OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Panimoliitto suivaantui uusista mainosrajoituksista – valistus on vanhanaikaista!

leave a comment »

Alkoholimainontaa Helsingin Rautatieaseman laiturin kattoristikoiden siimeksessä. © Kuva J.T. Laakso

Alkoholimainontaa Helsingin Rautatieaseman laiturin kattoristikoiden siimeksessä. © Kuva J.T. Laakso

Vuoden vaihteessa voimaan tulevan lakimuutoksen perusteella alkoholimainontaa tullaan rajoittamaan entisestäänkin. Panimoliiton mukaan lain perusteena käytetyistä tutkimuksista suurin osa ei käsittele lainkaan nuorten alkoholin kulutusta, minkä on katsottu olevan uudistuksen tärkein tavoite.

Alkoholimainonnan ja -valistuksen keinoja on selvitetty Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliiton teettämässä Murtuneet myytit –raportissa kesäkuussa 2014. Raportin kirjoittaja, Aalto-yliopiston ja Tukholman yliopiston markkinoinnin professori Henrikki Tikkanen kummastelee nyt, kuinka heikkotasoiseen tietoon, ymmärtämättömyyteen ja kummallisiin väitteisiin lainvalmistelu perustuu.

– Liiketaloustieteellinen, markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen näkökulma on käytännössä kokonaan puuttunut lainlaatijoiden käyttämistä tutkimuksista. Heikoksi jää todistelu, että mainonnan rajoituksilla olisi mitään merkitystä alkoholinkulutuksen kokonaismäärään yleisesti, saatikka nuorten kohdalla.

– Tuntuu ettei edes haluttaisi ymmärtää, mitä markkinointi on ja mikä on mainonnan osuus markkinoinnin kokonaisuudessa.

Vanhanaikaista ja näennäistä

Reportaasin mukaan Suomessa noudatetut tavat tehdä alkoholivalistusta ovat vanhanaikaisia. Käytetyt keinot tuntuvat vierottavan kuluttajat valistuksen varsinaisesta ideasta, alkoholihaittojen vähentämisestä.

– Juomakulttuuria voidaan muuttaa vain asennemuutoksen kautta, niin että humalahakuinen juominen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Mainontaa rajoittamalla annetaan näennäinen vaikutelma, että jotain on tehty, Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa korostaa.

* Lue: Murtuneet myytit. Kuinka alkoholivalistus voisi todella toimia. Asiantuntija-­ ja vaikuttajahaastatteluja 2014. Newsbrokers Hiljainen Reportaasi. Helsinki 2014.

* T u l o s s a  lisää kiinnostavaa: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. MTV3 esittää 4×45 -minuuttisen sarjan sunnuntaisin kello 12.50 28.09.2014 alkaen. Uusinta torstaina kello 13.35 ja nähtävissä myös Katsomossa. Pohjantähti-Elokuva Oy:n Pepe Teirikarin yhteishanke Mainostajien Liiton kanssa. TV-sarja on saanut innoituksen samannimisestä historiikista vuodelta 2001.

* TIESITKÖ ETTÄ: Olutalalla on myös  tulevaisuuteen ja
juomakulttuurin uudistamiseen tähtäävää, vastuullista valistusta!

Suomen OLUT- ja JuomaTiedotus on 15 vuoden ajan herättänyt keskustelua ja  järjestänyt koulutusta, jonka tavoitteena on suomalaisen juomakulttuurin kehittäminen.

Tutustu koulutus- ja maisteluiltojen sisältöön:
Olut- ja juomakulttuurin kehittämistä kansalaisten kanssa.

OLUTVERKKO on koonnut tiiviin katsauksen suomalaisen juomakulttuurin vuosisatoihin ja
järjestänyt OLUTKANSANÄÄNESTYKSEN tulevaisuuden näkymistä! Äänestä sinäkin!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: