OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

OLUTKULTTUURIA kaapelilla ja kaupungilla 4.-6.4. Helsingissä

leave a comment »

Käsityöoluita lasissa: Amerikan Eno (vas.), Marsalkka DIPA, Golden Carolus Cuvée de Keizer, Hardcore IPA.

Helsingin Olutfestivaali HBF järjestetään Kaapelitehtaalla perjantaina ja lauantaina 4.-5.4.2014. Teemana on Alankomaiden ja Belgian uudet pienpanimot.  Lisäksi tarjolla on suomalaisten pienpanimoiden tuotteita – myös uutuuksia – sekä vanhan tavan mukaisesti brittiläisiä tynnyrissä kypsyviä eläviä oluita ja yksi siiderikin. Festivaaleilla pääsee tutustumaan HBF:n Vuoden Olutravintolaan, joka on Oluthuone Leskinen Oulusta. Merikaapelihalli täyttyy illan mittaan lisääntyvällä elävällä musiikilla.

Olutfestivaalit ovat kaiken humun ohella mainio tilaisuus myös kokeilla varsinaista olutkulttuurin harrastamista – ja jopa pohtia olutkulttuurin kehittämistä. HBF:n aikana Helsingissä on runsaasti koettavaa ja aistittavaa olutkulttuuriin liittyen.

Osallistu Opastettuun maisteluun

Keväisen huhtikuun ensimmäisen viikonlopun aikana on useita mahdollisuuksia keskittyä huolelliseen olutuutuuksien maisteluun. Opastetulla kierroksella saa vankkaa taustatietoa Hollannin ja Belgian olutkulttuurista ja uusista pienpaninoista.

Belgiolutpäivä nyt myös Helsingissä, ensimmäistä kertaa.

Olut- ja JuomaTiedotus järjestää kolme kaikille avointa Opastettua maistelukierrosta päivittäin. Myös erilaiset ryhmät voivat varata Opastetun Maistelutuokion tai -kierroksen perjantaista sunnuntaihin sopivimpaan aikaan itse valitusta teemasta. Opastettuja kierroksia voidaan järjestää niin HBF:ssä kuin muuallakin Helsingin keskustassa. Teemoja ovat Hollanti ja Belgia – olutparatiisi, suomalaiset panimotuoteuutuudet, nouseva pohjoismainen olutkulttuuri, tynnyrissä kypsyvät real ale -oluet.Maailmanlaajuinen Belgialaisen Oluen Päivä sattuu viikonloppuun, lauantaiksi 5.4. Belgialainen olut onkin teemana Opastetuilla Maistelukierroksilla niin kaapelilla kuin kaupungillakin.  Teemapäivää on vietetty samanaikaisesti eri puolilla maailmaa vuodesta 2011 alkaen. Nyt Belgialaisen Oluen Päivä on teemana myös Helsingissä ja Suomessa, ensimmäistä kertaa.

Kippis Pmaiset Kalaviikot huhtikuussa 2014Ravintolakierroksilla tutustutaan keskustan uusiin olutravintoloihin, Ølhuset Stockholm ja Passio Keittiö & Baari sekä vanhoihin tuttuihin.  Ølhuset Stockholm on ensimmäinen kevään aikana avautuvassa pohjoismaisessa pubisarjassa: Ølhuset København, Ølhuset Oslo, Ølhuset Reykjavík tulevat HOK-Elannon tšekkihenkisten Pivnice-oluttupien tiloihin. Nouseva pohjoismainen olutkulttuuri on kohteena myös Kalaviikoilla. Skål ja Kippis! -teema tuo tarjolle 24 pohjoismaisen pienpanimon tuotteita kuudessa Kalaravintolassa 1.-20.4.

Lauantaina 5.4.  kierros kaartaa Iso Roobertinkadulle, jolla Public House Black Door viettää 22-vuotisjuhliaan kello 16 alkaen.Ryhmien omia opastettuja maistelukierroksia halutusta teemasta haluttuun aikaan on varattavissa kaikkina päivinä: pe 4.4., la 5.4., su 6.4. kello 11- 22 välille.

Olutkulttuuriviikonlopun voi aloittaa lauantaina 5.4. kello 12-15 Ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25, Kruununhaka, Hki), jossa on katettuna Bayerilainen Brunch. Myöhemminkin voi ruokailla teeman merkeissä, sillä Zinnkellerin Olutviikot näkyvät ruokalistalla päivittäin (28.03.2014 alkaen). Zinnkeller on avoinna lauantaina kello 23:een saakka ja sunnuntaina suljettu. Arkisin maanantaisin kello 11-23  (keittiö 21.30 saakka) ja tiistaista perjantaihin kello 11-24 (keittiö 22.30 saakka).  

 Nostalgiaa 80- ja 60-luvuilta

Kaapelitehtaalla sijaitsevassa Hotelli- ja Ravintolamuseossa avataan maaliskuun lopussa kaksi uutta näyttelyä sekä Aistitila. Museo on pullollaan myös olutkulttuurista kiinnostuneille tärkeästä materiaaleista. Kasari – suomalaisen ruokakulttuurin 1980-luku on nostalginen katsaus 80-luvulle. Opastetut Niin kasaria -kierrokset la 5.4. kello 11 ja 13. Krouvissa ja Kievarissa – Kantaravintolat 1962–1991 on näyttely Alkon ravintolakokeilusta. Avoinna 28.3.-1.6.2014 ti-su 11-18. Aistitila HRM:n ala-aulassa opastaa tunnistamaan tuoksujen, makujen, äänin ja muiden tekijöiden vaikutuksia ajan kokemiseen. Aistitila on avoinna pe 4.4. kello 10-18 ja la 5.4. kello 11-15.

* Taideteos murskaa äänekkäästi olutpulloja! Amos Andersonin Taidemuseo, Yrjönkatu 27, sveitsiläisen Jean Tinguelyn näyttely pe 10-18, la, su 11-17.  Taiteen radikaali uudistaja 1960-luvulla käytti teoksessaan alun perin täysiä olutpulloja eli aistimaailmaan tuli melun lisäksi tuoksuja ja kosteutta. Amoksella olutpullot ovat tyhjiä.

* Elokuvia Alankomaista ja Belgiasta. Eurooppasalissa, Malminkatu 16 Kampissa, järjestetään Eurooppalaisen Elokuvan Viikot 28.3.-11.4. Milloin olet (viimeksi?) nähnyt elokuvia Keski-Euroopan johtavista olutkulttuurimaista? Seuraava / ensimmäinen mahdollisuus on nyt! Kaikki viikkojen elokuvat ovat uusia vuosilta 2011-13 (neljä vuosilta 2006-08) ja ne on tekstitetty englanniksi. Näytäntöihin on vapaa pääsy – paikkoja on rajoitetusti.

* ma 31.3. klo 17.30 The Broken Circle Breakdown, ohjaus Felix van Groeningen, romanttinen draama, Belgia
* la 5.4. klo 16 Groenten uit Balen, historiallinen draama, ohjaus Frank van Mechelen, hollanninkielinen Belgia
* to 10.4. klo 17.30 Maratooni, ohjaus Diederick Koopal, urheiluaiheinen draamakomedia, Alankomaat

* Lisäksi: la 29.3 klo 15 rikosdraama, Latvia; la 29.3. klo 19 draama, Liettua, ti 1.4. klo 17.30 Mieletön elokuu, ohjaus Taru Mäkelä, romanttinen nuorisokomedia, Suomi, ti 1.4. klo 19.30 Pirate Bay –dokumentti, Ruotsi, to 3.4. klo 17.30 rikosdraama, Slovakia & Tšekin tasavalta, ma 7.4. klo 17.30 tragikomedia, Tšekin tasavalta, ti 8.4. klo 19.30 dokumentti, Luxemburg, pe 11.4. klo 20 romanttinen draama, Viro

* Sunnuntain Maistelutuokio su 6.4. kello 14.30. Sunnuntai-iltapäivän rauhallisen tuokion teemana on olutfestivaalit olutkulttuurin kehittäjinä – näkymiä, mahdollisuuksia, vaihtoehtoja. Paikka on OlutHuone Kaisla, Fennia-kortteli Helsingin Rautatientorin vieressä.

– Tervetuloa mukaan kokemaan, elämään, kehittämään olutkulttuuria!, Olutkulttuuriviikonlopun järjestäjä Olut- ja JuomaTiedotus toivottaa.

Advertisements

Written by Toimittaja

14.03.2014 klo 11:52

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: