OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 22 lokakuun, 2019

Turun Old Bank lopettaa vuodenvaihteessa – tilalle tulee uusi pub

leave a comment »

Valtakunnallisesti laajasti tunnettu turkulainen olutravintola Old Bank – Vanha Pankki lopettaa toimintanta tulevaan vuodenvaihteeseen mennessä. Vanha pankkirakennus remontoitiin vuodenvaihteessa 1992-93 ja ravintola avautui yleisölle 23.02.1993.

Ravintolatilan uudeksi haltijaksi tulee turkulainen  ravintolayhtiö Manu Events Oy. Tarkoitus on avata paikassa uusi ravintola, joka olisi brittiläistyylinen olutpub. Valikoimassa säilyy olutpainotteisuus, lisäpanostusta tulee siideri- ja ginpuolelle sekä ruokaan. Pubiruuan ohella suunnitteilla on esimerkiksi viikonlopun englantilainen aamiainen.

Uuteen perusajatukseen tulee kuulumaan myös isojen televisionäyttöjen kautta välittyvä, ravintolatilan metelillään täyttävä urheiluohjelma sekä musiikki.

Tulevan ravintolan nimi ei ole vielä tarkasti muotoutunut. Manu Eventsin toimitusjohtaja Santtu Kiili paljastaa kuitenkin, että sana ’pankki’ tulee siinä jollain tavalla säilymään, ehkä suomen- tai englanninkielisenä.

Jugendarkkitehtuuria edustava komea graniittilinna on valmistunut vuonna 1907. Tilassa toimi vuonna 1896 perustettu Turun Osakepankki – Åbo Aktiebank, aina vuoteen 1992 saakka.

Old Bankia ylläpitää nykyisin vuonna 2007 muodostettu Old Bank Turku Oy, jonka omistaa vuonna 1995 Porvoossa perustettu holdingyritys JKJ-Yhtiö Oy. Samaan ravintolaryhmään kuuluvat myös esimerkiksi Ravintola Hunter Turussa ja Old Brick’s Inn Jyväskylässä.

Manu Events Oy on vuonna 2013 perustettu turkulainen ravintolayhtiö. Ravintolaryhmään kuuluu Ravintola Bassi Turussa ja Helsingissä sekä kolme Mauno-ravintolaa Turussa.

* LUE: Old Bank teke Belgiassa oman oluen (2015)
* LUE: Old Bankin baarimestari nimitettiin Turun juomakulttuurilahettilaaksi (2016)

* The Old Bank, Aurakatu 3, Turku. Avoinna ti-to 12-02, pe, la 12-03, su, ma 12-24.

Written by Toimittaja

22.10.2019 at 15:46

%d bloggaajaa tykkää tästä: