OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Osallistu! OlutKansanÄänestys maukkaimmista jouluoluista 2013

with one comment

Käytä kansalaisoikeuksiasi eli äänioikeuttasi! Osallistu OlutKansanÄänestykseen!

Sauvon Panimotuvan jouluolut Kuura-Akka.

Sauvon Panimotuvan jouluolut Kuura-Akka on pullotettu myös 2 litran lasipulloon. Klikkaa kuva isoksi!

Aiheena Kaikkien Aikojen Maukkaimmat ja Parhaat Joulun kausioluet pimenevissä talvi-illoissa vuonna 2013.

Voit äänestää kolmea (3) eri olutta joko laaditulta esilistalta valiten tai jotain muuta mieleistäsi jouluolutta! Esilistan ulkopuolelta valitsemasi oluen ei tarvitse olla uutuus vuonna 2013. Listalla nimen edessä oleva pieni kirjain tarkoittaa: ”h” = vain hanaolut; ”p” = pullo tai tölkki.

Vain Suomessa myynnissä joulun alla vuonna 2013 olevat oluet hyväksytään mukaan äänestykseen! Huomaa myös, että vakiovalikoimissa oleva olut hylätään, vaikka se tuntuisi juuri sopivalta joulun kauteen. Poikkeus on sahti, joka nimenomaan on myös joulun juhlajuoma. Ja vielä perinteinen.

OlutKansanäänestys joulun 2013 kausioluista päättyy Nuutin päivänä, maanantaina 13.01.2014.

Juhani Pietikäinen Kouvolasta toimittaa Kymenlaakson ensimmäisen Joulun Kaiku -jouluoluen OLUTVERKON testiryhmän vetäjälle (J.T. Laakso, oik) arvioitavaksi.

Juhani Pietikäinen Kouvolasta toimittaa Kymenlaakson ensimmäisen Joulun Kaiku -jouluoluen OLUTVERKON testiryhmän vetäjälle (J.T. Laakso, oik) arvioitavaksi.

* Lue ja tutustu: Jouluolutvalikoimissa vuonna 2013!
* Lue:
OLUTVERKON Testiryhmän arvioita joulun kausioluista!   Jouluoluet löytyvät sivun alkupäästä. 

* Osallistu myös toiseen äänestykseen: Maailman Kaikkein Paras Joulu- ja Talviolutmaa syksyllä 2013.

Onnea äänestykseen! Eli menestystä valitsemallesi oluiden parhaimmistolle.

Advertisements

Written by Toimittaja

05.12.2013 klo 09:33

Yksi vastaus

Subscribe to comments with RSS.

  1. Onkohan se niin, että sahti on se maukkain, kaikkina kausina…

    Tykkää

    SahtiVaari

    06.12.2013 at 19:46


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: