OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Brewers of Europe kokoontuu Helsingissä 9.6.

leave a comment »

The Brewers of EuropeEuroopan panimoala kokoontuu Suomeen pitämään The Brewers of Europe -järjestön vuosikokousta. Yleiskokous on Helsingissä  kesäkuun 9. päivänä.

BoEpierreolivierbergeron2017

Pierre-Olivier Bergeron on The Brewers of Europen pääsihteeri.

Kokouksessa Euroopan panimoiden ja panimoliittojen johtajat kuulevat esimerkiksi presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr) ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan puheenvuorot. Puheiden aiheita tai mahdollisia yhteyksiä kokouksen teemoihin ei ole julkistettu etukäteeen – ei edes kokouksen paikkaa eikä ohjelmaa.

Euroopassa on teollisten panimoiden mukaan meneillään vahva olutbuumi. Panimoala uudistuu ja uusia panimoita perustetaan. 2010-luvulla on perustettu yli 3000 uutta panimoa Euroopassa.

Olut on panimoteollisuuden mielestä tärkeä osa eurooppalaisuutta, kulttuuriperintöä, yhteiskuntaa ja taloutta. Oluen tuotanto, arvoketju ja arvostus ovat viime vuosina kasvaneet kautta maanosan.

The Brewers of Europe edustaa noin 7500 panimoa ympäri Eurooppaa. Vuonna 1958 perustettuun järjestöön kuuluu 29 kansallista liittoa Euroopassa, 26 EU-maan lisäksi Norja, Sveitsi ja Turkki.  Viro ja Latvia eivät kuulu järjestöön, ei myöskään Islanti. BoE on EU:n alkoholi- ja terveysfoorumin perustajajäsen.

Lasse Aho toimitusjohtaja Olvi Oyj vuodesta 2004.

Lasse Aho on BoE:n hallituksen varapuheenjohtaja.

Vuonna 1902 perustettu Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on ollut BoE:n jäsen vuodesta 1995 lähtien. Olvi Oyj:n toimitusjohtaja Lasse Aho valittiin ensimmäisenä suomalaisena BoE:n hallituksen jäseneksi vuonna 2014 ja viime vuonna (2016) hän kohosi varapuheenjohtajan asemaan.

Panimoala kerää verotuloja ja työllistää

– Panimot ovat ylpeitä merkittävästä roolistaan Euroopan taloudessa, toteaa The Brewers of Europen pääsihteeri Pierre-Olivier Bergeron.  – Panimot luovat työpaikkoja arvoketjuun ja lisäävät kaupankäyntiä sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

Olut tuo verotuottoja Euroopan valtioille panimoteollisuuden mukaan vuosittain 42 miljardia euroa eli yhtä paljon kuin Unkarin valtio saa kaikkiaan verotuottoja. Panimoala on avainasemassa uusien työpaikkojen luomisessa, mikä on yksi Eurooppa 2020 – EU:n kasvustrategian keskeisiä tavoitteita.

Panimoteollisuuden arvion mukaan Euroopassa yli kahden miljoonan ihmisen toimeentulo on riippuvainen oluen tuotannosta ja myynnistä. Yksi työpaikka panimossa luo välillisesti 17 uutta työpaikkaa eli noin 1 prosentin EU:n koko työllisyydestä: 2 maataloudessa ja kuljetuksissa, 2 vähittäiskaupassa ja 13 työpaikkaa olutta tarjoavissa baareissa, pubeissa, kahviloissa ja ravintoloissa.

Juomateollisuuden menestyminen on vahvasti riippuvainen harjoitetusta elinkeino- ja alkoholipolitiikasta. Kilpailukykyinen verotus on Euroopan panimoiden yhteinen vaatimus.

– Järkevä oluen verotus hyödyttää koko arvoketjua ”viljasta lasiin” ja siten koko Euroopan taloutta. Verotuksen kilpailukyvystä täytyy pitää huoli, ettei kasvateta rajakauppaa Euroopassa, Bergeron sanoo.

– Euroopanlaajuinen hieno kehitys näkyy myös meillä Suomessa, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa sanoo.

– Nyt on tärkeää saada Suomen uusi alkoholilaki lopulta voimaan.

Mainokset

Written by Toimittaja

23.05.2017 klo 09:53

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: