OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Archive for kesäkuu 16th, 2017

Lehtitieto: Hallitus vienee alkuperäistä alkoholilakia eteenpäin

leave a comment »

Perussuomalaisiin liityvän hallituskriisin jälkeen vaikuttaa siltä, että alkoholilain uudistusta lähdetään edistämään loppukeväällä 2016 sovitussa alkuperäisessä muodossa. Lakiuudistusta oltiin jo peruuttamassa keskustan vaatiessa ns. omantunnonvapautta eduskuntakäsittelyssä.

Asiasta kertoi Helsingin Sanomat perjantaiaamuna (16.06.2017) saamatta kuitenkaan vahvistusta käänteestä. Demokraatti kertoo huhun, jonka mukaan keskustan omantunnonkäyttövaatimus koskisi vain marketeissa myytävän juoman alkoholipitoisuuden korottamista 5,5 %:iin nykyisestä 4,7 %:n ylärajasta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei kuitenkaan vahvista eikä muutenkaan kommentoi Demokraatin tietoa.

– Ei ole kerrottavaa nyt neuvottelujen sisällöstä, Kaikkonen toteaa Demokraatille. – Ensi viikolla hallitusryhmät neuvottelevat ja palataan asiaan. Jos menee kaikki oikein hyvin niin tässä päästään ratkaisuun ennen juhannusta, mutta tämä on osoittautunut vaikeasti ratkaistavaksi asiaksi ja voi ottaa enemmänkin aikaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja Uusi Vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo toistavat Demokraatille, että heidän puolueensa pitävät kiinni keväällä 2016 saavutetusta neuvottelutuloksesta.

Written by Toimittaja

16.06.2017 at 12:48

%d bloggers like this: