0 %) 3,99 €/ 0,33 l. tlk
* Koskipanimo, Plevnan Joulutähti (5,5 %) 3,69 € / 0,33 l. plo
* Beer Hunters, Pori, Mufloni Huurupukki Porter (5,5 %) 4,65 € / 0,5 l. plo
* Tornion Panimo Oy, Tornio, Tykky Winter Ale (5,0 %) € / 0,33 l. plo
* Tornion Panimo Oy, Tornio, Laavu Smoky ESB (5,0 %) € / 0,33 l. plo
* Tornion Panimo Oy, Tornio, Joulu Porter (5,2 %) € / 0,33 l. plo
* Handverksbryggeri Ab, Uusikaarlepyy, Jakobstads Christmas Cinnamon Stout (5,5 %) 3,59 € / 0,33 l. plo
* Waahto Brewery, Savonlinna, Jouluporter (5,5 %) 3,59 € / 0,33 l. plo
* Nilkko Brewing, Mäntyharju, Talvirepo (4,6 %) 3,99 € / 0,33 l. plo, red american pale ale
* RPS Brewery, Kuopio / Valamon Viinitila ja Tislaamo Oy, Heinävesi Winter Spirit Porter (5,4 %) 3,49 € / 0,33 l. plo; Talven henki – porter
* Malmgårdin Panimo, Malmgårdin Jouluolut (4,5 %) 3,49 € / 0,33 l. plo
* Mallaskoski, Seinäjoki, Snown Fläkt (5,5 %) 3,49 € / 0,33 l. plo
* Mallaskoski, Seinäjoki, Snown How Weizen (5,5 %) 3 69 € / 0 5 l. tlk
* Hopping Brewster, Kelly the Rednose (5 5 %) 3,85 € / 0,33 l. plo; Pale & Spicy Winter Ale
* Olvi, Iisalmi, Joulu Olut (5,0 %) 3,59 € / 0,5 l. tlk ; 7,75 € / 0,75 l. plo
* Olvi, Iisalmi, valmistettu Virossa (AS A. Le Coq, Tartto), A. Le Coq Jouluolut (0,0 %) 1,39 € / 0,33 l. plo
* Olvi, Iisalmi, Merry X-mas Hohoho from Iisalmi (5,5 %) 3,69 € / 0,5 l. tlk
* Olvi, Iisalmi, Winter Ale Slippery Slopes From Iisalmi (5,0 %) 3,45 € / 0,5 l. tlk
* Hartwall, Lahti, Lahden Erikois Joulu (4,7 %) 1,89 € / 0,33 l. tlk; 11,34 € / 6-monipakkaus
* Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila, Tuomas Alt (5,0 %) 3,59 € / 0,33 plo
* Nokian Panimo, Nokia, Talviolut (5,5 %) 3,49 €/ 0,5 l. tlk, tumma täysmallasolut
* Stadin Panimo, Hki, Stadin Joulukinkkuportteri (5,5 %) 4,25 € / 0,33 l. plo
* Fiskarin panimo, Raasepori, Joulun Tähti (5,5 %) 4,35 € / 0,33 l. plo; jouluolut
* Olutpaja / Olutverstas Oy, Pälkäne, Jouluolut (5,0 %) 0,5 l. plo, Rönnvikin tilamyymälä, Laitikkala, Pälkäne

* Weltenburger Kloster Brauerei, Saksa, Winter Traum (5,4 %) 4,55 € / 0 5 l. plo
* Riedenburger Brauerei, Saksa, Viva Bavaria Festbier (5,5 %) 5,39 € / 0,5 l. plo patenttikorkilla
* Saltaire Brewery ltd, Shipley, West Yorkshire, White Christmas Festivo (4,8 %) 4,99 € / 0,5 l. plo; Citrus & Splice
* Asahi UK Holdings Ltd, Griffin Brewery, Chiswick, Lontoo, Iso-Britannia, Fuller’s Old Winter Ale (5,3 %) 4,99 € / 0,5 l. plo.
* Ridgeway Brewing, Englanti, Iso-Britannia, Bad Elf Winter’s Ale (4,5 %) 4,19 €/ 0,5 l. plo
* Greene King, Suffolk, Cornwall, Englanti, Iso-Britannia / Hardys & Hansons, Rocking Rudolph Christmas Ale (4,2 %) 4,55 € / 0,5 l. plo
* Nøgne Ø, Grimstad, Norja, Hvit Jul APA (4,5 %) 3,99 € / 0,5 l. plo
* Õllenaut Pruulikoda, Viro, Jõulu Laager (5,0 %) 3,86 €/ 0,33 l. plo
* Põhjala Pruulikoda, Tallinna, Viro, Leevike Spiced Winter Sour (5,5 %) 0,33 l. plo

Siideri, LD-juoma, RTD-juoma, glögi ym.

* Hartwall, Lahti, Merry Joe Cloudy Apple Cider (4,7%) 2,75 € / 0,275 l. plo
* Pyynikki, Tre, Håt Glögi (4,6 %) 3,25 € / 0,33 l. tlk

——– RAVINTOLOIDEN JA PUBIEN valikoimissa ———————————

* Stadin Panimo Oy, Hki, Stadin Joulu (6,5 %) hana 9,50 € / 0,4 l.
* Perhon Panimo / Perhon Liiketalousopisto, Hki, Talviporter (6,9 %) hana 7,00 € / 0,5 l.; 0,25 l. – 3,50 €. Kertalasipullo 5,00 € / 0,33 l. Saatavilla Perhon myymälästä.
* Turun Panimo Oy, Ravintolapanimo Koulu, Turku, Brown Ale (6,3 %) hana 0,5 l. – 8,50 €; 0,3 l. – 5,80 €; 0,2 l. – 4,30 €; valmistettu Kaskenmäen Panimon reseptin mukaan, ensimmäinen erä isoissa kattiloissa, joulun kausiolut Koulussa, ei Apteekin valikoimassa.

* Schlossbrauerei Au-Hallertau Willibald Beck Freiherr von Peccoz GmbH & Co. KG, Saksa, Schneebock (7,9 %) hana 10,40 € / 0,5 l.
* Heller-Bräu Trum GmbH, Bamberg, Saksi, Baijeri, Saksa, Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock (6,5 %) hana 8,20 € / 0,5 l.
* The Gipsy Hill Brewing Co Ltd, Lontoo, Iso-Britannia, A Lot Like Christmas Winter Sour (6,6 %), hana 7,50 € / 0,3 l.

Written by Toimittaja

06.11.2020 at 20:24

%d bloggaajaa tykkää tästä: