OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 5 huhtikuun, 2013

Google kieltää alkoholimainonnan Suomen palveluissaan

leave a comment »

Google kieltää ensi viikon tiistaista alkaen kaiken alkoholimainonnan Suomen palveluissaan.

Yhtiö perustelee kieltopäätöstään yhdenmukaisella suhtautumisella alkoholimainontaan. Tähän saakka suomen palveluissa on saanut mainostaa olutta ja mietoja viinejä. Kun väkeviä ei saa mainostaa, mainostilaa ei myydä muillekaan alkoholijuomille.

Hakukoneyritys Google on muuttanut omia sääntöjään alkoholimainonnan suhteen myös eräissä muissa maissa, Euroopassa esimerkiksi Puolassa.

Written by Toimittaja

05.04.2013 at 13:31

%d bloggaajaa tykkää tästä: