OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 3 syyskuun, 2013

Festari on ”oluton” – mutta olutta on, varsinkin pienpanimo-oluita Jyväskylässä

with one comment

Seuraava pienpanimo-oluiden ystävien paratiisi avautuu syyskuun loppupuoliskolla Jyväskylässä. Ensimmäinen Oluton Festari levittäytyy runsaan viikon ajaksi kaupungin ravintoloihin. Huipentuma on festivaalipäivä vanhoilla Veturitalleilla lauantaina 21.9.

Vakiintuneiden ja vakiintumassa olevien pienpanimo-oluiden lisäksi erityisenä huomion kohteena on kotiolut. Taisto – kotiolutkilpailu ratkeaa ja Reservin Olutmestari nimetään.

oluton vaihtoehto samanlaiselle 2011

Oluton Festarin järjestäjät ovat Oluton – vaihtoehto samanlaiselle ja elokuussa ensimmäiset tuotteensa julkistanut Jyväskylän Palosassa toimiva Panimoyhtiö Hiisi.

Oluton Festari käynnistyy perjantaina 13.9. kello 19.30 Old Brick’s Inn -pubin kellarissa.  Aaanantaina vietetään elokuvailtaa ja tiistaina 17.9. kello 20 kokoonnutaan olutvisailemaan Vihreä Haltijattareen. Keskiviikkona opiskelijoiden kiertelytapahtuma näkyy kaikkialla yliopistokaupunkia. Kokoontuminen on Ilokivessä. Keskiviikkona 18.9. kello 18 ravintola Figarossa on tarjolla Viini vs. Olut -illallinen. Panimomestari, keittiömestari ja sommelier loihtivat aterian, oluen ja viinin muodostaman kokonaisuuden. Torstaina 19.9. kello 15 alkaen Malmgårdin Panimon oluet valloittravat Harry’s Barin hanat, mukana kuusi tuttua ja myös uutuus Proto#3 Amber Ale (5,0 %), joka valmistuu sopivasti edellisenä päivänä.

* Lauantaina 21.9. kello 12.00 – 00.30 Oluton Festari, Kumina Food & Service, Veturitallinkatu 6, Jkl:
Ruosniemen Panimo (Pori), Beer Hunters Panimo (Pori), VO Brewery (Kitee), Rekolan Panimo (Mäntsälä), Pyynikin Käsityöläispanimo (Tampere), Panimoyhtiö Hiisi (Jyväskylä) ja Malmgårdin Panimo (Loviisa) esittäytyvät. Tapahtumassa järjestetään kotioluen valmistusnäytöksiä ja rauhoitutaan osallistumaan keskustelutilaisuuteen.

Taisto – kotiolutkisan tulokset julkistetaan noin kello 21.

Kaikille kotioluen tekijöille (ei kuitenkaan panimoalan ammattilaisille) avoin Taisto-kilpailu on karsinut finalistit ratkaisevaan kierrokseen Oluton Festivaalilla. Karsinnan kaksi parasta valmistavat finaalikierroksen olutnäytteet Hiisi-panimolla. Voittajalle myönnetään Reservin Olutmestarin kunnia-arvo.

* Jyväskylä on aiemminkin ollut tiennäyttäjä pienpanimoalalla. 1990-luvun lopulla (1994-2002) myös Jyväskylässä toimi ravintolapanimo: Mestaripanimo Oy valmisti erilaisia Pesiaali-oluita Alvar Aallon piirtämän Työväenyhdistyksen talon ravintolassa.

Vieläkin aikaisemmin Jyväskylässä ovat toimineet esimerkiksi Jyväskylä Bryggeri Ab (1859-1911), Tourula Ölbryggeri (1880-1883) ja lahtelaisen Oy Mallasjuoman Jyväskylän tehdas (1911-1974).

%d bloggaajaa tykkää tästä: