OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Kyläpanimo käynnistyy loppuvuoden aikana Salossa

leave a comment »

Mathildedalin Kyläpanimo 2014 tunnusMathildedalin kyläpahasessa Salon Teijossa ryhdytään valmistamaan olutta vuoden 2014 loppuun mennessä. Suunnitelmissa on valmistaa neljää erilaista käsityöolutta, aluksi lähes 30000 litraa vuodessa.

Helsingin seudulta Mathildedaliin muuttanut Tuomo Holm perusti kyläläisten kanssa Mathildedalin Panimo Oy:n vuoden 2013 lokakuussa. Tänä vuonna hän kävi Mustialan panimokurssin, jonka lopputyönä valmistettiin Saison (6,9 %) -niminen olut. Se on ollut myynnissä Kyläravintola Terhossa jo nyt kesällä. Saison on tuusulalaisen Maku Brewingin, espoolaisen Nuuksion Panimon ja Mathildedalin yhteistyöolut, opastajana Mustialan kurssinjohtaja Lassi Puupponen.

Seuraavaa olutta Tuomo Holm valmistaa nyt syksyn alkaessa Rekolan Panimossa Fiskarissa. Tumma olut tulee valikoimiin myöhemmin syksyllä.

Kyläpanimon toimitila ja myymälä on parhaillaan rakenteilla Ravintola Terhon viereen. Valmista pitäisi olla marraskuussa, ja vuodenvaihteessa on saatavilla ensimmäisiä omia Mathildedalin Kyläoluita.

Tuomo Holmin mukaan panimon tuotteet tulevat olemaan  tyyleiltään American Pale Ale (APA), India Pale Ale (IPA), belgialaistyylinen valko-olut (witbier) ja porteri. Nimet ovat suomenkielisiä ja paikallisia, kuten portteri Kantaja (4,5 %), belgiale Teijo (7,0 %) ja Voima ( %).

Neljän vakituisen oluen lisäksi valmistetaan erilaisia kausioluita. Käynnistymisen jälkeen tuotanto on aikomus kohottaa ainakin 50000 litraan.

* Mathildedalin Kyläpanimo / Mathildedalin Panimo Oy, Mathildedal, Teijo, Salo. Perustettu vuonna 2013 / 2014.
* Ravintola Terho, Matildan Puistotie 4, Mathildedal, Salo. Avoinna ma, ti, to 11-17, ke 11-19, pe 11-23, la 12-23.  Perustettu vuonna 2007.

Advertisements

Written by Toimittaja

14.08.2014 klo 15:42

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: