Archive for 24 maaliskuun, 2017
Alkon vuosi 2016: viinit ja väkevät jyräävät – panimotuotteita myytiin 15 miljoonaa litraa
– Vuosi 2016 tulee jäämään Alkon historiaan, toimitusjohtaja Hille Korhonen toteaa iloisena esitellessään valtionyhtiön toimintaa ja tuloskertomusta. – Olemme siirtyneet monikanavaisuuden aikaan ja marraskuussa avattu verkkokauppa on jo nyt Alkon suurin myymälä.
Vastaavanlainen suuri historiallinen muutos oli edellisen kerran 1970-80 -luvuilla kun myymälät siirtyivät tiukoista tiskeistä itsepalveluun.

Alkon pääjohtaja Hille Korhonen. © Kuva J.T. Laakso.
Verkon voimaa todistaa Korhosen kertoma kokemus helmikuulta. Myyntiin oli tullut pieni erä harvinaista viskiä. Tuote myytiin verkon kautta loppuun 20 minuutissa.
– Kaikki halukkaat eivät millään keinolla olisi ehtineet myymälään harvinaisuutta ostamaan. Mutta verkossa ostos voitiin tehdä nopeasti. Verkossa julkaistu tieto leviää nopeasti erilaisten pientenkin kohderyhmien keskuuteen.
Alkon sähköisessä verkossa on päivittäin 30000 kävijää. Verkon kautta on tehty ensimmäisten kuukausien aikana jo 20000 tilausta. Verkkotilauksen yhteydessä valitaan myymälä, josta tuotteet noudetaan.
Alkon kokonaismyynti litroina on ollut viime vuosina laskeva: viime vuonna Alko myi juomia 93,5 miljoonaa litraa (2016). Edellisenä vuonna 94,0 m.l. (2015), 96,7 m.l. (2014), 99,2 m.l. (2013). Alkoholin kulutus oli 10,8 litraa asukasta kohden vuonna 2016, Terveyden- ja Hyvinvoinnin Laitoksen ennakkotietojen mukaan. Tilastoitu kulutus on laskenut 0,6 %, mutta samalla tilastoimaton kulutus on kasvanut 3,8 %.
Miedot viinit (puna, valko, rosé, kuohu) ovat jyräävässä asemassa 53,0 miljoonan litran myyntituloksella vuonna 2016. Se on noin 58 % kokonaislitramyynnistä. Toinen vahva kivijalka rakentuu väkevistä juomista: 24,5 miljoonaa litraa.
Panimotuotteita (olut, sahti, siiderit, long drinkit) myytiin 14,8 miljoonaa litraa. Hienoinen laskusuunta on jatkunut viime vuosina. Olut: 8,5 m.l. (2016), 8,6 m.l. (2015), 8,8 m.l. (2014), 9,1 m.l. (2013); long drink: 5,6 m.l. (2016), 5,7 m.l. (2015), 6,1 m.l. (2014), 6,5 m.l. (2013); siideri: 0,7 m.l. (2016), 0,7 m.l. (2015), 0,8 m.l. (2014), 0,9 m.l. (2013).
Erityisen iloinen toimitusjohtaja Hille Korhonen on alkoholittomien juomien myynnin kasvusta Alkossa. Myynti on kaksinkertaistunut parissa vuodessa – tosin se on litroissa vain 500000 litraa.
Pienpanimo-oluet eivät korvaa suurten merkkien laskua
Oluiden osuus (8,5 milj. l.) kokonaismyynnistä on 9 %, saman suuruinen kuin aiemminkin. Oluesta 72 % on kaikkein suosituinta oluttyyliä eli lagereita. Pientuottajien mahdollisuuksia jaella tuotteitaan Alkon myymälöiden kautta on edistetty viime vuosina vahvasti. Pientuottajat saavat itse valita 10 myymälää, joihin toimittavat tuotteitaan myytäviksi.
Pienten valmistajien tuotteiden (2,38 milj. l.) myynnin kasvu ei korvaa isojen panimotuotemerkien laskua. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan oluen myynti Suomessa oli 382,9 miljoonaa litraa vuonna 2016, laskua edelliseen vuoteen verrattuna 1,8 miljoonaa litraa.
Alkon juomavalikoimat ovat monipuolistuneet melkein viidenneksellä viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2016 valikoimissa oli 6451 eri tuotetta – 5727 (2015), 5638 (2014), 5611 (2013). Hille Korhonen ilmoittaa Alkon tavoittelevan 10000 tuotteen valikoimaa vuoden mittaan vuoteen 2020 mennessä.
Oluita oli Alkossa viime vuonna 950 erilaista – 696 (2015), 609 (2014), 602 (2013). Määrä saattaa tuntua suurelta, mutta mukana on runsaasti vakiotuotteita, kaikkialta maailmalta! Alko laskee eri pakkausmuodot omiksi tuotteikseen (esimerkiksi Hartwallin Karjala-olut 5,2 % on viisi eri tuotetta: 0,33 l. tölkki, 0,5 l. tölkki, 8 x 0,33 l. tölkki-monipakkaus, 6 x 0,5 l. tölkki-monipakkaus, 0,33 l. lasipullo).
OLUTVERKON toimitustiimi teki suurtyön kirjaamalla listaan kaikki suomalaiset olutuutuudet vuonna 2013. Upeaan listaan kertyi 156 uutuusolutta. Ja kuitenkin vuosi 2013 oli vasta alkua. Nykyisin pienet tuottajat saattavat valmistaa myyntiin kymmeniä todella pieniä, jopa alle sadan litran valmistuseriä jatkuvasti. Vain pieni murto-osa pienpanimoiden uutuuksista päätyy Alkon valikoimiin.
Vuoden 2013 uutuusluettelo on kuitenkin hyvä esimerkki nykyisistä ajoista. Tutustu siis: * Uudet suomalaiset oluet (156) vuonna 2013.
Myymäläverkosto uudistuu
Alkon liikevaihto oli 1162,7 miljoonaa euroa (2015: 1 151,7) ja liikevoitto 46,6 milj. € (49,7). Yhtiö tilitti omistajalle, valtiolle, 30 miljoonaa euroa osinkoja. Alkoholijuomaveroa kertyi 580,0 milj. € ja juomapakkausveroa 300000 €. Arvonlisäveroa maksettiin 37,5 milj. € ja yhteisöveroa 10,5 milj. €.
Palkkaveroja Alko tilitti 15,5 milj. € ja sosiaaliturvamaksuja 1,5 milj. €. Alkon henkilökunnalle ja johdolle on maksettu kannustinpalkkiota 2,8 milj. € (2015: 3,4) eli 3,2 (4,0) prosenttia henkilöstökuluista. Alkossa oli keskimäärin 2385 työntekijää vuonna 2016.

Alkon kassalla. Kuva: Alko.
Vuoden lopussa Alkolla oli 353 myymälää ja 66 noutopistettä. Myymälöissä oli 57,7 miljoonaa asiakaskäyntiä vuonna 2016. Asiakkaiden henkilöllisyys (ikä) tarkistettiin 3,8 miljoonaa kertaa vuonna 2016.
– Tarkistusta tehdään jossain myymälässä joka kolmas sekunti, Hille Korhonen kertoo. – Verkossa tarkistus tehdään jollekin läsnäolijalle joka toinen sekunti.
Ikätarkistuksia seurataan myymäläkohtaisesti.
Myymäläverkostoa on alettu kehittää kolmen tyypin mukaisesti. Viime vuonna uudistettiin 10 eri tyyppistä myymälää ja vuoden 2017 aikana uudistetaan 30.
– Lähimyymälä (270 myymälää) on pienikokoinen, melko suppean perusvalikoiman korttelimyymälä, myymälöistä vastaava liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo. – Erikoismyymälässä (65 myymälää) on laaja ja monipuolinen valikoima, myös rajallisia erikoiseriä. Tämän tyypin myymälät sijatsevat usein kauppakeskuksissa.
– Huippumyymälä on inspiroiva ja elämyksellinen palvelumyymälä, Pennanen jatkaa. – Valikoimissa on paljon vaihtuvia erikoistuotteita ja harvinaisuuksia sekä ainutlaatuinen huippupalvelu. Huippumyymälöitä tulee olemaan 15, suurten kaupunkien keskustoissa hyvillä liikepaikoilla. Kaupungit ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Lahti, Kuopio, Jyväskylä, Vaasa ja Oulu.
Hille Korhosen mukaan maamme suurin myymälä – Alkon verkkomyymälä – ei tule harventamaan myymäläverkostoa. Myymäläinvestointeihin on varattu yhdeksän miljoonaa euroa vuonna 2017.