OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for 22 maaliskuun, 2013

Nokian Panimon Keisari 66 on amerikkalaistyylinen ale

leave a comment »

– Me täällä panimolla uskomme, että nyt on kehitetty mainio kesäolut moniin tilanteisiin, Matti Heikkilä Nokian Panimolta intoilee. – Uutuusoluemme ei ole pienten piirien äärimmäinen erikoisuus, mutta kuitenkin maistuva vaihtoehto peruslager-oluen juojille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANokian Panimon tämän vuoden toinen uutuusolut Keisari 66 (4,2 %) on amerikkalaisilla Centennial- ja Cascade-humalilla katkeroitu pintahiivaolut, American Pale Ale. Olut on pakattu puolen litran alumiinitölkkiin, ja kevään HBF-festivaaleilla vieraat pääsevät maistamaan hanaversiota. ”Road-henkinen” olut leviää maaliskuun puolivälin jälkeen maassamme laajemmin kuin mikään muu Nokian olut aiemmin.

Keisari 66 on saanut nimensä USA:n kuuluisan valtatien No 66 mukaan. Lähes 4000-kilometrinen tie kulkee USA:n koillisosien suurilta järviltä länsirannikon Kaliforniaan.

Valtatie tunnetaan kautta maailman myös Bobby Troupin tekemästä pop-sävelmästä (Get your kicks on) Route 66, jonka levytti ensimmäisenä Nat King Cole vuonna 1946, myöhemmin esimerkiksi Chuck Berry vuonna 1961 ja Rolling Stones ensialbumillaan vuonna 1964.

Eero ja Jussi Raittinen levyttivät Jussin sanoittaman version Valtatie 66 vuonna 1964, ja Jussi teki siitä vielä suomalaisen Kantatie 66:n avajaisiin version Kun on uus kantatie kuuskytkuus. Jussi Raittinen juhlii syksyllä 70-vuotispäiviään ja jo keväällä aloitetaan Eero ja Jussi & Boys -yhtyeen (1964) 50-vuotisjuhlallisuudet.

Suomen tiejärjestelmässä 180 kilometriä pitkä Kantatie 66 Pohjois-Hämeessä johtaa Orivedeltä Pohjanmaan Lapualle. Nokian Panimo sijaitsee Pirkanmaalla Pohjois-Hämeessä.

Ensimmäinen nokialaisuutuus oli helmikuussa Alkon käsityöolutsarjaan valmistunut bock-tyylinen Tuplakeisari (8,0 %).

OLUTVERKON testiryhmän arvio:

* Keisari 66, Nokian Panimo Oy, Nokia

4,2 %, kantavierre  %, katkeroainepitoisuus noin 35 EBU, väri EBC, vaalea pintahiivaolut, pale ale, American Pale Ale eli APA. Sisältää hapettumisenestoainetta (E300). Uutuus valikoimiin 14.03.2013 alkaen.
Tölkki 0,5 l. Vähittäismyyntihinta 2,85 e. Hana olutravintoloissa.

Pisteet 93 / 100.

Väri on puolitumma, ruskean keltainen, läpinäkyvä, hieman samea. Vaahto on valkea, runsas, kuplainen, jättää pitsikuvioita lasin reunoille, kestävä. Tuoksu on kukkainen, katkeroinen, pihkainen, aromikas. Maku on keskitäyteläinen, pehmeä, hedelmäinen, aprikoosikeittomainen, rapsakan katkeromainen, raikkaan kukkainen, pihkainen, maukas, luonteikas. Katkeromaisuus jatkuu vielä aromikkaaseen jälkimakuun.

Katkerointiin käytetyt humalajikkeet ovat amerikkalaiset Centennial ja Cascade. Keiton loppuvaiheessa vielä lisätyt vahvasti alfahappoiset humalat tuovat olueen tuntuvaa luonteikkuutta, vaikkei EBU-järjestelmän arvo (noin 35) lupaa mitään järisyttävää exteremeä.

Olueen kannattaa tutustua rauhallisesti ja nautiskellen maistellen, mutta se sopii ruokajuomaksi mehevän pihvin, grillatun tai paistetun kalan ja salaatin, vaikkapa caesar-salaatin kanssa.

Uutuus tuo mieleen kokeiluhalukkuudestaan tunnetun skotlantilaispanimon BrewDogin ”American Common” –tyylisen uutuusoluen Dead Pony Club (3,8 %) ja jopa Punk IPA:n (5,6 %).

Keisari 66:n nimi viittaa kahteen valtatiehen. Toinen kulkee USA:n mantereen poikki, toinen Pirkanmaalla.

* Lue lisää: Olutuutuuksien arvioita!

Advertisement

Written by Toimittaja

22.03.2013 at 14:46

Kategoria(t): Olut, Olutkulttuuri, Panimot, Retket

Olvin Tuntematon Sotilas -oluella ei tehdä hyväntekeväisyyttä

with 3 comments

olvi13tuntematonsotilastlk”Laki esti mainoskikan: Olvia kiellettiin tukemasta sotaveteraaneja Tuntematon sotilas -oluella”, otsikoi sanomalehti Uusi Suomi tänään perjantaina 22.03. iltapäivällä.

Olvin olutuutuus on yhteistyössä akateemikko Väinö Linnan (1920-92) perikunnan kanssa valmistettu Tuntematon Sotilas -lager (4,5 %) armeijanvihreässä pinttitölkissä.

Pakkauksessa on tunnettu ”aika velikultia” -lainaus Linnan teoksesta ja mukaelma kirjan kannesta tutusta kuvasta. Tuntematon Sotilas -romaani ilmestyi vuonna 1954. Olvin mukaan yhtiö halusi yhdistää olueen myös hyväntekeväisyyskeräyksen sotaveteraaneille, mutta laki esti sen.

– Alunperin ajatus oli, että pakkauksessa olisi myös hyväntekeväisyysaspekti, oluiden tuoteryhmäpäällikkö Miikka Honkasalo Olvilta selostaa lehdessä.  – Tarkoitus oli, että sotaveteraaneille olisi luovutettu tietty summa jokaisesta pakkauksesta, mutta alkoholilainsäädäntö estää sellaisen kampanjan alkoholituotteissa.

Uuden Suomen haastattelun on laatinut toimittaja Maija Vehviläinen. OLUTVERKKO ei tavoittanut Olvin edustajia tarkennuksia varten perjantaina iltapäivällä.

* Lue uutinen: Olvin kevätuutuus on Tuntematon sotilas -olut .

Written by Toimittaja

22.03.2013 at 14:36

%d bloggaajaa tykkää tästä: