OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Bambergin arkistoista löytyi oma Reinheitsgebot vuodelta 1489

leave a comment »

Saksan Frankenin kuuluisan olutkaupungin Bambergin arkistoista on löytynyt asiakirja, jonka mukaan oluenvalmistuksen ”puhtauslaki” on säädetty siellä jo vuonna 1489 – siis 27 vuotta ennen Baijerin Reinheitsgebot -säädöstä vuodelta 1516.

Bamberger Reinheitsgebot 12.10.1489Staatsarchiv Bambergin vt. johtaja, tohtori Klaus Rupprecht on esitellyt Bambergin ruhtinaspiispan Heinrich III säädöstä, joka on päivätty 12.10.1489. Saksin alue oli jo tuohon aikaan jaettu Ylä-, Keski- ja Ala-Saksiin ja ruhtinaspiispan määräysvallassa oli huomattavasti Bambergin kaupunkia laajempi alue.

Bambergin Reinheitsgebotin mukaan ”oluenvalmistuksessa sai käyttää vain mallasta, humalaa ja vettä”. Valmistussääntöjen lisäksi määriteltiin annoskokoja (Maß = 1,2 litraa) sekä veroja.

Tutkijat sekoittavat ”puhtauslakipakkaa” edelleen muistuttamalla, että tuolloisessa Pyhän Rooman Valtakunnassa oli vieläkin vanhempia oluenvalmistussääntöjä: v. 1156 Augsburg, v. 1293 Nürnberg, v. 1363 München ja v. 1447 Regensburg.

Baijerin Reinheitsgebotin säätämisestä tulee kuluneeksi 500 vuotta runsaan vuoden kuluttua (23.04.2016). Huhtikuun 23. päivästä on tullut kautta maapallon vietettävä Saksalaisen Oluen Päivä (Tag des Deutschen Bieres). Bambergin Reinheitsgebotin säätämisestä tuli kuluneeksi jo 525 vuotta 12.10.2014.

Written by Toimittaja

10.12.2014 klo 12:49

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: