OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for maaliskuu 2017

Rekolan Panimo on nyt Fiskarsin Panimo – ja pullon koko pienenee

leave a comment »

fiskarsinpanimo17tun– Panimon juuret ovat edelleen Vantaalla Rekolassa, mutta puu on kasvanut eri suuntaan, toimitusjohtaja Jari Leinonen mietiskelee.

– Olemme nyt kotiutuneet Fiskarin idylliseen ruukkiin ja monet ovat toivoneet nimenvaihdosta jo pitkään.

Samalla pienennetään juomien pullokoko puolesta litrasta 0,33 litran pulloon. – Tämä on asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveista lähtenyt muutos, Leinonen vakuuttaa.

Vuonna 2011 Vantaalla perustetun panimoyhtiön rekisteröity nimi on Malty-J Oy, joka säilyy entisellään. Fiskarsin Panimo, Fiskars Bryggeri ja Fiskars Brewery on rekisteröity aputoiminimiksi jo viime vuoden kesäkuussa.

Lahden Muotoiluinstituutin opettajien ja oppilaiden suunnittelema alkuperäinen yritystunnus tulee säilymään jokseenkin entisellään.

Rekolan panimon tuotanto käynnistyi Mäntsälässä kesällä 2012. Alkuvuodesta 2014 panimo siirtyi Raaseporin kaupungin Fiskariin, ruukkikylän entisen veitsitehtaan tuotantohalliin.

fiskarsinpanimofunkyluomu17pieniploetiketti

Fiskarsin Panimo, Funky Luomu 6,5 % (0,33 l. plo)

Olutvalikoimaan on tulossa pieniä muutoksia. Osa oluista poistuu, mutta tilalle tulee uusia, Leinosen mukaan ”todella hienoja oluita”. Fiskarissa on aloittanut uusi olutmestari Topi Pakarinen.

– Hiukan hämmentävä ja pidetty ”Suomi-lambic” tekee paluun, Leinonen paljastaa. – Alun perin Hiisi-panimon kanssa yhteistyönä valmistettu Kaksi Kotia Vailla Humalaa -villiyrtti-pakuri gruit nousee vakiotuotantoon.

Kesällä tulee uutuutena valikoimiin kevyt, raikas, gluteeniton, karpalolla maustettu luomu-gose.

Gruit” on belgialaistyylinen yrttiolut ja ”gose” saksalainen, varsinkin Leipzigin alueella valmistettu, suolaisen makuinen perinneolut.

* Fiskarsin Panimo, Peltorivi 7, Fiskari. Raasepori; Panimon Puoti, avoinna 8.4.-14.5. la, su 12-17 (ke 26.4. 11-17), 15.5.-31.8.2017 ma-su 11-18.
* Ägräs Distillery, Peltorivi 7, Maisteluhuone ja terassi – Gin, Akvavit, panimotuotteet, siiderit.

Written by Toimittaja

29.03.2017 at 10:37

Kategoria(t): Olut, Panimot, Retket, Yleiset uutiset

Alkon Hille Korhonen siirtyy kumipyörille

leave a comment »

nokiatyres010617hillekorhonen

Hille Korhonen. Kuva Nokia Renkaat.

Pörssiyhtiö Nokian Renkaat Oyj:n hallitus on nimittänyt tekniikan lisensiaatti Hille Korhosen (s. 1961) toimitusjohtajakseen. Valtionyhtiö Alko Oy:n toimitusjohtajana neljä ja puoli vuotta toiminut Korhonen aloittaa Nokialla 1.6.2017.

Korhonen on ollut rengasyhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2006 alkaen. Vuosipalkkio on ollut 40000 € ja lisäksi kokouspalkkio 600 € / läsnäolo.

Edelliselle toimitusjohtajalle Nokian Renkaat maksoi 743435 € palkkaa ja lisäksi 560219 € tulospalkkiona vuonna 2016.

Alko maksoi Korhoselle palkkaa 400881 € sekä lyhytaikaista kannustinlisää 52946 € vuonna 2016. Kannustinlisä oli kaksi kolmannesta suurempi kuin vuonna 2015 (31314 €).

nokianrankaatrotiiva

Nokian Rotiiva-rengas.

– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Korhosen yhtiön toimitusjohtajaksi, Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén sanoo. – Teimme perusteellisen, kansainvälisen rekrytointiprosessin. Yhtiö on erinomaisessa kunnossa, ja Hille Korhonen tuo meille vahvan johtajakokemuksensa ja erinomaisen brändiosaamisensa.

Hille Korhosella on uuden työnantajansa mukaan yli 20 vuoden kokemus kansainvälisestä kuluttajaliiketoiminnasta sekä globaalin teollisen toiminnan johtamisesta. Ennen Nokian Renkaita Korhonen on toiminut johtoryhmän jäsenenä Fiskars Oyj Abp:ssa (2008–2012), Iittala-konsernissa (2003–2008), Nokia Oyj:ssä (1996-2003) sekä Outokumpu Copperissa (1993-96). Hän on työskennellyt Alko Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2013 lähtien.

* Uutinen perustuu osittain Nokian Renkaat Oyj:n tiistaina 28.03.2017 aamulla julkaisemaan pörssitiedotteeseen.

* Lue myös: Alkon uusi toimitusjohtaja, tammikuu 2013.
* Lue: Alkon vuosi 2016.

Written by Toimittaja

28.03.2017 at 10:34

OLUTVERKON Viikon Olut 13-17: Lambic-olutta valmistetaan yhä perinnemenetelmällä ilman lisäsokeria

leave a comment »

* Oude Geuze á ’l Ancienne, Brouwerij Boon nv, Lambeek, Belgia

Pisteitä: 91 / 100 

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausiolutvalikoimat 2016-17.

Tänään 27.03.2017 tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta brittiläisen olut- ja viskikirjailijan Michael Jacksonin (1942-2007) syntymästä. Yksi Jacksonin tärkeistä, historiallisista havainnoista oli löytää antiikkisen mesopotamialaisen oluen ja ikivanhan belgialaisen lambic-oluen sekä nykyaikaisen oluenvalmistuksen väliin suomalainen sahti. Belgialla on vahva asema oluen maailmanhistoriassa. Hyvällä kakkossijalla on piskuinen pohjoinen Suomi, joka juuri viettää itsenäistymisen 100-vuotisjuhlavuotta. Yhdessä.

Väri on tumma, kellertävän punainen, läpinäkyvä, samea. Vaahto on valkoinen, lähes vaahdoton. Tuoksu on vahvasti marjamainen, kirsikkamainen.

Maku on keskitäyteläinen, kuiva, marjamainen, kirsikkamainen, raikas, sitrusmainen.

Raikas kesäinen drinkki tervetuliaislasillisena ja seurustelujuomana.

Perinteinen belgialainen geuze valmistetaan eri pituisia aikoja (1-3 vuotta) tammitynnyreissä kypsytettyjen, villihiivoilla käyvien, marjoilla maustettujen lambic-oluiden sekoituksena. 90 % sekoituksesta on kypsynyt 18 kuukautta, viisi prosenttia on kolme vuotta kypsytettyä hyvin vahvaa olutta ja loput viisi prosenttia hyvin tuoretta. Sekoituksen jälkeen olut pullotetaan ja nuoren lambicin ansiosta alkaa toinen käyminen pullossa. Juuri tämä tekee lambicista geuzea.

Luonnonmukaisen tai ainakin -läheisen perinteisen valmistustavan vuoksi lambic-olutta valmistetaan ainoastaan kylminä vuodenaikoina, lokakuusta huhtikuuhun.

Jos pullotuspäivämäärä kiinnostaa, sen saa vähentämällä Parasta Ennen –päiväyksestä 20 vuotta.

Panimon vaiheet ulottuvat vuoteen 1680. Vuonna 1927 Josez De Vits osti maatilapanimon ja vuonna 1975 hänen poikansa René myi sen Frank Boonille. Frank Boon on pitänyt tiukasti kiinni perinteisestä tavasta valmistaa lambic-oluita. Lambeekin kylän nimestä tulee oluttyylin nimi: lambiek / lambic.

Alkon tilausvalikoimassa on myös Boonin ”kuivin lambic”: Oude Geuze Black Label Second edition (6,4 %; 12,99 € / 0,75 l.; Parasta Ennen -pvm 12.04.2036).

J.T. Laakso

7,0 %-til., kantavierre 14,1 °P, katkeroainepitoisuus 21,8 EBU, väri 17,1 EBC, tumma, suodattamaton, pastöroimaton pintahiivaolut, belgialainen marjoilla maustettu, tammitynnyreissä kypsytetty perinneolut, lambic-sekoite, ”Malse lambiek’. Suositus tarjoilulämpötilaksi 12 °C.

Kertalasipullo rautalangalla kiristetyllä luonnonkorkilla 0,375 l. Alkon vähittäismyyntihinta 5,98 €. Parasta ennen 05.10.2036. Maahantuoja Brew Seeker Oy, Hki.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

Written by Toimittaja

27.03.2017 at 08:28

Alkon vuosi 2016: viinit ja väkevät jyräävät – panimotuotteita myytiin 15 miljoonaa litraa

with 3 comments

– Vuosi 2016 tulee jäämään Alkon historiaan, toimitusjohtaja Hille Korhonen toteaa iloisena esitellessään valtionyhtiön toimintaa ja tuloskertomusta. – Olemme siirtyneet monikanavaisuuden aikaan ja marraskuussa avattu verkkokauppa on jo nyt Alkon suurin myymälä.

Vastaavanlainen suuri historiallinen muutos oli edellisen kerran 1970-80 -luvuilla kun myymälät siirtyivät tiukoista tiskeistä itsepalveluun.

Alkon pääjohtaja Hille Korhonen. © Kuva J.T. Laakso.

Verkon voimaa todistaa Korhosen kertoma kokemus helmikuulta. Myyntiin oli tullut pieni erä harvinaista viskiä. Tuote myytiin verkon kautta loppuun 20 minuutissa.

– Kaikki halukkaat eivät millään keinolla olisi ehtineet myymälään harvinaisuutta ostamaan. Mutta verkossa ostos voitiin tehdä nopeasti. Verkossa julkaistu tieto leviää nopeasti erilaisten pientenkin kohderyhmien keskuuteen.

Alkon sähköisessä verkossa on päivittäin 30000 kävijää. Verkon kautta on tehty ensimmäisten kuukausien aikana jo 20000 tilausta. Verkkotilauksen yhteydessä valitaan myymälä, josta tuotteet noudetaan.

Alkon kokonaismyynti litroina on ollut viime vuosina laskeva: viime vuonna Alko myi juomia 93,5 miljoonaa litraa (2016). Edellisenä vuonna 94,0 m.l. (2015), 96,7 m.l. (2014), 99,2 m.l. (2013). Alkoholin kulutus oli 10,8 litraa asukasta kohden vuonna 2016, Terveyden- ja Hyvinvoinnin Laitoksen ennakkotietojen mukaan. Tilastoitu kulutus on laskenut 0,6 %, mutta samalla tilastoimaton kulutus on kasvanut 3,8 %.

Miedot viinit (puna, valko, rosé, kuohu) ovat jyräävässä asemassa 53,0 miljoonan litran myyntituloksella vuonna 2016. Se on noin 58 % kokonaislitramyynnistä. Toinen vahva kivijalka rakentuu väkevistä juomista: 24,5 miljoonaa litraa.

Panimotuotteita (olut, sahti, siiderit, long drinkit) myytiin 14,8 miljoonaa litraa. Hienoinen laskusuunta on jatkunut viime vuosina. Olut: 8,5 m.l. (2016), 8,6 m.l. (2015), 8,8 m.l. (2014), 9,1 m.l. (2013);  long drink: 5,6 m.l. (2016), 5,7 m.l. (2015), 6,1 m.l. (2014), 6,5 m.l. (2013); siideri: 0,7 m.l. (2016), 0,7 m.l. (2015), 0,8 m.l. (2014), 0,9 m.l. (2013).

Erityisen iloinen toimitusjohtaja Hille Korhonen on alkoholittomien juomien myynnin kasvusta Alkossa. Myynti on kaksinkertaistunut parissa vuodessa – tosin se on litroissa vain 500000 litraa.

Pienpanimo-oluet eivät korvaa suurten merkkien laskua

Oluiden osuus (8,5 milj. l.) kokonaismyynnistä on 9 %, saman suuruinen kuin aiemminkin. Oluesta 72 % on kaikkein suosituinta oluttyyliä eli lagereita. Pientuottajien mahdollisuuksia jaella tuotteitaan Alkon myymälöiden kautta on edistetty viime vuosina vahvasti. Pientuottajat saavat itse valita 10 myymälää, joihin toimittavat tuotteitaan myytäviksi.

Pienten valmistajien tuotteiden (2,38 milj. l.) myynnin kasvu ei korvaa isojen panimotuotemerkien laskua. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan oluen myynti Suomessa oli 382,9 miljoonaa litraa vuonna 2016, laskua edelliseen vuoteen verrattuna 1,8 miljoonaa litraa.

Alkon juomavalikoimat ovat monipuolistuneet melkein viidenneksellä viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2016 valikoimissa oli 6451 eri tuotetta – 5727 (2015), 5638 (2014), 5611 (2013). Hille Korhonen ilmoittaa Alkon tavoittelevan 10000 tuotteen valikoimaa vuoden mittaan vuoteen 2020 mennessä.

Oluita oli Alkossa viime vuonna 950 erilaista – 696 (2015), 609 (2014), 602 (2013). Määrä saattaa tuntua suurelta, mutta mukana on runsaasti vakiotuotteita, kaikkialta maailmalta! Alko laskee eri pakkausmuodot omiksi tuotteikseen (esimerkiksi Hartwallin Karjala-olut 5,2 % on viisi eri tuotetta: 0,33 l. tölkki, 0,5 l. tölkki, 8 x 0,33 l. tölkki-monipakkaus, 6 x 0,5 l. tölkki-monipakkaus, 0,33 l. lasipullo).

OLUTVERKON toimitustiimi teki  suurtyön kirjaamalla listaan kaikki suomalaiset olutuutuudet vuonna 2013. Upeaan listaan kertyi 156 uutuusolutta. Ja kuitenkin vuosi 2013 oli vasta alkua. Nykyisin pienet tuottajat saattavat valmistaa myyntiin kymmeniä todella pieniä, jopa alle sadan litran valmistuseriä jatkuvasti. Vain pieni murto-osa pienpanimoiden uutuuksista päätyy Alkon valikoimiin.

Vuoden 2013 uutuusluettelo on kuitenkin hyvä esimerkki nykyisistä ajoista. Tutustu siis: * Uudet suomalaiset oluet (156) vuonna 2013.

Myymäläverkosto uudistuu

Alkon liikevaihto oli 1162,7 miljoonaa euroa (2015: 1 151,7) ja liikevoitto 46,6 milj. € (49,7). Yhtiö tilitti omistajalle, valtiolle, 30 miljoonaa euroa osinkoja. Alkoholijuomaveroa kertyi 580,0 milj. € ja juomapakkausveroa 300000 €. Arvonlisäveroa maksettiin 37,5 milj. € ja yhteisöveroa 10,5 milj. €.

Palkkaveroja Alko tilitti 15,5 milj. € ja sosiaaliturvamaksuja 1,5 milj. €. Alkon henkilökunnalle ja johdolle on maksettu kannustinpalkkiota 2,8 milj. € (2015: 3,4) eli 3,2 (4,0) prosenttia henkilöstökuluista. Alkossa oli keskimäärin 2385 työntekijää vuonna 2016.

Alkon kassalla. Kuva: Alko.

Vuoden lopussa Alkolla oli 353 myymälää ja 66 noutopistettä. Myymälöissä oli 57,7 miljoonaa asiakaskäyntiä vuonna 2016. Asiakkaiden henkilöllisyys (ikä) tarkistettiin 3,8 miljoonaa kertaa vuonna 2016.

– Tarkistusta tehdään jossain myymälässä joka kolmas sekunti, Hille Korhonen kertoo. – Verkossa tarkistus tehdään jollekin läsnäolijalle joka toinen sekunti.

Ikätarkistuksia seurataan myymäläkohtaisesti.

Myymäläverkostoa on alettu kehittää kolmen tyypin mukaisesti. Viime vuonna uudistettiin 10 eri tyyppistä myymälää ja vuoden 2017 aikana uudistetaan 30.

Lähimyymälä (270 myymälää) on pienikokoinen, melko suppean perusvalikoiman korttelimyymälä, myymälöistä vastaava liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo. – Erikoismyymälässä (65 myymälää) on laaja ja monipuolinen valikoima, myös rajallisia erikoiseriä. Tämän tyypin myymälät sijatsevat usein kauppakeskuksissa.

Huippumyymälä on inspiroiva ja elämyksellinen palvelumyymälä, Pennanen jatkaa. – Valikoimissa on paljon vaihtuvia erikoistuotteita ja harvinaisuuksia sekä ainutlaatuinen huippupalvelu. Huippumyymälöitä tulee olemaan 15, suurten kaupunkien keskustoissa hyvillä liikepaikoilla. Kaupungit ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Lahti, Kuopio, Jyväskylä, Vaasa ja Oulu.

Hille Korhosen mukaan maamme suurin myymälä – Alkon verkkomyymälä – ei tule harventamaan myymäläverkostoa. Myymäläinvestointeihin on varattu yhdeksän miljoonaa euroa vuonna 2017.

Written by Toimittaja

24.03.2017 at 10:58

Kaksi uutta ravintolaa avataan Helsingissä viikonloppuna

leave a comment »

”Avaamme maaliskuussa erikoisolutravintolan. Cheers!” © Kuva: J.T. Laakso

Siidereihin keskittyvä uusi kahvila-baari (bar&café) avautuu tulevana perjantaina (24.03.2017) Punavuoressa, Helsingissä. Sidrerían perustaa kaksi vuotta Helsingin Suvilahdessa Stadin Panimo Oy:n yhteydessä toiminut Stadin Panimobaari Oy.

StaPan maahantuontiyritys Ultimator Oy alkaa tuoda maahan entistäkin enemmän siidereitä. Aloitusvalikoimassa on muiden mukana asturialaisia siidereitä, tuottajina Sidra Trabanco (Gijón, Asturias, Espanja) ja El Gaitero (Grupo El Gaitero / Valle, Ballina y Fernández, S.A., Villaviciosa, Asturias, Espanja). 

Valikoimaan lupaillaan parhaiden suomalaisten aitojen siidereiden rinnalle ranskalaisia ja virolaisia siidereitä. Espanjalaisen Trabancon ja fiskarilaisen Kuura Cider Oy:n siidereitä on myös hanassa.

Siidereiden lomassa on olut- ja viinivalikoimaa.

Sidrerían toiminnasta vastaavat Jenni Aalto ja Marianne Kanerva.

Sidrerían avajaiset ovat perjantaina 24.03. ja lauantaina 25.03. klo 15.30- 02.

* Stadin Sidrería bar&café, Merimiehenkatu 18, Punavuori, Hki. Avoinna pe 24.03.2017 alkaen: ti-to 15.30-23, pe-la 15.30-02, su-ma suljettu.

 

Helsingin Sörnäisissä avataan samaisena perjantaina uusi ravintola, joka lupaa valikoimaansa myös erikoisoluita. Tunnelmaa kuvataan sanoilla oluet, drinkit, kahvit. Juomien lisäksi tarjolla on tapas-henkistä ruokaa.

Sörkan Ruusun sisäänkäynti on mieleenpainuvan erikoinen pyöreän ikkunan vuoksi. © J.T. Laakso.

Sörkan Ruusu -nimisen ravintolan perustajat ovat Tiina Kullas ja Janne Mäkinen. He ovat vastanneet kuuden vuoden ajan Ravintola Sivukirjastosta Fleminginkadulla, Kallion kirjaston vieressä. Molemmat ravintolat ovat tyyliltään samantapaisia, olohuoneen jatkeita. Sörkan Ruusu on hieman Sivukirjastoa suurempi. Asiakaspaikkoja on tulossa sata.

Sörkan Ruusun ravintolahuoneistossa on erittäin tunnistettava iso pyöreä ikkuna sisäänkäynnin vieressä. Rakennus on vanha kalliolainen kivitalo. Aikoinaan huoneistossa toimi kirpputori. Viimeksi siinä oli aasialainen ruokabaari.

Suomalaisen elokuvan ystävät muistavat huoneiston Aki Kaurismäen elokuvan Mies vailla menneisyyttä (2002) ”kaurismäkeläisenä” baarimiljöönä, jossa muistinsa menettänyt roolihahmo M (Markku Peltola) viihtyi.

Ravintolan avajaiset ovat pe 24.3.2017 klo 19-23. Ohjelmassa muun muassa elävää musiikkia, Sampsa Astala kello 21.

* Ravintola Sörkan Ruusu, Pääskylänrinne 3, Sörnäinen, Hki. Avoinna 12-02.

Written by Toimittaja

23.03.2017 at 09:44

Olut- ja viskikirjailija Michael Jacksonilla kaksi muistopäivää tulossa

leave a comment »

Jackson Michael kohottaa maljaa.

Michael Jackson 1942-2007

Beer Hunter Whisky Chaser Michael Jacksonia voidaan muistella kunnioituksella tänä vuonna kahdestakin syystä. Tulevana maanantaina tulee kuluneeksi 75 vuotta Jacksonin syntymästä (27.03.1942). Elokuussa muistellaan 65-vuotiaana kuolleen mestarin poismenoa (30.8.2007).

Iso Britannian Yorkshiresta (Wetherby, West Riding) kotoisin oleva Michael Jackson on maailman kaikkien aikojen merkittävin ja arvostetuin olut- ja viskikirjoittaja. Ensimmäinen kirja kuvasi brittiläistä pubikulttuuria (1976).

jacksonmichaelsuuriolutkirja1990kansigummerusHänen kymmenien kirjojen ja oppaiden joukosta käänteentekevin lienee vuonna 1977 julkaistu The World Guide to Beer, tarkennettu laitos 1988 ja uusittu laitos 1997: The New World Guide to Beer. Vuoden 1988 painoksen mukainen suomennos julkaistiin nimellä Suuri Olutkirja (Gummerus 1990, 2. painos 1992, suomentajat Kari Ylänne, Mikko Montonen ja Sari Eliander).

michaeljacksonstorybeerhunterthemovie2013julisteJackson toimitti myös klassikon maineeseen nousseen televisiosarjan The Beer Hunter (1993), joka on näytetty ainakin pari kertaa myös Suomessa. Hän kokosi CD-Rom -julkaisut amerikkalaisesta olutkulttuurista (1995) ja maailman oluista (1996).

Jacksonin kuoleman jälkeen maaliskuussa 2013 valmistui USA:ssa lähes kaksituntinen (103 min.) dokumenttielokuva Beer Hunter The Movie – Story of Michael Jackson, ohjaaja John Richards.

* Lue: Michael Jackson on kuollut.

Suomessakin muistellaan su 26.3.

Maltaisten makujen ystävät kautta maailman kunnioittavat Suomessakin muutaman kerran parinkymmenen vuoden aikana (1987-2007) vierailleen Jackon muistoa. Helsingissä on sunnuntaina iltapäivällä kaikille avoin muistelutilaisuus.

* su 26.03.2017 klo 16-17.30 OlutHuone Kaisla, Michael Jacksonin muistelutilaisuus: Jacksonin tavanneiden muistikuvia, olut- ja viskikirjoittamisen asema Jacksonin aikana ja sen jälkeen.
Pakollinen ennakkoilmoittattuminen ja puheenvuoron varaus: sp. olutinfo@suomi24.fi. Järj. Suomen JuomaTiedotus SJT.

* Lue lisää: Michael Jacksonin muistotilaisuuksia Suomessa.

Written by Toimittaja

22.03.2017 at 10:47

OLUTVERKON Viikon Olut 12-17: Leppoisa mehukoktaili ankaran Molotovin nimissä

leave a comment »

* Molotov Lite Imperial IPA, Evil Twin Brewing, Brooklyn, New York, USA; valmistuspaikka Two Roads Brewing Co, Stratford, Connecticut, Yhdysvallat

Pisteitä: 86 / 100 

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausiolutvalikoimat 2016-17.

Viikko sitten (13.03.2017) tuli kuluneeksi 77 vuotta talvisodan (1939-40) päättymisestä. Sotien aikaiseen neuvostojohtoon kuuluneen ulkoministerin mukaan nimettyjä tanskalais-yhdysvaltalaisia olutkoktaileja voikin siis kohotella ystävällismielisissä tunnelmissa. 8,5-prosenttinen olut on meikäläisittäin huippuvahvaa, mutta sarjassaan kepeää päätä. Alkujaan tanskalainen valmistaja on tuoteprofiililtaan erittäin USA-lainen: oluet edustavat vallankumouksellisia extreme-ominaisuuksia ja ovat samalla juotavan maukkaita maistelu- ja nautiskeluerikoisuuksia.

eviltwinmolotovliteimperialipa14tlkVäri on tumma, vaalea, hieman tummasävyinen, ruskea, teemäinen. Vaahto on valkoinen, tiheä, kestävä. Tuoksu on vaimea.

Maku on keskitäyteläinen, hedelmämäinen, voimakkaasti aromaattinen, karhea, rutikuiva.

Valmistusainekset ovat mallas, humala, appelsiinimehu, mangopyre.

Ruokajuomana aasialainen ja eteläamerikkalainen mausteinen ruoka.

Nimi Molotov viittaa Suomessakin hyvin tunnettuun sodanajan Neuvostoliiton ulkoministeriin Vjatseslav Molotoviin, joka solmi sodan alla Hitlerin kanssa ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen ja johti sodan jälkeen voittajavaltioiden valvontakomissiota Helsingissä. Sodassa suomalaiset käyttivät paljon ’Molotovin koktaili’ -nimistä omatekoista bensapullopommia.

eviltwinmolotovcocktailplo

Alkuperäinen Molotov Cocktail (13 %), vuodesta 2011.

Molotov Cocktail (13,0 %) on Evil Twinin olutuutuus (2011), joka tunnetaan Suomessakin. Helsingissä Vaasankadulla toimii jopa yksityinen Molotov Bar -niminen pub. Evil Twin on tähän mennessä valmistanut kahdeksan Molotov-ideaan perustuvaa olutta, peruskoktailin lisäksi esimerkiksi Heavy Imperial IPA (17,2 %), mangolla ja appelsiinilla, simcoe-humalalla ja vegaaninen yrteillä maustettu versio (kaikki 12-13 %). Lite (’kevyt’ – 8,5 %) edustaa sarjan kepeää päätä.

Molotov Lite tuo suomalaiskuluttajan eteen jälleen uuden tölkkikoon: 0,473 litraa. Kyseessä on USA:n käyttämä pinttivetoisuus. Yhdysvalloissa 1 pint nestettä tarkoittaa 0,473176 litraa eli vajaa puoli litraa. Suomessa tunnettu brittiläinen 1 pint on 0,568261 eli runsas puoli litraa. Eroa on siis noin desin verran.

eviltwin2010jeppejarnitbjergson

Jeppe Jarnit-Bjergsøn perusti Evil Twin -panimon vuonna 2010.

Opettaja Jeppe Jarnit-Bjergsø perusti kiertolaispanimon Tanskassa vuonna 2010. Toiminta siirtyi kokonaan New Yorkin Brooklyniin USA:han vuonna 2012. Oluet valmistetaan Jarnit-Bjergsøn mukaan ”maailman kymmenessä parhaassa panimossa”. Maailmanlaajuinen myynti toimii Hinnerupissa Tanskassa Jeppe Jarnit-Bjergsønin pienpanimo-oluisiin erikoistuneessa maahantuontiliikkeessä Drikkeriget I/S (‘juomavaltakunta’).

J.T. Laakso

7,5 %-til., kantavierre 18,5 °P, katkeroainepitoisuus 91 IBU, väri 15 EBC, vaalea pintahiivaolut, India Pale Ale, Imperial / Double IPA. Suositus tarjoilulämpötilaksi  °C. Uutuus joulukuu 2014.

Tölkki 0,473 l. (pint, US) Alkon vähittäismyyntihinta 6,99 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

Written by Toimittaja

20.03.2017 at 08:07

28 kansanedustajaa toivoo vahvan oluen vapauttamisen peruutusta alkoholilain uudistuksessa

with 2 comments

Ryhmä kansanedustajia on julkistanut tänään perjantaina (17.03.2017) toivomuksen luopua suunnitelmasta vahvojen, enintään 5,5-tilavuusprosenttisten juomien myynnin vapauttamisesta päivittäistavarakauppaan. Raja pysyisi siis nykyisellään eli 4,7 prosentissa.

Yhteisen kannanoton takana on 28 kansanedustajaa, joista peräti 18 on hallituspuolueiden ryhmistä, 15 keskustasta ja kolme kokoomuksesta. Oppositiopuolueiden kymmenikkö jakautuu sosiaalidemokraattien (4), vihreiden (1), vasemmistoliiton (1), rkp:n (1) ja kd-ryhmän (3) kesken.

Hannakaisa Heikkinen on savolainen emäntä.

Keskustalaisen Hannakaisa Heikkisen johdolla esiintyvä ryhmä korostaa hyväksyvänsä  lausuntokierrokselta palanneen uuden alkoholilakiluonnoksen useimmat kohdat. Alkoholia sisältävät sekoitejuomat – kansanedustajat käyttävät kansanomaista käsitettä ”limuviinat” – ja muut nykyistä 4,7 prosentin ylärajaa vahvemmat alkoholijuomat (olut, siideri, long drink, viini) tulisi pitää edelleen Alkon vähittäismyyntimonopolin, matkustajatuonnin ja kotimaisten anniskelupaikkojen jakelussa.

Lakiuudistuksen katsotaan nyt olevan ristiriidassa ”hallituksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämishankkeen, lapsi- ja perhepalveluiden muutokseen tähtäävän hankkeen ja sote-uudistuksen” kanssa. Keväällä 2016 kaikkien kolmen hallituspuolueen eduskuntaryhmät tosin hyväksyivät uudistuksen sisällön, keskustassa äänestyksen jälkeen.

Suomalaiset oluen, siiderin, (marja)viinin, liköörin, tisleen, ginin ja jopa viskin valmistajat käyttävät pääasiassa suomalaisilla maatiloilla tuotettuja raaka-aineita, ennen kaikkea ohra- ja muita viljamaltaita.

Varsinkin pienet tuottajat vilkastuttavat myös matkailuelinkeinoa ja elävöittävät maaseutua. Uuden jakelukanavan avaaminen suomalaiselle tuotannolle on kaikessa vaatimattomuudessaan (4,7 % -> 5,5 % eli 0,8 %) tärkeä alkuaskel norminpurkujen tiellä, mitä ei tulisi enää vaarantaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö sai torstaina (16.03.2017) valmiiksi alkoholilain uudistuksesta annettujen lausuntojen yhteenvedon. Perhe- ja peruspelveluministeri Juha Rehula (kesk) on todennut, että lakiesitys saadaan ministeriöstä eduskunnan käsittelyyn toukokuussa. Uusi laki astuisi voimaan aikaisintaan 1.1.2018.

Savo-Karjalan vaalipiiristä valittu Hannakaisa Heikkinen istuu eduskunnassa toista kautta. Hän on taustaltaan maisteri ja Kiuruvedellä sijaitsevan maitotilan emäntä.

* Laimennusryhmään kuuluvat:

Hannakaisa Heikkinen, Sirkka-Liisa Anttila, Petri Honkonen, Marisanna Jarva, Elsi Katainen, Niilo Keränen, Hanna Kosonen, Markus Lohi, Eeva-Maria Maijala, Aila Paloniemi, Mauri Pekkarinen, Tuomo Puumala, Pekka Puska, Martti Talja ja Tapani Tölli. Keskusta: 15.

Pauli Kiuru, Sanna Lauslahti ja Pertti Salolainen. Kokoomus: 3.

Eeva-Johanna Eloranta, Susanna Huovinen, Anneli Kiljunen ja Merja Mäkisalo-Ropponen. Sos.dem.: 4.

Aino-Kaisa Pekonen. Vasemmistoliitto: 1.

Outi Alanko-Kahiluoto. Vihreät: 1.

Antero Laukkanen, Päivi Räsänen ja Sari Tanus. KD 3.

Mats Nylund. RKP: 1.

* Alko Oy on valtion kokonaan omistama osakeyhtiö. Eduskuntapuolueet ovat nimittäneet hallintoneuvostoon 12 jäsentä (3 kesk, 2 kok, 2 ps, 2 sdp,  1 vas,  1 rkp, 1 kd, 0 vihr):

Vesa-Matti Saarakkala ps (pj), Anna-Maja Henriksson rkp (vpj), Tuula Haatainen sdp, Susanna Huovinen sdpAntti Kaikkonen kesk, Osmo Kokko ps, Pauli Kiuru kok, Ulla Parviainen kesk, Aino-Kaisa Pekonen vas., Tuomo Puumala kesk, Päivi Räsänen kd, Sari Sarkomaa kok.

OLUTVERKON keräämistä tuotetiedoista koostuu arvokas alan tietokanta

leave a comment »

OLUTVERKON lukijat ovat jo viime vuosituhannen lopulta saaneet tutkailla vertailukelpoisia tietoja oluiden, siidereiden ja long drink -juomasekoitteiden sisällöstä.

OLUTVERKON kuluttajien käytettäviksi julkaisemien testiryhmien arvioiden järjestäjä, juoma-alan uutis- ja viestintäpalvelutoimisto Suomen Olut- ja JuomaTiedotus (SJT) on pyrkinyt rakentamaan mahdollisimman tarkkaa tietokantaa tuotteista, unohtamatta testaushetken hintatietoja.

– Ravintoarvot on meille hieman uusi asia, vaikka siidereissä ja LD-juomissa nekin ovat jo pitkään olleet mukana, OlutTiedotuksen toimitustiimi pohtii.  – Varmaankin oluiden kalorit tulevat tästä lähtien mukaan.

OlutTiedotuksen tiedonkeruu ei rajoitu yleisesti käytettyyn niukkaan informaatioon: ”valmistusainekset vesi, mallas, humala, (hiiva)’.  Joskus maltaasta ilmoitetaan viljapohja (ohra, vehnä, harvemmin käytetyt ruis ja kaura). Tässäkin toki on mukana tärkeä tieto: ei lisäaineita ja humalakin ehkä aitoa, ei siis uutetta.

Käymisen kannalta välttämättömän hiivan ilmoittamatta jättäminen on jotenkin mystistä – ja voi perustua aikaan ennen 1800-luvun alkua, jolloin hiivaa ei tunnettu. Kaikki oluet kävivät siihen aikaan spontaanihiivalla, jota on kaikkialla ilmassa.

Tänään 15.03. vietetään kansainvälistä Kuluttajan oikeuksien päivää – on vietetty jo vuodesta 1983 alkaen. Päivämääräksi tuli juuri 15.3., koska ensimmäisenä merkittävänä poliitikkona USA:n presidentti John F. Kennedy kiinnitti kongressipuheessaan 15.3.1962 huomiota kuluttajain oikeuksiin.

Juomatiedoissa on kysymys myös kuluttajan oikeudesta tietää juomapakkauksen sisällöstä. Kuluttajan kannalta OlutTiedotus näkee oleelliseksi mallasviljan lajit sekä tiedon täysmaltaan käytöstä. Jos sanotaan ”mallas”, ei tarkoiteta täysmallasta. Eli mallaspohjassa on halvempia lisukkeita. Oluttyypin mukaisesti kohoavat tärkeiksi humalalajikkeet esimerkiksi India Pale Ale – ja American Pale Ale -oluiden kohdalla. Samoin katkeroainepitoisuutta kuvaava EBU (European Bitterness Units) -luku kiinnostaa  kuluttajaa.

Jako pohja- ja pintahiivaoluisiin (lager ja ale) saattaa olla menettämässä merkitystään, mutta toistaiseksi se on aivan oleellinen perustieto.

OLUTVERKON testituloksiin pyritään kaivelemaan myös mallas- ja humalalajikkeet sekä, hiivan tyyppi jos suinkin kohtuullisella vaivalla mahdollista.

Oluen valmistuspaikka on itsestäänselvästi kuluttajaa kiinnostava tieto, ja kaikki epämääräiset kiertoilmaukset ovat kuluttajan hämäämistä – vaikka lainsäädännön vaatimus täyttyisikin.

– Edelleen haluamme nostaa tekijät esille. Eli jos suinkin pystytään, ilmoitetaan aina vastuullisen oluenvalmistajan nimi.

* Lue OLUTVERKON testiryhmien arvioita    HUOM! Vuoden 2016 loppuun saakka.

OLUTVERKON tietokantaan pyritään keräämään tavallisesti seuraavat tiedot:

xx %-til., kantavierre xx °P, katkeroainepitoisuus xx EBU, väri xx EBC, tumma pohjahiivaolut, vahva lager eli bock. Suositus tarjoilulämpötilaksi xx °C. Panimomestari xx. Tuotannossa xx alkaen.
Kertalasipullo 0,33 l. / Tölkki 0,5 l. / Astia, hana 0,5 l.  Alkon vähittäismyyntihinta xx €. Anniskeluhinta xx €. Erikoisolutvalikoima xx. P.E.-pvm xx. Jakelu xx Oy, Hki.
Pisteet xx / 100.

* Lue myös: Panimoliitto tutki: Kuluttajat ovat kiinnostuneita etikettimerkinnöistä .

OlutTiedotuksen toimitustiimi
kirjurina tuottaja J.T. Laakso

Mielipidettä ei kannata hävetä, mutta voit esittää sen OLUTVERKON toimitukselle myös tällä lomakkeella:

Panimoliitto tutki: Kuluttajat ovat kiinnostuneita etikettimerkinnöistä

leave a comment »

Klikkaa kuva suuremmaksi. Lähde: Panimoliitto.

Panimoliiton teettämässä Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä 86 % suomalaisista pitää valmistusaineiden merkitsemistä alkoholijuomiin erittäin tai melko hyödyllisenä. Vain 10 % vastaajista pitää merkintöjä melko tai täysin tarpeettomina.

Kolme neljästä suomalaisesta kokee energiasisällön ilmoittamisen alkoholijuomissa tarpeellisena. Naisista jopa 88 % ja miehistä 71 % pitää tietoa energiasisällöstä hyödyllisenä. Vastaajista 21 % pitää tiedon ilmoittamista melko tai täysin tarpeettomana.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on osana yhteiskuntavastuutaan suosittanut jäsenyrityksilleen jo vuodesta 2005 lähtien merkitsemään kaikkien mietojen alkoholijuomien etiketteihin ainesosaluettelon sekä vuodesta 2008 lähtien elintarvikelain mukaiset ravintoarvomerkinnät.

– Kuluttaja haluaa saada tietoa alkoholijuomien sisällöstä, mutta näiden tietojen merkitseminen alkoholijuomiin on edelleen eurooppalaisittainkin harvinaista,  Panimoliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen toteaa. – Suomalainen panimoteollisuus on edelläkävijä tuotetietojen avaamisessa.

Euroopassa panimot ovat The Brewers of Europe -järjestön opastuksella sitoutuneet vapaehtoisesti merkitsemään ainesosaluettelon ja ravintosisällön tuotepakkauksiin. Väkevistä alkoholijuomista tai viineistä kuluttaja ei Panimoliiton mukaan edelleenkään saa näitä tietoja.

Alkoholijuomien pakkausmerkinnät antavat kuluttajalle tietoa, jonka pohjalta voi tehdä tietoisia valintoja. Alkoholijuomissa ravintoarvojen ja ainesosaluettelon merkinnät ovat vapaaehtoisia. Kaikki ravintoarvot tulee kuitenkin merkitä pakkaukseen, jos myynnin yhteydessä tai etiketissä esitetään ravitsemuksellinen väite. Siksi merkinnät löytyvät esimerkiksi kevytjuomista ja gluteenittomista oluista.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 17.−22.02.2017. Tutkimukseen vastasi 1403 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita.

* Lue myös: OLUTVERKKO kokoaa arvokasta tuotetietokantaa.

Written by Toimittaja

15.03.2017 at 13:08

OLUTVERKON Viikon Olut 11-17: Starkbierzeit lämmittää talven viimassa

leave a comment »

* Bajuvator, Tucher Bräu GmbH & Co. KG, Fürth, Baijeri, Saksa

Pisteitä: 93 / 100 

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausiolutvalikoimat 2016-17.

Doppel-Bock (’tuplapukki’) on perinteinen eteläsaksalainen kylmän vuodenajan olut. Juuri viikonloppuna käynnistyi Starkbierzeit – ’vahvan oluen aika’ (10.-26.03.2017),  perinnefestivaali Münchenissä. Paikalliset käyttävät kaudesta nimitystä ’viides vuodenaika’.

Täyteläinen, tumma, vahva olut lämmittää pakkasella mukavasti kun sen nauttii rauhassa ja maistellen. Tucher korostaa, että heidän Bajuvator toki maistuu myös muina vuodenaikoina kuin Starkbierzeitin.

* Lue myös: Starkbierzeit Münchenissä 10.-26.03.2017.

Väri on tumma, tummanruskea, läpikuultava. Vaahto on ruskehtava, runsas, laskeutuu nopeasti. Tuoksu on makean hedelmämäinen.

Maku on täyteläinen, paahteinen, makea, hedelmämäinen, päärynämäinen, lämmittävä.

Valmistuksessa käytetään münchner- ja paahdettua mallasta ja hallertau-humalaa.

Ruokajuomana mausteisen liharuuan, mehevän vahvan paistin, possunpotkan ja vahvojen juustojen kanssa.

Tucher-panimo on toiminut 345 vuotta vuodesta 1672 Baijerissa, aivan Nürnbergin ja Fürthin kaupunkien rajalla. Pääpanimomestari on Bernhard Wagemann.

J.T. Laakso

7,5 %-til., kantavierre 18,3 % (Alko 18,2 °P), katkeroainepitoisuus 16,4 EBU, väri 90,5 EBC, tumma pohjahiivaolut, Doppel-Bock. Suositus tarjoilulämpötilaksi 8 ºC.

Kertalasipullo 0,5 l. Alkon vähittäismyyntihinta 4,29 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

Written by Toimittaja

13.03.2017 at 08:36

Vahva olut lämmittää: Starkbierzeit Münchenissä 10.-26.03.2017

leave a comment »

Etelä-Saksan Baijerin osavaltion pääkaupungissa Münchenissä pyörähtää tänään perjantaina käyntiin ”viides vuodenaika” – paikallisen perinteisen sanonnan mukaan.

Münchenin olutpanimoissa ja Knapeneissa (olutkrouveissa) juhlitaan 10.-26.03.2017 Starkbierzeit-talvifestivaalia. Juhlakauden oluet ovat paksun maltaisia ja ennen kaikkea alkoholipitoisuudeltaan vahvoja.

paulanersalvatorploVahvojen kausioluiden ja bock-oluiden nimet päättyvät yleensä -tor -päätteeseen. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta Martin Lutherin käynnistämästä kirkollisesta reformaatiosta. Suomessakin vuosi on nimetty reformaation riemuvuodeksi. Mutta Saksassa vietetään peräti vuosikymmenen ajan reformaation riemua!

* Luettelossa on eräitä Starkbierzeitin kausioluita.

* Salvator: 18,3 % kantavierre, 7,9 %-til., perinteinen vahvasti mallasmainen Starkbier-olut, tunnettu kautta maapallon. Paulaner-Brauerei.(Suomen Alkossa: 3,25 € / 0,33 l. pullo.)

* Triumphator: 18,2 % kantavierre, 7,6 %-til., mallasmainen, karamellimaisen makea. Löwenbräu/Spaten-Brauerei.

* Maximator:  % kantavierre, 7,5 %-til., tumma Doppelbock, alunperin luostariolut. Augustiner-Brauerei.

giesingerinnovatorreformationsbier17plo* Gottfried Jakobs Blonder Bock: 18,0 % kantavierre, 7,6 %-til., ainoa vaalea Starkbier-kausiolut, valmistettu vuonna 1930 aloittaneen kokeilupanimon perustajan Gottfried Jacobsin alkuperäisen reseptin mukaan. Forschungsbrauerei / Brauerei und Brennerei Silbernagl e.K.

* Animator: 19,0 % kantavierre, 8,1 %-til. Münchenin vahvin Starkbier-olut. Hacker-Pschorr.

* Innovator:  % kantavierre, 7,3 %-til. Reformaation riemuvuoden (Saksassa: vuosikymmenen) erikoisolut valmistettu yhdessä Lutherkirkon kanssa. Valmistaja on Steffen Marxin perustama Giesinger Bräu, joka toimii Martin Luther Sraβella. Innovator on ollut myynnissä kaikissa 70 evankelisessa kirkossa Münchenin tienoilla helmikuun puolivälistä alkaen.

* Aviator: 18 % kantavierre, 7,7 %-til. Airbräu am Münchner Flughafen (Münchenin lentokentällä toimiva ”lentopanimo”!).

Written by Toimittaja

10.03.2017 at 09:00

Panimoliitto: Oluen kotimaanmyynti lähes ennallaan vuonna 2016

leave a comment »

Panimoliitto tunnusKotimaisten panimoiden oluen myynti laski Suomessa viime vuoden aikana hienoisesti 1,8 (2015: 4,1) miljoonaa litraa eli 0,5 (2015: -1,1) prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Oluen myynnissä oli siis pientä laskua, mutta siiderin myynti kasvoi samaissen 0,5 % ja long drink -juomien (LD) 0,2 %. Kokonaisuudessaan kaikkien panimotuotteiden yhteinen myynti kotimaassa kasvoi aavistuksen verran eli 0,3 prosenttia. Vuonna 2015 kokonaismyynnin lasku oli -2,2 prosenttia.

Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliiton tilastoissa huomioidaan jäsenyritysten myynti kotimaassa. Jäsenet ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall AbOlvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.

Panimojuomia myytiin vuonna 2016 yhteensä 756,0 miljoonaa litraa. Olutta myytiin 382,9 miljoonaa litraa, siideriä 29,1 miljoonaa litraa ja long drink -juomia 35,6  miljoonaa litraa.

– Suomalaisen panimoelinkeinon toimintamahdollisuuksia on jatkuvasti heikennetty ja sen tuloksena kotimaanmyynti on laskenut pitkällä aikavälillä, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa sanoo.

– Matkustajatuonnin hillitsemiseksi on pikaisesti saatava uusi alkoholilaki voimaan ja oluen, siiderin sekä lonkeron veroa laskettava.

Uusi alkoholilaki on ollut tekeillä jo vuosia ja poliittisten linjausten tekemisestä tulee toukokuussa kuluneeksi vuosi. Alkoholilaki purkaa ylisääntelyä ja lailla on Panimoliiton mielestä myönteinen vaikutus kansantalouteen. Laki lisää kilpailua kotimarkkinoilla ja kasvattaa kotimaanmyyntiä rajakaupan kustannuksella.

Oluen matkustajatuonti neljä kertaa suurempi kuin Alkon olutmyynti

Mieluummin olutta kuin väkeviä -tunnus, Paniomoliitto

Kymmenessä vuodessa oluen, siiderin, LD-juomien, virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kotimaanmyynti on laskenut yli 90 miljoonaa litraa eli reilut 10 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemasta Alkoholijuomien matkustajatuonti 2016 -raportista selviää, että panimojuomien matkustajatuonti on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Vuonna 2016 matkustajat toivat olutta, siideriä ja LD-juomia yhteensä 59,6 miljoonaa litraa. Panimojuomien tuonti kasvoi litroissa 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Pelkästään olutta tuodaan matkustajatuontina yli nelinkertainen määrä Alkossa myydyn oluen määrään nähden. Viranomaisten matkustajatuontitutkimuksen mukaan Virosta tuodusta oluesta vain kolmannes on Suomessa valmistettua.

Viro on kaavaillut olutveroon 70 prosentin korotusta tulevana kesänä. Sen jälkeen Viron olutvero on edelleen alle puolet Suomen veron tasosta. Nykyisin Suomessa on EU:n korkein olutvero ja se on moninkertainen Viroon nähden.

Suomen olutveroa on korotettu vuodesta 2008 lähtien viisi kertaa. Suomessa on myös Viroa korkeampi arvonlisävero ja juomien hintaeroa kasvattaa verojen lisäksi suurempi juomapakkausten pantti.

KOTIMAANMYYNTI 2016

Juoma 2016 2015 Muutos Muutos
milj. l. milj. l. milj.l. %
Olut 382,9 384,7 -1,8 -0,5
Siideri 29,1 29,0 0,1 0,5
Long drinkit 35,6 35,5 0,1 0,2
Virvoitusjuomat 234,8 236,7 -1,9 -0,8
Kivennäisvedet 73,6 68,0 5,6 8,2
Kokonaismyynti 756,0 753,9 2,1 0,3


Lähde:
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset.
Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten
toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia.
Vuodesta 2011 alkaen mukana ovat kaikki Panimoliiton jäsenyritysten
tuotemerkit ja mahdolliset kaupalle tehdyt omat merkit.

 

Written by Toimittaja

09.03.2017 at 08:54

OLUTVERKON Viikon Olut 10-17: Citran pirulainen isoveli

leave a comment »

* Green Devil IPA, Oakham Ales, Woodston, Peterborough, Iso Britannia

Pisteitä: 89 / 100  

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausiolutvalikoimat 2016-17.

Brittiläistä citra-charmia. IPA (India Pale Ale) maistuu edelleen.

Väri on vaalea, keltainen, kirkas. Vaahto on valkoinen, niukka, epätasaisen kuplainen. Tuoksu on kukkainen, vauvankakkamainen.

Maku on kevyt, kuiva, kukkainen, ruohomainen, eksoottisen hedelmämäinen, mangomainen, tasapainoinen, pehmeä. ’Vihreä pirulainen’ (green devil) iskee tuoksussa muistuttaen ilmavaivoista kärsivästä vierustoverista raikkaan pubin tiskillä. Makuaromit ovat tuoksuja tasaisemmat.

Olut on katkeroitu melko runsaskätisesti citra-humalilla.

Ruokajuomana kevyen lihan kuten keittokinkun ja munakkaan kanssa.

Runsaasti palkintoja kahminut olut on ollut tuotannossa vuodesta 2011. Se on panimon tunnetun Citra-oluen (4,2 % tynnyri, 4,6 % pullo) vahvempi isoveli. Vieläkin enemmän palkittu Citra nousi viime vuonna (2016) panimon myyntimenestystuotteeksi ohittaen JHB-bitterin (Jeffrey Hudson Bitter, 3,8 % tynnyri, 4,2 % pullo.

Vuonna 1993 aloittaneen Oakham Alesin perustaja, omistaja ja oluentekijä oli alun perin John Wood, joka jätti paikkansa vuonna 1995. Panimo siirtyi runsaan 30 kilometrin päähän Peterboroughiin vuonna 1998 ja uusi panimolaitteisto otettiin käyttöön lokakuussa 2006. Tuotantotilat kaksinkertaistettiin vuonna 2010. Vuosituotanto on 3,9 miljoonaa litraa (2015).

Toimitusjohtajana on Adrian Posnett ja pääpanimomestarina Alex Kean.

Vuonna 2013 panimoyhtiö hankki Bellwether Wines –viinitalon haltuunsa. Vuonna 2015 alettiin tuottaa siidereitä yhteistyössä 140 kilometrin päässä Alcesterissä Warwickshiressa toimivan Hogan’s Cider Ltd –siideritalon kanssa. Siiderin merkki on hauska yhdistelmä Oakhamia ja omenaa (apple): Oaple Twisted Tree (4,8 %), Oaple Original (5,8 %) ja Oaple Orchard Reserve (6,8 %).

J.T. Laakso

6,0 %-til., kantavierre 13,9 °P, katkeroainepitoisuus 43,2 EBU, väri 13,4 EBC, vaalea pintahiivaolut, India Pale Ale. Suositus tarjoilulämpötilaksi ºC. Uutuus 2011. Valmistetaan pullo- sekä keg- ja cask-tynnyriversioina.

Kertalasipullo 0,5 l. Alkon vähittäismyyntihinta 4,69 €. Maahantuoja Diamond Beverages Oy, Vantaa.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

Written by Toimittaja

06.03.2017 at 08:05

HOK-Elannon Uudenmaan ravintoloissa Pienpanimoviikot maaliskuussa

with one comment

Pääkaupunkiseudulla toimivan Osuusliike HOK-Elannon 46 ravintolaa eri puolilla Uuttamaata ovat koonneet oman alueen pientuottajien oluiden ja muiden juomien valikoiman. Pienpanimoviikot kestävät koko maaliskuun 2.-31.3.2017.

Viikkojen aikana on myös maistelutilaisuuksia ja panimoiden edustajien asiantuntemuksella järjestettäviä esittelytilaisuuksia.  Valikoimat vaihtelevat ravintolakohtaisesti.

Mukana Pienpanimoviikoilla on kuusi panimoa: Alberga Brewing Co, Fat Lizard Brewing Co ja Olarin Panimo Oy Espoosta, Rakuuna Olut Oy:n ravintolapanimo ja Stadin Panimo Oy Helsingistä sekä Loviisassa toimiva Malmgårdin Panimo – Malmgårds Bryggeri, joka on kuluvan vuoden alussa sulautunut helsinkiläiseen MBH-Breweries Oy:öön. Lisäksi mukana on Helsinki Distilling Co -tislaamo.

Olarin Panimo 2015 tunnusBryggeri Helsinki 2013 tunnusFat Lizard Brewing Company, 2013, tunnusAlberga Brewing Co 2016 tunnus

Stadin Panimo tunnusmgp Malmgardin Panimo 2111 tunnus.

* Maistelutuokioita: * ke 8.3. klo 18 Sports Academy Iso Omena, Espoo (Olarin Panimo Oy, Espoo), * ti 14.3. klo 17 Kaisla, Hki (Stadin Panimo Oy, Hki), * ti 21.3. klo 17 Ølhus Kobenhavn (Rakuuna Olut Oy, Hki), * ti 22.3. klo 17 Ølhus Oslo, Hki (MBH Breweries Oy / Malmgård), * ke 29.3. klo 18 William K. Kur­vi (Fat Lizar­d, mukana myös hyönteiskokki).

HDCO Helsinki Distilling Co tunnus* Esittelyiltoja, vapaa pääsy: * ke 8.3. klo 17 Casa Largo, Asema-aukio, Hki (Alberga Brewing Co, Espoo),* pe 17.3. klo 17 Pub Gaselli, Hki (Fat Lizard), * ke 23.3. klo 17 Belge, Hki (MBH Breweries Oy / Malmgård), * ke 29.3. klo 17 Espan Kappeli, Hki (Helsinki Distilling Co, Hki).

Written by Toimittaja

02.03.2017 at 10:22

%d bloggaajaa tykkää tästä: