HBF-kisan voittaja on maahantuoja Viinitie – lontoolainen Old Ford -stout Vuoden Olueksi 2017

Redchurch-panimon etiketit ovat tarkoituksellisesti hyvin pelkistettyjä.
Helsingin Olutfestivaalin HBF:n vuoden 2017 olut- ja siiderikilpailun tuloslistalla erottuu selvästi helsinkiläinen maahantuontiyhtiö Viinitie. Suomalaisista valmistajista parhaiten onnistui Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, muun muassa kahdella kultamitalilla ja yhdellä kaksoisvoitolla. Mississippi-oluet on tosin alun perin valmistettu yhteistyössä USA-laisen Yalobusha Brewing Co:n Amos Harveyn kanssa kesällä 2014.
HBF:n kilpailussa oli mukana 300 olutta kahdeksassa sarjassa ja 30 siideriä.
Viinitien edustaman Itä-Lontoossa toimivan Redchurch Breweryn vahva stout Old Ford Export Stout (7,5 %) valittiin koko festivaalin parhaaksi eli Vuoden Olueksi 2017.
Vuonna 2003 perustetun Viinitien taustalla on We Are Group –niminen ravintolakonserni, joka hankki osuuden osakkeista vuonna 2010. Konserni tunnetaan (ehkä) parhaiten vuonna 2012 aloittaneesta Vin-Vin –viinibaarista ja vuonna 2015 avatusta BierBier –olutravintolasta.
Viinitielle seitsemän mitalia
Viinitie tuo maahan pienten tuottajien viinejä ja oluita. Viimeisin menestys on Helsingin Olutfestivaalin kilpailussa saavutetut voitot: Vuoden Olueksi 2017 nimetyn brittiläisen Redchurchin Old Ford Export Stoutin (7,5 %) lisäksi mitaleja saivat omissa sarjoissaan: hopeaa Hip Hops (6,0 %) ja kultaa Bobek citra (5,5 %), molempien valmistaja Beerbliotek / Sockerfabrik Sour Brewery, Göteborg, Ruotsi; hopeaa Black Power (7,3 %) ja kultaa Fly me to the moon (4,0 %), molempien valmistaja Rocket Brewing Co, Kööpenhamina, Tanska; pronssia Adriaan Wit (5,0 %), Jopen, Haarlem, Alankomaat sekä vielä siiderisarjassa hopeaa napannut Cidre Kerné Brut (4,5 %), Cidre Kerné / SAS Bosser Yves, Mesmeus, Ranska.
Viinitien, olutfestivaalin ja varsinkin yleisön kannalta on ikävä – jälleen toistuva – tilanne, että Vuoden Olutta on juuri tällä hetkellä vaikea päästä maistelemaan. HBF:ssäkin Old Ford loppui jo lauantaina päivällä.
– Vähissä on mutta olemme saamassa pian lisää, Viinitien oluttuotteista vastaava Ville Makkonen rauhoittelee. – Ja hanaversiota on viikonloppuna muutamassa keskustan pubissa.
* Helsingin Olutfestivaali 7.-8.4.2017, Kaapelitehdas; pe klo 17-01, la klo 12-01..
Juomakilpailun tulokset:
1 – Vaalea lager enintään 6,0 %-til.
- Mississippi Beer (4,6 %), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, LWT, Laitila
- Mississippi Beer (5,0 %), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, LWT, Laitila
- Saimaa Vaalea Lager (4,5 %), MBH Breweries / Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
2 – Tumma lager enintään 6,0 %-til.
- Keisari Münchener (4,5 %), Nokian Panimo, Nokia
- Marsalkka Tumma Luomu (4,6 %), MBH Breweries / Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
- Kukko Schwarz (4,5 %), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, LWT, Laitila
3 – Lager yli 6,0 %
- Prykmestar Savukataja (9,0 %), Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
- Leaping Lena (6,3 %), Sori Brewing Estonia, Tallinna, Viro
- Bryggeri Vuosisata (10,0 %), Rakuuna Olut, Hki
4 – Vaalea ale enintään 6,0 %
- Laitilan Savu IPA (5,9 %), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, LWT, Laitila
- Hip Hops (6,0 %), Beerbliotek / Sockerfabrik Sour Brewery, Klippan, Göteborg, Ruotsi; maahantuoja Viinitie, Hki
- Off The Rails (4,7 %), Train Station Brewery, Knivsta, Ruotsi; maahantuoja AMKA Suomi Oy / Ab, Espoo
5 – Amerikkalaistyylinen vaalea ale
- Bobek citra (5,5 %), Beerbliotek / Sockerfabrik Sour Brewery, Klippan, Göteborg, Ruotsi; maahantuoja Viinitie, Hki
- Brewers Special Session Juice Pale Ale (4,8 %), MBH Breweries / Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
- Out of Office (4,5 %), Sori Brewing Estonia, Tallinna, Viro
6 – Stout ja portteri
- Old Ford Export Stout (7,5 %), Redchurch Brewery, Lontoo, Iso Britannia; maahantuoja Viinitie, Hki
- Magnus Opus (14,5 %), Omnipollo, Tukholma, Ruotsi (kiertolaispanimo, valmistuspaikka Dugges Bryggeri, Landvetter, Ruotsi); maahantuoja Diamond Beverages, Vantaa
- Zander Stout (7,0 %), Bitter-B / Suomenlinnan panimo, Vantaa / Hki
7 – Vahva ale yli 6,0 %-til.
- Lammin Sahti (7,5 %), Lammin Sahti, Lammi, Hämeenlinna
- Black Power Sour Ale (7,3 %), Rocket Brewing Co, Haslev, Tanska; maahantuoja Viinitie, Hki
- Hophorn (9,3 %), Hornbeer, Kirke Hyllinge, Tanska; maahantuoja Juomatalo Pikkulintu, Hki
8 – Vehnäolut
- Fly me to the moon Berliner Weisse (4,0 %), Rocket Brewing Co, Tanska; maahantuoja Viinitie, Hki
- Piper Wit (4,7 %), Bitter-B / Suomenlinnan panimo, Vantaa / Hki
- Adriaan Wit (5,0 %), Jopen, Haarlem, Alankomaat; maahantuoja Viinitie, Hki
Siideri – Omenasiideri
- Crafty Apple Cider Cloudy Dry (5,5 %), MBH Breweries / Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
- Cidre Kerné Brut (4,5 %), Cidre Kerné / SAS Bosser Yves, Mesmeus, Ranska; maahantuoja Viinitie, Hki
- Crafty Apple Cider Dry (4,7 %), MBH Breweries / Saimaan Juomatehdas, Mikkeli

Redchurch, Urban Farmhouse (4,1 %).
* Old Ford Export Stout, Redchurch Brewery, Lontoo, Iso Britannia
7,5 %-til., kantavierre 19,8 ˚Pl, katkeroainepitoisuus 65 EBU, väri 230 EBC, tumma pintahiivaolut, suodattamaton, stout, foreign stout.
Hana 0,4 l. Anniskeluhinta €. Kertalasipullo 0,33 l. Anniskeluhinta €. Maahantuoja Viinitie Oy, Hki.
Lakimies Gary Ward perusti panimon asunnossaan Redchurch Streetillä Itä-Lontoossa vuonna 2011. Panimotilat löytyivät läheltä Bethnal Greenistä ja vuonna 2014 laajennettiin tuotantotiloja Harlowiin. Bethnal jäi erilaisten kokeiluerien, kuten hapanoluiden valmistuspaikaksi ja sinne valmistui myös maistelutila.
Oluiden nimet on poimittu Wardin lähiympäristöstä, esimerkiksi kadunnimiä ja kaupunginosia. Eräs erikoisuus on hapan saison nimeltä Urban Farmhouse ale (0,75 litran pullossa 4,1 %, keg-tynnyrissä 3,5 %). Ranskalainen maalaisolut pyrkii kääntymään kaupunkilaiseksi…
* Lue: OLUTVERKON arvio Vuoden Olut 2017 Old Ford Export Stout.
Vastaa