OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Rekolan Panimo on nyt Fiskarsin Panimo – ja pullon koko pienenee

leave a comment »

fiskarsinpanimo17tun– Panimon juuret ovat edelleen Vantaalla Rekolassa, mutta puu on kasvanut eri suuntaan, toimitusjohtaja Jari Leinonen mietiskelee.

– Olemme nyt kotiutuneet Fiskarin idylliseen ruukkiin ja monet ovat toivoneet nimenvaihdosta jo pitkään.

Samalla pienennetään juomien pullokoko puolesta litrasta 0,33 litran pulloon. – Tämä on asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveista lähtenyt muutos, Leinonen vakuuttaa.

Vuonna 2011 Vantaalla perustetun panimoyhtiön rekisteröity nimi on Malty-J Oy, joka säilyy entisellään. Fiskarsin Panimo, Fiskars Bryggeri ja Fiskars Brewery on rekisteröity aputoiminimiksi jo viime vuoden kesäkuussa.

Lahden Muotoiluinstituutin opettajien ja oppilaiden suunnittelema alkuperäinen yritystunnus tulee säilymään jokseenkin entisellään.

Rekolan panimon tuotanto käynnistyi Mäntsälässä kesällä 2012. Alkuvuodesta 2014 panimo siirtyi Raaseporin kaupungin Fiskariin, ruukkikylän entisen veitsitehtaan tuotantohalliin.

fiskarsinpanimofunkyluomu17pieniploetiketti

Fiskarsin Panimo, Funky Luomu 6,5 % (0,33 l. plo)

Olutvalikoimaan on tulossa pieniä muutoksia. Osa oluista poistuu, mutta tilalle tulee uusia, Leinosen mukaan ”todella hienoja oluita”. Fiskarissa on aloittanut uusi olutmestari Topi Pakarinen.

– Hiukan hämmentävä ja pidetty ”Suomi-lambic” tekee paluun, Leinonen paljastaa. – Alun perin Hiisi-panimon kanssa yhteistyönä valmistettu Kaksi Kotia Vailla Humalaa -villiyrtti-pakuri gruit nousee vakiotuotantoon.

Kesällä tulee uutuutena valikoimiin kevyt, raikas, gluteeniton, karpalolla maustettu luomu-gose.

Gruit” on belgialaistyylinen yrttiolut ja ”gose” saksalainen, varsinkin Leipzigin alueella valmistettu, suolaisen makuinen perinneolut.

* Fiskarsin Panimo, Peltorivi 7, Fiskari. Raasepori; Panimon Puoti, avoinna 8.4.-14.5. la, su 12-17 (ke 26.4. 11-17), 15.5.-31.8.2017 ma-su 11-18.
* Ägräs Distillery, Peltorivi 7, Maisteluhuone ja terassi – Gin, Akvavit, panimotuotteet, siiderit.

Mainokset

Written by Toimittaja

29.03.2017 klo 10:37

Kategoria(t): Olut, Panimot, Retket, Yleiset uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: