OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Stadin Panimobaari avataan – vihdoin – Suvilahdessa perjantaina

with one comment

Stadin Panimo 2015 tunnusStadin Panimo avaa oman Panimobaarin perjantaina 17.04.2015 kello 16.30. Helsinkiläispanimo siirtyi vuosi sitten kesällä 2014 Kalasatamasta kilometrin verran lähemmäs kaupungin keskustaa Suvilahteen. Alusta saakka suunnitelmissa on ollut avata myös oma olutpub. Avaaminen on siirtynyt jatkuvasti, mutta nyt se vihdoin toteutuu.

Stadin Panimo Oy on perustettu vuonna 1998. Omaa pubia varten perustettiin erillinen yhtiö Stadin Panimobaari Oy, joka on rekisteröity 2.1.2015. Baari on sisustettu lähes pelkästään kierrätyskalusteilla. Museoviraston suojelemassa huoneistossa on jäljellä kiinnostavia teollisia laitteita, kuten Strömbergin valmistama öljykatkaisija.

Hanaoluet on hinnoiteltu snadin ja bulin mukaan eli stadin murteella 'pieni' ja iso'. © Kuvat: J.T. Laakso.

Hanaoluet on hinnoiteltu snadin ja bulin mukaan eli stadin murteella ’pieni’ ja ’iso’. © Kuvat: J.T. Laakso.

Pienessä nurkassa oven vieressä on täydellisesti toimiva (natsi-)saksalais-suomalainen radiolähetin vuodelta 1939. Stadin Panimon alkuperäisiin perustajiin kuuluva Ilkka Sysilä on asentamassa laitetta paikoilleen.

Stadin Panimo omistaa suuren osan maahantuontiyhtiö Ultimator Oy:stä, joka tunnetaan belgialaisten perinteisten oluiden edustajana.

Belgialaisten oluiden kaapeissa on selkeät tietolipukkeet.

Panimobaarin hanoissa tulee olemaan (vain) oman panimon tuotteita. Pullotteita on myös muilta, varsinkin Ultimatorin edustamilta ulkomaalaisilta tuottajilta.

Baarin kaapeissa on 128 lähinnä belgialaisen oluen upea valikoima. Ajatuksena on vaihtaa pullovalikoima noin parin kuukauden välein. Pulloja myydään myös hyvin edullisin hinnoin alkaen 4,00 € / 0,33 l. Myös isoja (0,75 l.) pulloharvinaisuuksia löytyy, jopa runsaan 20 €:n hinnoilla.

Avausviikonloppuna hanoissa on kahdeksan StaPan olutta: American Pale Ale (4,5 %), Birch Sap Lager (4,5 %), Motuweka India Pale Ale (5,2 %), Stadin Red Ale (5,6 %), Sunshine at the Gasometer IPA (5,9 %), Savuviskiportteri (6,5 %), Grand Cru Brune (9,0 %) ja Bourbon Imperial Porter (9,5 %). Annoskoot ovat snadi: 0,2 l. ja buli: 0,4 l. ja hinnat 3,50-10 €.

Panimobaarin ravintolapäällikkö on Ingrid Viertola ja vararavintolapäällikkö Zelda Jutila. Panimolla järjestetään myös panimo- ja olutbaarivierailuja. Baarissa on 42 asiakaspaikkaa ja terassilla lisäksi 12. Ravintoloitsija Timo Konttisen mukaan panimon yhteyteen suunnitellaan myös myymälää, josta asiakkaat voivat ostaa – tällä hetkellä – enintään 4,7-prosenttisia juomia mukaan.

* Lue lisää:
Tietoa Stadin Panimosta.

* Stadin Panimobaari, Kaasutehtaankatu 1, rakennus 6, Suvilahti, Hki. Avoinna ti-la 16.30-24, su, ma suljettu.

Advertisements

Written by Toimittaja

17.04.2015 klo 08:29

Yksi vastaus

Subscribe to comments with RSS.

  1. […] läpi ennenkuin sisältö jo menee vaihtoon? Kaapeissa on tällä hetkellä pitkä liuta (joo, yli 100) Belgioluita, niin monta houkuttelevaa lambicia ja gueuzea ja witiä, että miten edes valita […]

    Tykkää


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: