OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Eduskuntaan perustettiin olutseura

leave a comment »

Eduskunnan Olutseura eli EOS perustettiin eilen (25.05.2015) Helsingissä. Koollekutsujana oli jyväskyläläinen Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja Touko Aalto. Perustamiskokoukseen osallistui muutama muukin kansanedustaja, kuten Mikko Kärnä (kesk) ja Jaana Pelkonen (kok).

– Helposti saadaan mukaan varmasti 70 jäsentä, Touko Aalto lupailee. EOS:n toimintaan voivat osallistua kaikki Eduskunnassa työskentelevät henkilöt. Seuralle valitaan kahdeksanjäseninen hallitus, edustavasti kaikista ryhmistä.

Eduskunnan Olutseuran tavoitteena on kehittää suomalaista olutkulttuuria.

– Alkoholikeskustelu on ollut eri poteroista huutelua. Pyritään olemaan sovitteleva silta ääripäiden välillä, ottamaan kantaa ja keskustelemaan suomalaisesta alkoholipolitiikasta, Touko Aalto selvittää Keskisuomalainen-lehden haastattelussa tänään (26.05.2016).

Alkoholilainsäädännön kokonaisuudistus on siirretty toteutettavaksi alkavalla vaalikaudella ja uudistus on EOS:n tärkeimpiä keskusteluaiheita. Seura aikoo kutsua kansanterveys- ja päihdejärjestöistä asiantuntijoita kertomaan alkoholin haitoista.

– Kansanterveystyö on keskeinen ajatus, Aalto sanoo haastattelussa.

Muita keskustelunaiheita ovat myös alkoholin verkkokauppa ja pienpanimoiden tuotteiden suoramyyntioikeudet.

Olutseura tekee myös tutustumiskäyntejä panimoihin. – Varmasti on olutmaisteluakin tulossa.

Keskisuomalaisen haastattelun on tehnyt toimittaja Juho Takkunen.

* Ennen Eduskunnan Olutseuraa lyhenne EOS on yleisesti tarkoittanut kyselyiden vastausvaihtoehtoa ”ei osaa sanoa”.

Written by Toimittaja

26.05.2015 klo 11:09

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: