OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 9 helmikuun, 2015

Turha kohu turvaa olutpolitiikan edistymistä…?

with 2 comments

Eduskunnan istuntosali.

Eduskuntavaalit 19.huhtikuuta 2015.

Onko Sinusta joskus tuskastuttavaa seurata valtiovallan päättämättömyyttä juoma- ja olutpolitiikan edistämisessä?

Aikuisiakin holhoavat lisäkiellot ja -rajoitukset tuntuvat hiipivän kuin varkain voimaan.

Välttämättömissä uudistuksissa ei tunnu ikinä tapahtuvan mitään.

Niitä ovat vähittäismyynnin vapauttaminen ainakin oluisiin  ja viineihin saakka kautta maan, anniskeluaikojen vapauttaminen sekä mainonnan laadun jättäminen esteettistä hyvää makua turvaavan omavalvonnan huoleksi.

Lasten ja nuorten juomakulttuurinen suojelu on toki myös tavoite, mutta lieneekö siinäkään tapahtunut muuta kuin kosmeettista muutosta kovan äänen säestyksellä.

Nyt taitaa kuitenkin käydä niin, että taas vasta täysin turha kohu
turvaakin edes jonkinlaisen jatkuvuuden luottamuksessa aikuisväestön omaan harkintaan.

Keskustan puolueväki vietti viikonlopun meriristeilyllä hiomassa puolueen vaalityötä huhtikuun 19. päivän eduskuntavaaleihin. Kohua on kuitenkin herättänyt kahden vuoden takainen alkoholipolitiikan kokonaisuudistusta esittelevä Kippis kohtuudelle! -asiakirja, päivätty helmikuulle 2013.

Ja niinpä taas innostutaan elämöimään törkeitä sanakäänteitä ja huonoa kieltä säästämättä täysin epäajankohtaisesta ja -olennaisesta aiheesta.

Pahinta lienee vähäisten voimavarojen suuntaaminen turhakkeisiin, kun oikeaa tehtävää juoma-ja olutkulttuurin edistämisessä olisi yllin kyllin. Juoma- ja olutkulttuuria ei pidä vaalia, vaan edistää vastuullisessa ja asiallisessa hengessä.

Ole sinäkin – tule sinäkin – mukana edistämässä vastuullista juoma- ja olutkulttuuria.

Jotenkin kummallisesti tuntuu, että ainakaan tämän jälkeen kukaan ei tule oikeasti
ajamaan päivittäistavarakaupassa myytävien juomien alkoholiprosentin alentamista 4,7 %:sta esimerkiksi 3,7 %iin.

Pikemminkin saattaa käydä toisinpäin: rajaa viimeinkin nostetaan…

J.T. Laakso, toimittaja, tuottaja
OLUTtiedotus

Written by Toimittaja

09.02.2015 at 12:32

OLUTVERKON Viikon Olut 07-15: Maukas ja hauska BIIPA

leave a comment »

Sort Kaffe, Mikkeller ApS, Kööpenhamina, Tanska; valmistuspaikka De Proef Brouwerij, Belgia 

Pisteitä: 92 / 100.

* Osallistu: OLUTKANSANÄÄNESTYS – valitse kaikkein maukkain ja maistuvin kausiolut jouluna 2014!

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen.

Väri on tumma, musta, valoa vasten punertava, kirkas. Vaahto on ruskea, erittäin runsas, pehmeä, hauras, sekakuplainen, jättää vähäisiä pitsikuvioita lasin reunoille. Tuoksu on pistävän katkeromainen, hedelmämäinen, todella hieno.

Maku on keskitäyteläinen, paahteinen, nokimainen, hennosti kahvimainen, vaikuttavan katkeromainen, tasapainoinen, maukas, uskomattoman kevyt – 9,2 %:n alkoholipitoisuus vaikuttaa etiketin painovirheeltä. Juuri näin mestarit osaavat tehdä.

Ruokajuomana paistetut ja paahdetut liharuuat, maksa.

J.T. LAAKSO

9,2 %-til., tumma pintahiivaolut, Black Imperial India Pale Ale eli BIIPA. Uutuus 11.2014.

Kertalasipullo 0,33 l. Anniskeluhinta 8,50 €. Maahantuoja Moestue & Cask AB Ltd, Hki / Norja,7 %-til., kantavierre 15° Plato, katkeroainepitoisuus 29,5 IBU, tumma pintahiivaolut, American Brown Ale.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

Written by Toimittaja

09.02.2015 at 10:35

Kampanja: Kotimainen olut satana päivänä vuonna 2015 – 40. päivä: Imperial Porter, Stadin Panimo, Hki

leave a comment »

Kotimainen olut satana päivänä vuonna 2015 -kampanjan 40. päivänä makuaisteja aletaan virittää tummiin portteri- ja stout-aromeihin ja maistellaan aidon suomalaisen ja stadilaisen panimon peräti keisarillista uutuutta. Keskiviikkona (11.2.) Helsingissä alkaa Urkin Portteri- ja Stout -päivät ja valikoimassa on 14 erilaista tuotetta Suomesta ja muualta maailmasta. On kyllä stadilainenkin – mutta ei tämä sama. Seuraavana sunnuntaina (15.2.) Helsingissä kokoonnutaan kaikkialta maasta Portteriseminaariin, joka huipentuu St Urho’s Pubin valikoiman opastettuun maisteluun.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN: Valitse paras ja maukkain Alkon käsityöolutvalikoimasta 2015.

Imperial Porter, Stadin Panimo Oy, Hki (9,5 %)

Pisteet 92 / 100. Koff Porter –asteikolla 94 / 100.

Väri on tumma, mustanruskea, kirkasta valoa vasten tummanpunainen sävy, läpinäkymätön. Vaahto on ruskea, niukka, tiheä. Tuoksu on paahteinen, yrttimäinen, vahva.

Maku on täyteläinen, hennosti makea, paahteinen, lakritsamainen, suklaamainen, tasapainoinen, maukas. Jälkimaku on lämmittävä, voimakas, pitkäkestoinen.

Valmistusainekset ovat pilsner-, karamelli- ja suklaamaltaat sekä tummat maltaat, humalalajike on Polaris. Pullossakäyvä suodattamaton olut on Hop Back -aromihumaloitu.

Ruokajuomana tuhdin liha- ja kalaruuan kanssa.

Stadin Panimo Oy on perustettu vuonna 1999. Vuosituotanto on 50000 litraa olutta ja siideriä (2013, Alkon tieto). Vuonna 2014 tuotettiin myös pieni erä Hunajasimaa (4,5 %).

J.T. Laakso

TIETOA OLUESTA: 9,5 %-til., kantavierre 20.5 (Alko: 19,6) °P, katkeroainepitoisuus 30 (Alko: 36,6) EBU, väri 121 EBC, tumma suodattamaton, pullossakäyvä pintahiivaolut, Imperial Porter. Suositus tarjoilulämpötilaksi ºC. Uutuustuote tammikuussa 2015.

Kertalasipullo 0,33 l. Alkon vähittäismyyntihinta 5,98 €. P.E. 01.01.2016. Alkon käsityöolutvalikoimassa 2.2.2015 alkaen. Myös hanassa 0,4 l. Anniskeluhinta 8,00 €.

Stadin Panimo tunnusTIETOA PANIMOSTA: Pelialalla toimiva yrittäjä Timo Konttinen perusti neljän silloisen ystävänsä kanssa Stadin Panimo Oy:n vuonna 1998. Vastikään vietettiin siis 15-vuotisjuhlavuotta. StaPan tarkoitus oli löytää toimitila mahdollisimman läheltä Helsingin ydinkeskustaa – ja alkuvuosina se esiintyikin ahkerasti nimellä Downtown Brewery Ltd., joka sittemmin on jäänyt pois käytöstä. Toimitilaksi kuitenkin löytyi keskustan laitamilta Kyläsaaresta / Kalasatamasta purkua odotteleva Helsingin kaupungin Tukkutorin omistama 100 m² varastomakasiini, aivan merilaiturin kupeessa.

Panimo etsi vuosikausia uutta toimitilaa ja kesällä 2014 se muutti 850 metriä lähemmäs keskustaa, Suvilahden kaasutehtaan käytöstä poistettuun rakennukseen. Pian muuton jälkeen Kyläsaaren kalavarastorakennus oli jo purettu. Stadin Panimo saa uusiin tiloihin myös oman ravintolan talvella 2015 – sitä varten rekisteröitiin kuluvan vuoden ensimmäisenä arkipäivänä oma yhtiö, Stadin Panimobaari Oy.

Timo Konttinen osti kumppanien osuudet yhtiöstä ja panimo uudisti teknologiansa täysin vuonna 2009. Pintahiivaoluiden lisäksi myös pohjahiivatekniikalla käyvien lager-oluiden valmistus tuli mahdolliseksi. Toimintaideana on alusta alkaen ollut valmistaa asiakkaille (ravintoloille, kaupoille) omia oluita omilla resepteillä. 15 ensimmäisen toimintavuoden aikana Stadin Panimo onkin valmistanut 500 erilaista olutta – keskimäärin yli 30 olutta joka vuosi! Nykyisin olutvalmistuksesta vastaa Sebastian Gren.

Olutalan luonnehdinta: Olutkulttuurin edistämisen kannalta Stadin Panimon toiminta on tosi arvokasta. Varsinkin ensimmäisinä toimintavuosina StaPa esitteli valtavan kirjon erilaisia oluttyylejä, joita moni harrastajakaan ei ollut ikinä päässyt testaamaan. Pienen toimijan joustavuus on hyväksi olutkulttuurin edistämistä ajatellen. Panimon toiminta on hyvin rohkeaa ja itsenäistä, johon kuuluu avoin mieli ja pelottomuus tutustua uusiin haasteisiin.

Toimintaidean mukaisesti panimon tuotteet ovat todella monenkirjavia. Myös laatu vaihtelee ailahtelevasti, joskin epäpuhtaudet ja suoranaiset virheet ovat jääneet jo vuosien taakse. Kaikki oluet ovat käyneet läpi Hop Back -humaloinnin, joka vahvistaa ja tasapainottaa oluiden aromikuvaa.

StaPa on (ollut) myös sahdintekijä. Ensimmäiset tuotteet olivat Stadin Friidu – ja Stadin Kundi -sahdit (7,5 %) ja useina vuosina valmistettiin HBF-olutfestivaalille vahva Festarisahti (10 %). Uusin erikoisuus on vapuksi 2014 valmistettu Hunajasima (4,5 %).

Laitteisto: 1000 litran keittokattila, kaksi 500 litran mäskäyskattilaa, viisi 2000 litran käymistankkia, 20 kpl 1000 litran käymistankkia, astiointi- ja pullotuslinjat. Vuosituotanto: olut 50000 litraa (panimon ilmoitus); 40999 litraa (2011, panimon ilmoitus); siideri 2000 litraa (arvio). Kapasiteetti: olut 150000 litraa (panimon ilmoitus). Henkilöstö: keskimäärin noin 5.

Luokitus: Uuden aallon pienpanimo, käsityöolutpanimo, ei merkkejä siirtymisestä pois käsityöhenkisestä toimintatavasta.

* * * * *

Olutkulttuuria edistämään:
Kotimainen olut satana päivänä vuonna 2015

Lue lisää…

%d bloggaajaa tykkää tästä: