OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 6 maaliskuun, 2018

HBF:n Vuoden Olutravintola 2018 on One Pint Pub Helsingistä

with 2 comments

OnePintPubPekkaMontinAleksiMontinSallaSiukonen05032018

OPP tänään: Pekka Montin, Aleksi Montin ja Salla Siukonen. © Kuva Raija Ryynänen.

Helsingin Olutfestivaali HBF on nimittänyt Vuoden Olutravintolan, 13. kerran. Valinta osui helsinkiläiseen, omalla tavallaan legendaariseen olohuonepubiin.

One Pint Pub on toiminut suunnilleen alussa valitsemallaan tyylillä jo 1990-luvulta alkaen. First Pint Oy:n korttelikapakka siirtyi perustajaltaan Markku Korhoselta uusille omistajille, Pekka Montinin perheyritykseksi.

One Pint Pubiin on aina lähdetty etäältäkin monipuolisen olutvalikoiman houkuttamana. Valikoima on osin oman maahantuonnin ansiota. Aikoinaan hyvin odotettuja olivat OPP:n omatuonnin erikoisvalikoimat, maamme ensimmäiset ”yhden pubin olutfestivaalit”, saksalaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja helmenä belgialaisten oluiden valikoima keskellä kylmimpiä talvipakkasia.

Nykyisin virolaiset panimot ovat oman maahantuonnin kärjessä.

Markku Korhonen HBF 14.02.2017

Helsingin Olutfestivaalin toiminnanjohtaja Markku Korhonen. © Kuva J.T. Laakso.

onepintpubtunnusmusta

Monen mielestä One Pint Pub olisi varmasti ansainnut huomionosoituksen jo vuosia sitten. Tilanteeseen vaikutti se, että Helsingin Olutfestivaali HBF oli päättänyt sulkea HBF-järjestelyissä keskeisesti mukana olevat /-van tekijät Vuoden Olutravintola -valinnan ulkopuolelle. OPP:n perustaja ja pitkäaikainen ravintoloitsija Markku Korhonen on ollut alusta saakka myös HBF:n festivaalijohtaja.

Korhosen asettama oma jääväys on nyt siis purkautunut ja OPP vapautunut ”pannasta”.

* One Pint Pub, Santakatu 2, Ruoholahti, Hki. Avoinna ma-to 15-02, pe, la 13-02, su 13-24.

Helsingin Olutfestivaali HBF, Kaapelitehdas, Ruoholahti, Hki. 20. kerran 13.-14.04.2018.

HBF Vuoden Olutravintolat vuodesta 2006 alkaen
2018 One Pint Pub, Helsinki
2017 Olutravintola Konttori, Tampere
2016 Panimoravintola Bryggeri Helsinki, Hki
2015 Seurusteluravintola Uusi Apteekki, Turku
2014 Oluthuone Leskinen, Oulu
2013 Public House Black Door, Hki
2012 Panimoravintola Beer Hunter’s, Pori (HBF-tapahtumaa ei järjestetty lainkaan vuonna 2012, mutta Vuoden Olutravintola nimettiin)
2011 Gastropub Tuulensuu, Tampere
2010 Oluthuone Kaisla, Hki
2009 The Gallows Bird Public House, Espoo
2008 Panimoravintola Plevna, Tampere
2007 Olutravintola Pikkulintu, Hki
2006 St. Urho’s Pub, Hki

Written by Toimittaja

06.03.2018 at 08:12

%d bloggaajaa tykkää tästä: