OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 13 elokuun, 2013

Servaali kasvattaa vientitoimintaa limppari kärjessä – tytäryhtiö Ruotsiin

leave a comment »

Juomien maahantuonti- ja jakeluyhtiö Servaali Oy laajentaa toimintaansa Ruotsiin. Servaali Sweden -yhtiön toimisto avataan Tukholmassa tulevan syyskuun aikana.  Servaali kasvattaa myös vientiään avaamalla uusia jakelukanavia Puolaan, Belgiaan ja Irlantiin. Ensimmäinen huippuhitti tullee olemaan Olvin valmistama Angry Birds -virvoistusjuomasarja.

– Olemme jo kymmenen vuoden ajan laajentaneet tasaisen varmasti toimintaamme omien toimistojen kautta kaikkiin Baltian maihin, Servaalin emoyhtiön Captol Invest-konsernin pääjohtaja Teemu Lehto kertoo. – Nyt on aika laajentaa toimintaa länsinaapuriin ja muualle Eurooppaan.

Servaali Swedenin tavoitteena on luoda yhteistyö Ruotsin alkoholimonopolin eli Systembolagetin kanssa. Vuoden sisällä on tarkoitus laajentaa ravintolajakeluun.

– Vahvuutemme ovat vankka osaaminen, ketteryys ja maan parhaat yhteistyökumppanit, Teemu Lehto muotoilee.

Lehto toimii alkuvaiheessa myös uuden yhtiön toimitusjohtajana. Viennin kehittämistä varten Servaali Oy:lle on palkattu aiemmin brittiläisellä Weston’s Ciderilla vientipäällikkönä toiminut Peter Baldwin. – Alussa suurin hittimme tulee varmasti olemaan Angry Birds –virvoitusjuoma, Peter povailee.

Written by Toimittaja

13.08.2013 at 16:27

%d bloggaajaa tykkää tästä: