OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Heurekassa kaivetaan oluen ja sahdin historiaa Mesopotamiasta ja Hämeestä saakka

leave a comment »

Tiedekeskus Heurekan Arkeologian yö -tapahtumassa järjestetään oluen ja sahdin maistelua aikuisille osallistujille. Tilaisuus on Tikkurilassa Vantaalla torstaina 4.12.2014 ja kestää koko päivän.

Aikuisväestölle tarkoitettu olut- ja sahti-ilta on kello 19-22 Heurekan Ravintola Edisonissa.

Aluksi (klo 19.15)  Sinebrychoffin pääpanimomestari Tapio Kangas-Heiska kertoo erilaisista olyttyyleistä.

Simo Parpola

Simo Parpola

Kello 20.30 alkaen Helsingin yliopiston assyrologian professori Simo Parpola esitelmöi aiheesta Mesopotamialaiset nauttivat ohraolutta jo 10 000 vuotta sitten ja illan päätteeksi kello 21.30 Kati Tyystjärvi esittelee etelähämäläistä sahtikulttuuria. Tyystjärvi on kotoisin Lopelta Kanta-Hämeestä. Osuuteen sisältyy sahdinvalmistusnäytös ja sahdin juomistapojen esittely – juomana tosin on vesi.

Vuodesta 1978 professorina toiminut Simo Parpola on maailman johtavia assyrologeja. Hän on löytänyt esihistoriallisista hieroglyfeistä ohraoluen reseptejä. Heinäkuun alussa vuonna 2001 Helsingissä järjestettiin kansainvälinen assyrologien kongressi.

Parpolan ohjeiden mukaisesti kongressivieraille valmistettiin neljätuhatta vuotta vanhan, nuolenpääkirjoituksella tallennettuihin oluen ylistyshymnin sanoihin perustuen 4,5-prosenttista Enkidu-sumeriolutta. Mallaskosken Panimon olutmestari Jyri Ojaluoma valmisti oluen Mustialan maatalousoppilaitoksella pienessä Kuninkaankartanon Panimossa.

Arkeologian yö -tapahtumassa on ohjelmaa eri-ikäisille sekä tiedekeskuksen pihamaalla että sisällä auditoriossa kello 12-24. Päivän aikana esimerkiksi valmistetaan tee-se-itse -muumio ja analysoidaan, mikä meni pieleen Indiana Jonesin Viimeinen ristiretki -elokuvassa tutkija Antti Lahelman johdatuksella kello 22.

* Tiedekeskus Heureka / Ravintola Edison, Kuninkaalantie 7, Tikkurila, Vantaa. Osallistumismaksu 10 e.

Mainokset

Written by Toimittaja

20.11.2014 klo 12:37

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: