OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for toukokuu 2013

Pispalan Rajaportin Sauna sai Löylynhenki-palkinnon

leave a comment »

Pispalan rinteillä Tampereella (aluksi Pirkkalassa) vuodesta 1906 toiminut yleinen sauna, Rajaportin Sauna, on nimitetty vuoden 2013 Löylynhengeksi. Nimityksen myönsi Suomen Saunaseura ensi viikon lauantaina (8.6.) vietettävän Suomalaisen Saunan Päivän alla.

rajaportti080613suomsaunanpva

Tänä vuonna saunaa juhlistetaan erityisesti yleisen, yhteisen saunomisen merkeissä. Rajaportin Saunaa ylläpitää nykyisin Pispalan asukkaiden vuonna 1989 muodostama Pispalan Saunayhdistys. Saunakorttelin suojeleva kaavamuutos vahvistettiin vuonna 1996.

Löylynhenki-palkinto myönnetään ansiokkaasti saunakulttuuria edistäneelle henkilölle, yhteisölle tai ilmiölle vuosittain.

Sauna, makkara ja olut liittyvät vahvasti toisiinsa suomalaisessa saunomiskulttuurissa. Rajaportin Kahvila onkin Tampereella hyvin suosittu maukkaiden oluiden valikoiman rentoutumis- ja seurustelupaikka.

* Suomalaisen saunan päivä Rajaportilla la 8.6.2013

Lauantaina 8.6.2013 juhlistetaan suomalaisen saunan päivää klo 14 – 22.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

30.05.2013 at 14:06

Hämeenlinnan Birger voitti Pilsner Urquellin laatukilpailun

leave a comment »

Tšekkiläinen olutpanimo Pilsner Urquell valitsi Suomen parhaan hanaravintolan ravintoloiden välisessä laatukilpailussa. Pilsner Urquell Quality League –kilpailun voittajaksi selvisi  oluen laatuun, tuoreuteen, asiantuntemukseen sekä oikeaoppiseen tarjoiluun panostava Olutravintola Birger Hämeenlinnasta.

– Maailman ensimmäisen vaalean lagerin arvolle sopii vain paras ja siksi laadun ylläpitäminen ja valvominen on meille ensiarvoisen tärkeä asia, maahantuojayhtiö Servaalin tuotepäällikkö Sanna Kotomäki hehkuttaa. – Pilsner Urquellin laatukilpailun tavoite onkin motivoida olutravintoloita jatkuvaan kehitykseen.

Kilpailun taso oli kova ympäri Suomen. Kaupungeista erityisesti Helsingin, Tampereen ja Turun alueen ravintolat erottuivat edukseen laatukilpailussa, joka toteutettiin toukokuun 2012 ja maaliskuun 2013 välillä. Voiton kuitenkin vei hämeenlinnalainen olutravintola Birger.

– Ratkaiseviksi tekijöiksi nousi olutravintolan henkilökunnan ehdoton sitoutuminen laadun ylläpitämiseen sekä aito kiinnostus Pilsner Urquell -olutta kohtaan. Ravintolasta otettiin myös aktiivisesti osaa Master Bartender -kilpailuun, jossa mitataan laatua sekä oluen oikeaoppista tarjoilua, Kotomäki kertoo.

2013 ei PU-baarimestari-kisaa

Sanna Kotomäki kertoo myös, että tänä vuonna ei järjestetä lainkaan pitkän historian omaavaa Pilsner Urquell -baarimestarikilpailua.  – Tämän pidemmälle kisan tulevaisuutta ei ole vielä mietitty, mutta varmasti ensi syksyn aikana jatkosta päätetään.

Olutravintola Birger on toiminut Hämeenlinnan keskustassa vuodesta 1995. Alkuvuosina valmistettiin jopa omaa Ilves-olutta. Kesäisin Birger laajenee Hämeenlinnan torin kupeeseen, jossa toimii Terassikahvila Birgitta Armas Lindgrenin vuonna 1911 sunnittelemassa betonipylväikössä. Tällä hetkellä Birgerin valikoimassa on – Pilsner Urquell -hanan rinnalla – esimerkiksi Mallaskosken Panimon Strong Ale (7,5 %).

Kesäkuussa julkistetaan Birgerin Mallaskosken panimolla teettämä oma olut B2H Pils (4,7 %).

* Lue lisää: Birgerin aikaisemmista saavutuksista ja Pilsner Urquell -kilpailusta

* Pilsner Urquell Quality League –kilpailussa arvioitavat osa-alueet: Lue lisää…

Written by Toimittaja

28.05.2013 at 09:17

OLUTVERKON Viikon Olut 22-13: Perinteinen olutlisuke nokkonen terävöittää uutuuspilsin

with 2 comments

Nokkospils, valmistuttaja Ruokapuoti Lumo, Rauma, valmistaja Vakka-Suomen Panimo Oy, Uusikaupunki
93 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut! 

Lumo Nokkospils VASP

Raumalainen luomukauppa Ruokapuoti Lumo on valmistuttanut toisen oman oluensa. Viime jouluksi (2012) porilainen Ravintolapanimo Beer Hunter’s valmisti Turun Kahvipaahtimon paahtamalla tummalla brasilialaisella Daterran tilan kahvilla maustetun jouluoluen: Ruokapuoti Lumo Talvistout (4,5 %).  

Uutuusolut on suodattamaton vaalea lager, joka on valmistettu luonnonmukaisesti kasvatetuista ohramaltaista, luomuhumalista ja hiivasta sekä maustettu Savonlinnan Yrttipajan ilman lisäaineita kasvattamista nokkosista. Nokkoset on toimitettu kuivattuina ja paalattuina. Nokkospils-olutta on valmistettu 2000 litran erä, joka jaellaan pääasiassa pullotettuna. Erikoistilaisuuksia (esimerkiksi Helsingin Olutfestivaali 19.-20.04.2013) varten on jätetty pieni osuus astioituna.

Nokkospilsin väri on vaalea, keltainen, samea. Vaahto on valkoinen, tiheä, epätasainen, kestävä. Tuoksu on raikas, sitrusmainen, niittykukkamainen. Maku on kevyt, ruohoinen, rapsakan katkeromainen – ja kyllä: nokkosmainen; imelä, helposti juotava ja hieman luonteeton. Kesäisen raikkaan luonnonniityn aromeja kukkineen kaikkineen miellyttävästi. Katkerointiin käytetty humalalajike on Perle. Aromihumala on korvattu kokonaan nokkosilla.

Ruokapuoti Lumon Talvistout

Ruokapuoti Lumon Talvistout (4,5 %) oli ensimmäinen oma olut, valmistettu Beer Hunters ravintolapanoimossa Porissa jouluna 2012.

Nokkospils on omaa luokkaansa oleva erikoisuus, joka maistuu suurellekin yleisölle. Olutharrastajalle tutustuminen ja maistaminen on ilman muuta välttämätöntä, vaikka olut ei jatkuvaan käyttöön riittäisikään.

Ruokapuoti Lumo on innostunut paitsi omista oluistaan myös kokoamaan pikkukaupungin puitteissa valtavan hienon pienpanimotuotevalikoiman hyllyilleen. Eikä asiaa jätetä pelkän putiikkiin sattuvan asiakkaan varaan. Lumo järjestää tilausryhmille maistatuksia: suomalaisten pienjuustoloiden tuotteiden juustomaistelutilaisuuksia ja pienpanimoiden käsityönä valmistettujen erikoisuuksien olut- ja siiderimaistelutilaisuuksia asiaan kuuluvine selostuksineen. Hienoa työtä!

* Ruokapuoti Lumo, Kuninkaankatu 26, Rauma. Avoinna maanantaista perjantaihin kello 10-18, lauantaisin kello 10-14.

J.T. LAAKSO

4,5 %-til., kantavierre  Pl, katkeroainepitoisuus 31 IBU, väri 10 EBC, vaalea lager, suodattamaton pohjahiivaolut, aromatisoitu luonnonnokkosilla.

Kertalasipullo 0,5 l. Vähittäismyyntihinta 4,80 e (Lumo, Rauma), 5,40 e (Anton&Anton, Hki), 5,59 e (KSM, Hki). Anniskeluhinta 7,20 e (Ravintola Latva, Hki). Hana 0,4 l. Anniskeluhinta 8,00 e (HBF).

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Kevään kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

Written by Toimittaja

27.05.2013 at 08:45

Vihreiltä vihreää valoa panimoiden ja ravintoloiden ulosmyyntiin

with 3 comments

Olut voi olla myös vihreää. © Kuva: J.T. Laakso.

Vihreän Liiton puoluekokous hyväksyi tänään sunnuntaina (26.5.13) kannanoton viinin, oluen ja siiderin ulosmyyntioikeudesta ravintoloille kello 21:een saakka sekä pienpanimo-oluiden suoramyyntioikeudesta panimon yhteydessä. Myös yli 13-prosenttisia tuotteita, esimerkiksi tilaliköörejä, tulisi voida myydä asiakkaille mukaan.

– Aloitteen toteutuminen lisäisi kansalaisten valinnanmahdollisuuksia ja edistäisi kotimaista pienyrittäjyyttä, olut- ja viinikulttuuria sekä matkailua.

– Puoluekokous kehottaa eduskuntaryhmää aloitteellisuuteen asian tiimoilta, päätöstekstissä vaaditaan.

Vihreät katsoo, ettei tällainen myyntikanavien avaaminen juurikaan vaikuta Suomen alkoholipolitiikan pääsuuntaan, joka on alkoholihaittojen ehkäiseminen hintoja ja saatavuutta säätelemällä. Tilaviinien suoramyynnin salliminen ei ole missään määrin lisännyt alkoholihaittoja.

Espoon Dipolissa kokoontuvan puoluekokouksen asialistalle ulosmyyntikysymys tuli kolmen tamperelaisen puolueosaston yhteisen aloitteen kautta.

”Ajattele kansainvälisesti, juo paikallisesti!”, Bitter&Sour -maahantuojat ehdottavat

leave a comment »

Kolme pientä suomalaista oluiden  maahantuojaa ovat yhdistäneet voimansa ja koonneet katkeromaisten ja happamien oluiden valikoiman. Bitter & Sour –oluet ovat saatavilla useissa maamme parhaimmistoon kuuluvassa olutravintolassa kesäkuun alusta alkaen.

BrewSeeker, Juomatalo Pikkulintu ja Ultimator ovat koonneet valikoimaan 18 erilaista olutta, joista monet ovat uutuuksia Suomen markkinoilla. Oluet tulevat panimoilta Belgiasta (3), Tanskasta (3), Iso Britanniasta (2), Ruotsista (1)  ja Norjasta (1).

* Katkeroiset kesäravintolat ovat: Hki: * Olutravintola Pikkulintu, Puotila. * Turku: Cosmic Comic Café. * Jyväskylä: Vihreä Haltijatar.

Bitter & Sour -olutvalikoima kesäkuun 2013 alusta alkaen

Slottskällans Bryggeri, Ruotsi

* Freedom IPA (6,5 %) 0,5 l.

Nøgne Ø, Norja

* Global Pale Ale (4,5 %) 0,5 l.

13 eri humalaa eri maailmankolkista. Think globally, drink locally!

Lue lisää…

Written by Toimittaja

24.05.2013 at 11:26

Uusi William K. -oluthuone avataan syksyllä Kannelmäessä

with one comment

kylaravintolat Helsingin Kannelmäki saa tulevana syksynä oikean olutravintolan. HOK-Elannon rakenteilla oleva Kauppakeskus Kaari sisältää ”elämyksellisen ravintolakokonaisuuden”, jonka nimi on Kylä. Kansainvälisten pizzerian, spagettiravintolan ja Coffee Housen seassa on myös William K.

Kaareen tulee myös muiden muassa Alko, Prisma ja Sokos.

William K. -olutravintolaryhmä alkoi muodostua 1990-luvun alussa. Ensimmäinen avattiin Hyvinkäällä vuonna 1990 (lakkautettu vuonna 1995). Helsingin ensimmäinen William K.  on toiminut Töölössä Mannerheimintiellä vuodesta 1991. Muut neljä toimivaa William K. -oluthuonetta ovat WK-Annankatu (aiemmin Annan Pub), WK-Kurvi (aluksi Fleminginkadulla Kalliossa), WK-Sello (Espoon Leppävaarassa), WK-Tennispalatsi.

Koko OlutHuone-ryhmän uusin olutravintola ennen Kannelmäkeä on vuonna 2009 Hyvinkäälle avattu OlutHuone Joutsen.

Kauppakeskus Kaari, Kylä Ravintolat ja Kannelmäen William K. avataan näillä näkymin lokakuussa 2013.

Written by Toimittaja

22.05.2013 at 15:38

OLUTVERKON Viikon Olut 21-13: Tanskalainen Kellerbier ”Suomen Helmuthin” hengessä!

with one comment

Helmuth Kellerbier, BeerHere / Christian Skovdal Andersen, Kööpenhamina yhteistyössä Ugly Duck Brewing Co; valmistuspaikka: Indslev Bryggeri A/S, Nr. Åby, Fyn, Tanska
93 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut! 

Fullers Brit Hop

Väri on vaalea, keltainen, läpinäkyvä, samea. Vaahto on vitivalkoinen, runsas, tiheä, tasainen, kestävä. Tuoksu on mallasmainen, pehmeä, hedelmäinen, aromaattisen katkeromainen. Maku on keskitäyteläinen, hedelmäinen, aprikoosimainen, sitruksinen, maukas, pihkainen, mäntyaromimainen, vahvasti ja luonteikkaasti katkeromainen. Pullon pohjalla on selvä kerros hiivasakkaa.

Perisaksalainen ja –eurooppalainen oluttyyli on toteutettu radikaalilla ”uuden maailman” otteella eli raikkaasti ja reippaasti humaloituna. Kokonaisuus on kuitenkin tasapainoinen ja juotavuus kunnossa. Valmistuksessa käytetään Pilsner-mallasta, amerikkalaista Athanum-humalaa ja lager-hiiva.

Ja hei! Etiketissä ylistetään suomalaisenHelmuth of Finlandin” antamaa inspiraatiota! Olut on manifestaatio (julkituonti) kaikille hyville asioille elämässä ja se omistetaan kaikille hyville ihmisille koko maailmassa.

Helmuth of Finland viittaa tietysti maailmankuuluun suomalaiseen homoeroottiseen kuvataiteilijaan Tom of Finlandiin (oik. Touko Laaksonen 1920-91). Mutta todellisuudessa Suomi-kytkös löytyy maahantuojan Juomatalo Pikkulinnun Juha Ikosen koirasta, jonka nimi on Helmuth

J.T. LAAKSO

4,6 %-til., kantavierre 12,5 Pl, katkeroainepitoisuus 30 IBU, vaalea suodattamaton pohjahiivaolut, lager, Kellerbier. Julkistettu 22.04.2013 Kööpenhaminassa.

Kertalasipullo 0,5 l. Vähittäismyyntihinta 4,20 e.Maahantuoja Juomatalo Pikkulintu, Hki.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Kevään kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

Written by Toimittaja

20.05.2013 at 08:42

Jussi Nurminen Vuoden Kotipanijaksi neljännen kerran peräkkain

with one comment

Vuoden Kotipanijan Jussi Nurmisen keittiössä asiat ovat järjestyksessä. © Kuva J.T.Laakso

Vuoden Kotipanijan Jussi Nurmisen keittiössä asiat ovat järjestyksessä. © Kuva J.T.Laakso

Espoossa asuva heinolalainen Jussi Nurminen nimettiin kotiolutharrastajien Vuoden Kotipanijaksi. Nurminen on voittanut Kotipanijan tittelin jo neljästi peräkkäin.

Perinteisen Oluen Seura POS järjesti Kansallisen Kotiolutkilpailun viikonloppuna Espoon Westendissä. Loppukilpailussa oli mukana yhdeksän kotioluen valmistajaa eri puolilta eteläistä Suomea yhteensä 43 erilaisella oluella.

Kotiolutkilpailussa oli neljä sarjaa: 1. Pilsner, pohjahiivaolut eli lager (8 tuotetta); 2. Pale ale, peruspintahiivaolut (13 tuotetta); 3. Belgialaistyylinen vahva vaalea ale (9 tuotetta); 4. Imperial Stout (13 tuotetta).

Kotiolutkilpailun tuomaristoon kuuluivat monikertainen Vuoden Kotipanija, nykyisin olutmestari Timo Jukka, Sinebrychoffin projektipäällikkö Heikki Vuokko, monikertainen Vuoden Kotipanija Ari Järmälä, oluen tekijä Tommi Tervo ja oluttoimittaja J.T. Laakso.

Valtakunnallinen kotiolutkilpailu tuomaroitiin lauantaina 18.5.2013.
Sarjojen palkintosijat menivät seuraavasti.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

18.05.2013 at 18:19

Maalaissiidereitä HOK-Elannon festivaaleilla

leave a comment »

HOK-Elannon ravintolat käynnistää Siiderifestivaalit ensi maanantaina. Omenaisia ja päärynäisiä pullosiidereitä tulee Englannin siiderisydämistä: neljältä valmistajalta Somersetistä, kolmelta muualta Englannista sekä kahdelta valmistajalta Pohjois-Irlannista ja yhdeltä Ranskan Alpeilta. 13 siiderin valikoima on tarjolla 20.05.-16.062013.

Siiderifestivaalin tuotelista:

Brothers Drinks Co. Ltd, Shepton Mallet, Somerset, Iso-Britannia. Vuonna 1658 perustettu siideritalo on ollut Showering-perheen omistuksessa jo 14 sukupolven ajan.

* Brothers Wild Fruit (4,0 %), 0,5 l., 9,90 €
Mustikalla, vadelmalla ja karhunvatukalla maustettu omenasiideri.

* Brothers Festival Pear Cider (7,0 %), 0,5 l., 10,90 €
Puolimakea päärynäsiideri.

burrowhillciderbusploetikettiBurrow Hill Cider / The Somerset Cider Brandy Company Ltd., Martock, Somerset, Iso-Britannia. Siideriä on valmistettu Burrow Hillissä jo 150 vuotta ja Julian Temperley on ollut ohjaksissa viimeiset lähes 40 vuotta. Valmistusmenetelmä on pullossakäyvä ja muistuttaa samppanjanvalmistusta.

* Cider Bus Medium Dry Cider (5,5 %), 0,5 l, 10,90 €
Puolikuivan omenasiiderin nimi tulee siitä, että valmistaja myy festivaaleilla tuoretta maalaissiideriä suoraan puutynnyristä asiakkaille.

Orchard Pig, Glastonbury, Somerset, Iso Britannia. Siideritalo on perustettu vuonna 2004.

* Charmer Medium Sparkling Cider, Englanti, 0,5 l, 6,0 %, 10,90 €, S-Etukortilla 9,90 €
Puolikuiva, poreileva omenasiideri.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

16.05.2013 at 13:44

Urkin sahtipäivillä lämmin tunnelma

leave a comment »

Urhon Pubin sahtipäivät avattiin tänään keskiviikkona iltapäivällä aurinkoisen kesäpäivän merkeissä. Iltaa pitkin tunnelma tiivistyi myös sisällä ja tarjolla olevat kahdeksan kotimaista sahtia kävivät kaupaksi – ja herättivät runsaasti mielipiteidenvaihtoa maistelijoiden keskuudessa.

Sahtipäivien viisi "vaihtuvaa" sahtia värivertailussa: Hartola (vas.), Pihamaa, Hollolan Kivisahti, P. Urhon sahti ja Mufloni sahti. Pysyväiset sahdit ovat Finladia 8 % ja 10 % sekä Lammin Sahti. © Kuva J.T.Laakso

Sahtipäivien viisi ”vaihtuvaa” sahtia värivertailussa: Hartola (vas.), Pihamaa, Hollolan Kivisahti, P. Urhon sahti ja Mufloni sahti. Pysyväiset sahdit ovat Finladia 8 % ja 10 % sekä Lammin Sahti. © Kuva J.T.Laakso

Written by Toimittaja

15.05.2013 at 17:16

Millainen olut maistuu kesällä? Kevytolut, kukkainen IPA, tuhti portteri vai sahti?!

with 7 comments

Kesäolut kimaltaa lasissa.Panimot ja olutravintolat alkavat näinä päivinä kilvan tarjota asiakkaille alkavan kesän kausioluita. Mutta millainen olut maistuu parhaiten? Pidätkö kevyestä, vaaleasta janujuomasta,vehnäoluesta, etsitkö rapsakkaasti katkeromaisia IPA-, APA-, NZPA- tai DIPA-olutta? Siirrätkö tummat oluet, black IPA:t, stoutit ja portterit odottelemaan koleita ja pimeitä syysiltoja, vai valitsetko sellaisen kesäjuomaksi? Entäs sahti? Miten usein ajattelit nauttia tuopin pari sahtia tulevan kesän aikana?Sinebrychoff portteri 7,2 %

Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Maistele hiljalleen ja odottele kaikkien tuotteiden valmistumista. Vertaile niitä keskenään ja maistele. Älä unohda nauttia maistellessasi. Järjestä ystäväryhmässä maistelutilaisuus ja tehkää vertailuja keskenänne. OLUTKANSANÄÄNESTYKSESSÄ kuitenkin jokaisella on oma äänioikeus.

Jos haluatte, voitte varata myös opastetun maistelutilaisuuden esimerkiksi OK – OlutKulttuuriKlubin kautta! Teeman voitte valita oman toivomuksen mukaisesti – ja myös Helsingin ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle!

* OLUTKANSANÄÄNESTYS: maukkain ja maistuvin kesäinen kausiolutuutuus (vaihtoehtoja tulossa lisää – voit ehdottaa myös omia, ja tietenkin aikaisemmista kausista tuttuja tuotteita):

Written by Toimittaja

14.05.2013 at 13:43

OLUTVERKON Viikon Olut 20-13: Perinteistä juoksevassa muodossa olevaa leipää Tšekistä

leave a comment »

Novopacké Pivo Podkrknošský speciál tmavý, Pivovar Nová Paka a.s., Nová Paka, Tšekin tasavalta
93 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut! 

Fullers Brit Hop

Väri on tumma, mustan ruskea, läpikuultava, kirkas. Vaahto on ruskehtava, paksu, tasainen, kestävä. Tuoksu on mallasmainen, paksu, makea, karamellimainen. Maku on täyteläinen, mallasmainen, hedelmäinen, makea, pehmeä, karamellimainen.

Olutta maistellessa ymmärtää, miten olut on aikoinaan ollut ennen kaikkea elintarvike, juoksevassa muodossa olevaa leipää. Onnistunut, puhdastyylinen tumma tšekkilager.

Tumma special valmistettiin alunperin jouluolueksi vuonna 2005. Valmistuksessa käytetään perinteisen reseptin mukaisesti neljää ohramallasta: pilsner-, karamelli-, väri- ja baijerilainen (münchner) mallas. Mukana on myös sokeria ja lisäaineita (antioksidantti).

Nová Pakan kaupungin ylpeys, oma pienpanimo on perustettu vuonna 1871 ja ensimmäiset oluet valmistuivat vuonna 1872. Vuosituotanto on 600 miljoonaa litraa – eli puolet enemmän kuin koko Suomen oluttuotanto!

J.T. LAAKSO

6,3 %-til., kantavierre 13,4 p-%, katkeroainepitoisuus 34 EBU, väri 115 EBC, tumma lager, pohjahiivaolut.

Kertalasipullo 0,5 l. Alkon vähittäismyyntihinta 2,76 e. Anniskeluhinta 8,50 e. Maahantuoja Diamond Beer Co Oy, Hki.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Kevään kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

Written by Toimittaja

13.05.2013 at 08:51

Urkin Sahtipäiville kahdeksan sahtia – kolmasosa puuttuu

leave a comment »

Urkin pubin sahtipäivillä on mahdollista maistella kahdeksaa kaupallista suomalaista sahtia. Vertailemaan toki pääsee, mutta pois on jäänyt peräti neljä mahdollista mainiota herkkua. Sahtiverkko laatii sahtien arviot välittämästi testausten jälkeen: Suomalainen Sahtikulttuuri.

St. Urho’s Pubin XVIII Suomalaisilla Sahtipäivillä 15.05.2013 alkaen valikoimassa (hinta 4 e? / 0,25 l.):

* Finlandia Sahti Ky, Sastamala: Finlandia Sahti
8,0 %-til., Sahtimestarit: Petteri Lähdeniemi, Auli Mattila

* Finlandia Sahti Ky, Sastamala: Finlandia Sahti Strong
10,0 %-til., Sahtimestarit: Petteri Lähdeniemi, Auli Mattila

* Ravintolapanimo Beer Hunter’s, Pori: Mufloni Sahti
6,66 %-til. Sahtimestarit: Erik Ekholm, Mika Heikkinen

* Maaseutupanimo Hollolan Hirvi, Hollola: Kivisahti
6,5 %-til. Sahtimestari: Ilkka Sipilä

* Lammin Sahti, Hämeenlinna: Lammin tummahko sahti
7,5 %-til. Sahtimestari: Sirpa Kääriäinen

* Matti Punakallio, Sahtikrouvi, Hartola: Hartolan Sahti
9,0 %-til. Sahtimestari: Matti Punakallio

* St. Urho’s Pub / Perhon Panimo, Helsinki: Pyhän Urhon Sahti
9,0 %-til. Sahtimestarit: Antero Rohkea, Sauli Jarva, Esa Mustonen

* Viini-Heila, Heinola: Pihamaan Sahti
9,0 %-til. Sahtimestarit: Marko Matsar, Janne Pihamaa

Poissa ovat tänä vuonna ainakin neljä , ehkä peräti viisi mahdollista kaupallista sahdintekijää.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

10.05.2013 at 16:12

Amerikkalainen panimolähettiläs mukana pienpanimoviikoilla

with one comment

Oluiden ja juomien maahantuoja Diamond Beverages Oy on koonnut amerikkalaisten käsityöoluiden valikoiman, johon pääsee tutustumaan useissa olutravintoloissa kautta maan. American Craft Beer Weeks käynnistyy helatorstain jälkeen 10.5. ja tuotteiden arvellaan riittävän aina sunnuntaihin 26.5. saakka.

Tämän vuoden erikoisuus on USA:n panimoiden yhdistyksen (American Brewers Association) lähettämä American Craft Beer Ambassador Andreas Falt, joka pitää käsityöolutkoulutus- ja maistelutilaisuuksia Suomessa neljänä iltana. * to 16.5. Cosmic Comic Cafe, Turku, * pe 17.5. Harry’s Bar, Jyväskylä, * la 18.5. klo 17 The Gallows Bird, Espoo, * su 19.5. Oluttupa Viisi Penniä, Helsinki.

Olutvalikoima on tarjolla ainakin seuraavissa maamme parhaimpiin kuuluvissa olutravintoloissa:

* The Gallows Bird, Espoo
* Ravintola Sivukirjasto, Hki
* Oluttupa Viisi Penniä, Hki
* Panimoravintola Beer Hunter’s, Pori
* The Old Bank, Turku
* Cosmic Comic Café, Turku
* Harry’s Old English Pub, Jyväskylä

Olutlista: American Craft Beer Weeks 10.-25.05.2013

Lue lisää…

Written by Toimittaja

08.05.2013 at 10:16

OLUTVERKON Viikon Olut 19-13: Britit mukana humalaisessa olutvallankomuksessa

with one comment

Brit Hop, Fuller, Smith and Turner Plc, Griffin Brewery, Chiswick, Lontoo, Iso Britannia
89 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut! 

Fullers Brit Hop

Väri on puolitumma, vaalean ruskea, punertava, hieman samea. Vaahto on vitivalkoinen, vankka, tiheä, ohuehko, kestävä. Tuoksu on männyn kaarnamainen, heinämäinen, keväisen niittymäinen. Maku on kevyt, tupakkamainen, pehmeän, lempeän rauhoittava, raikkaan hedelmäinen, melkein pikkulasta lohduttavan laimean hedelmäisen tikkukaramellin tapainen – jonkun lapsellinen hädän koittaessa.

Mallaspohja on kovin ohut, vaikka olut sinänsä kokonaisuutena on maukas ja onnistunut. Kahdeksaa brittiläistä humalajiketta sisältävä Brit Hop on rakentunut vuodesta 1999 valmistetun kestohitin Chiswick Bitterin (3,5 %) pohjalle. Chiswick Bitterin valmistuksessa käytetään Northdown– ja Challenger-katkerohumalia ja kuivahumalointiin Goldingsia.

Huhtikuussa valmistuneen kausiuutuuden valmistukseen on osallistunut Fuller’sin John Keelingin kanssa Hardknott Brewery –pienpanimon panimomestari Dave Bailey. Hän on etsiskellyt kautta Englannin uusia kiinnostavia lajikkeita – kuten Archer, Baron, Bishop ja Landlady – oluenvalmistuksessa ensimmäistä kertaa Fullersilla käytetyn Admiral 12:n seuraksi. Panimo- ja Tislaamoinstituutti palkitsi Admiral 12:n Parhaan Humalan tittelillä vuonna 2012.

Brititkin – jopa perinteiset panimot – ovat nyt lähteneet humalaiselle ristiretkelle. Tunnuksena on Fuller’sin panimon mainoslause: ”Varokaa, Amerikan panimomestarit! – Nyt on brittiläisten humalien vuosi.

Lajikkeiden lukumäärä ei kuitenkaan ratkaise. Sama havainto koskee tanskalaisen ultrakokeilupanimon Mikkellerin uusia De Proef –panimolla Belgiassa valmistettuja IPA-tyylin oluita 10 (6,9 %) ja 19 (6,8 %), joissa numerot ilmoittavat erilaisten humalajikkeiden lukumäärän.

John Keelingin ja Dave Baileyn humalahakuinen yhteistyö alkoi jo edellisvuonna (2012). Hardknottilla valmistettiin The English Experiment (6,0 %, kertalasipullo 0,5 l.), “aivan hullu India Pale Ale” todistuksena brittioluiden ja humalankäytön ikävystyttävän vaisua mainetta vastaan. ’Englantilainen Kokeilu’ oli menestys. Panimon seuraava uutuus oli Azimuth (5,8 %, kertalasipullo 0,5 l.), jonka humalasekoitteessa on Uuden Seelannin ja USA:n muotituotteita eli se on tyyliltään Pan-Pacific IPA.

J.T. LAAKSO

4,1 %-til., kantavierre  p-%, katkeroainepitoisuus  EBU, väri  EBC, tummahko pintahiivaolut, ale, käsipumppuolut, real ale. Kausiolut. Uutuus huhtikuussa 2013. Panimoyhteistyössä mukana Fuller’sin pääpanimomestarin John Keelingin kanssa panimomestari Dave Bailey, Hardknott Brewery, Millom, Cumbria.

Käsipumppuhana 0,5 l. Anniskeluhinta 7,50 e / puolikas 4,50 e. Maahantuoja Heino Juomat Oy.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Kevään kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

Written by Toimittaja

06.05.2013 at 08:58

%d bloggaajaa tykkää tästä: