OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 10 tammikuun, 2014

Alkon käsityöolutvalikoimaan tulikin myös kaksi brittiolutta

with one comment

Alkon käsityöoluiden kausivalikoimaan tulee 13 suomalaista pienpanimotuotetta sekä lisäksi yksi käsityöoluterikoisuus Englannista ja Skotlannista. Valikoima levittäytyy laajalti Alkon myymäläketjuun 3. helmikuuta alkaen.

OLUTVERKKO on koonnut suomalaisista käsityöoluista ennakkotietoja jo aiemmin. Kausivalikoiman brittioluet ovat skotlantilainen Innis & Gunn Toasted Oak IPA (5,6 %) ja Ridgeway Brewing -panimon Imperial Russian Stout (10,0 %).

* Tutustu Alkon käsityöolutvalikoimaan!

– Helmikuu on Alkossa todellinen oluenystävän kulta-aika, Alkon tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen riemuitsee. – Käsityöoluet ovat esillä nyt kolmatta kertaa ja asiakkaamme osaavat jo odottaa niitä. Olemme ottaneet mukaan muutamia kansainvälisiä erikoisuuksia lähinnä vertailun vuoksi.

– Oluita on pullotettu vain yhden erän verran, joten ne mahdollisesti myydään loppuun nopeastikin, Kauppinen varoittaa.

Valikoima on todella monipuolinen. 12 tai 13 suomalaispanimon (samalla omistuspohjalla toimivien Lammin ja Bryggerin oluet valmistetaan Rakuuna Olut Oy:n panimossa Helsingissä) oluet edustavat yhdeksää erilaista oluttyyliä. Mukana on sahti, stout, India Pale Ale, belgialaistyylinen luostariolut, vahva lager (bock) sekä useita alalajeja. Valmistusaineksina on ohramaltaiden lisäksi emmer-muinaisvehnä, kaura, Reilun Kaupan kahvi, kookos, suklaa ja kataja.

* Lue 2014: Alkon käsityöoluiden erikoisvalikoima helmikuussa 2014
* Lue 2013: Alkon pienpanimovalikoimassa 9 suomalaista ja 2 tanskalaista erikoisolutta
* Lue 2012: Alkon juhlavuoden pienpanimovalikoimassa 10 olutta

Written by Toimittaja

10.01.2014 at 09:34

%d bloggaajaa tykkää tästä: