OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Hartwallien perheyhtiö osakkaaksi Oxan pienpanimoon

leave a comment »

Vuonna 1836 Helsingissä kivennäisvesitehtaan perustanut Hartwallien suku on tullut suunnatulla osakeannilla Saimaan Juomatehdas Oy:n vähemmistöosakkaaksi 36 prosentin osuudella. Mikkelissä toimiva pienpanimo jatkaa viisi viikkoa sitten edesmenneen perustajansa Pertti Oksan elämäntyötä perheyhtiö Oxa Oy:n hallinnassa.

Hartwallien omistuksia hoitaa K. Hartwall Holding Oy, joka on perustamassa Micro Beverage Holding Oy Ab -nimisen yhtiön SJT:ta omistamaan. Hartwallit ovat jo pitkään seuranneet pienpanimoalaa, joka on hyvässä nousussa eri puolilla maapalloa, myös Suomessa.

– Saimaan Juomatehdas on volyymiltaan yksi Suomen merkittävimmistä pienpanimoista, joka on investoinut tuotantolaitteisiin ja henkilöstöön mittavasti. Haluamme panimon nykyisen johdon ja henkilöstön kanssa viedä yhtiötä eteenpäin, K. Hartwall Investin toimitusjohtaja Victor Hartwall kertoo tämän aamun (15.04.2015) Kauppalehdessä.

Hartwallien vissy- ja limonadiyhtiö laajeni useiden yrityskauppojen kautta panimoalalla Suomen merkittävimpien oluen, siiderin ja lonkeron valmistajien kärkeen 1960- ja 1970-luvulla. 2000-luvulla suku luopui Oy Hartwall Ab:stä, joka yhdistyi Brittein saarilla Skotlannissa Scottish&Newcastlen kanssa vuonna 2002 ja myytiin sieltä edelleen Hollantiin Heinekenille vuonna 2008. Heineken myi Hartwallin Royal Unibrew -yhtiölle heinäkuussa 2013, jolloin Hartwall Capital Oy (HC Royal Holding Oy) tuli tanskalaiskonsernin vähemmistöosakkaiksi.

* K. Hartwall Invest Oy (perustettu 2010) on Hartwallin panimon johtajana pitkään vuodesta 1976 alkaen työskennelleen Erik Hartwallin ja hänen poikiensa Victorin ja Kaj-Erikin sijoitusyhtiö. Erik on hallituksen puheenjohtaja, Victor on toimitusjohtaja.
* Hartwall Capital Oy (perustettu 2003, edeltäjän Hartwall-Yhtiöt Oy:n 1988 perustalle), hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn, varapj. Erik Hartwall ja kesäkuusta 2011 syyskuuhun 2015 toimitusjohtajana Bertel Langenskiöld; 1.9.2015 alkaen Eeva Ahdekivi) on koko Hartwallin suvun sijoitusyhtiö. Se omistaa muiden muassa: AS Royal Unibrew, Tanska (9,42 %, vuodesta 2013), Inkerman International AB, Ruotsi (40 %, perustettu 2010) – viinintuotantolaitos (vuonna 1961 perustettu Inkerman Premium Vinery, Itä-Euroopan suurin) ja 3000 hehtaaria viinitiloja Venäjän (aiemmin Ukrainan) Krimillä Sevastopolissa.

* Lue lisää: Oy Hartwall Ab:n panimo 1836.

* Micro Beverage Holding Oy Ab on rekisteröity 13.05.2015.

Mainokset

Written by Toimittaja

15.04.2015 klo 15:16

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: