OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for helmikuu 2013

Olutmestarin IPA hanavalikoimissa läpi tulevan kesän

leave a comment »

Heikki Vuokko ja Mirva Kylmäkorpi aloittivat yhteisen oluenpanon marraskuussa ja pääsivät maistelemaan valmista tuotetta helmikuun puolivälissä. © Kuva: J.T. Laakso

Heikki Vuokko ja Mirva Kylmäkorpi aloittivat yhteisen oluenpanon marraskuussa ja pääsivät maistelemaan valmista tuotetta helmikuun puolivälissä. © Kuva: J.T. Laakso

* Lue 777 IPAn arvio!

Oy Sinebrychoff Ab:n viime syksynä viidettä kertaa järjestämän Olutmestari -kilpailun voittaja sai mahdollisuuden valmistaa omien mieltymysten mukaisen oluen Koffin panimolla Keravalla. Sff Olutmesatari 2013 Mirva Kylmäkorpi lupasi valinnan jälkeen tuoreeltaan, että olueen tulee rekkalasillinen humalia.

Sff Olutmestarin 777 IPA on nyt valmis ja se tulee perjantaina 1.3. HOK-Elannon OlutHuone -ryhmän 17 olutravintolan Kuukauden Hanaolueksi. Huhtikuussa jakelu laajenee eri puolille maata noin 130 olutravintolan kausihanatuotteeksi. Olut on myynnissä laajassa hanajakelussa koko tulevan kesän ajan.

Sff Olutmestarin 777 IPA (5,7 %) on sitrusmaisen raikas täysmallasolut. Ennakkotietojen mukaan olut on kuiva, maukas, hedelmäinen ja helposti juotava. Maltaat ovat pilsner sekä vaalea ja tumma karamellimallas. Katkerointiin käytetään amerikkalaisia Cascade- ja Citra-humalia.

Erikoisoluen valmistuksesta vastaa Mirva Kylmäkorven kanssa Sinebrychoffin projektipäällikkö Heikki Vuokko, joka toimi viime kesän loppuun saakka Sinebrychoffin omistaman Karhupanimon olutmestarina Porissa. Kylmäkorpi työkentelee nykyisin The Gallows Bird Pubissa Espoossa. Koffin Olutmestari -kilpailun aikaan hän oli HOK-Elannon OlutHuoneiden baarimestarina.

Sff Olutmestarin 777-IPA:n hauska nimi koostuu kolmestä seiskasta: alkoholipitoisuus (5,7 %), katkeroainepitoisuus (57 EBU) ja väri (17 EBC) päättyvät kaikki 7-numeroon. Kuivahumaloidun oluen kantavierre on 13,5 %Plato.

India Pale Ale, IPA, on kuuluisa, perinteinen brittiläinen oluttyyli. Brittiläisen Kansainyhteisön loiston aikoina kauppalaivastot seilasivat kaikkialla maailman valtamerillä. Matka saarivaltakunnasta esimerkiksi Intiaan oli niin pitkä, että oluen säilyvyyden lisäämiseksi valmistuksessa käytettiin tavanomaista runsaskätisemmin humalaa.

* Lue 777 IPAn arvio!

Advertisement

Written by Toimittaja

26.02.2013 at 09:41

IPA-viikkojen kiinnostavat erikoisuudet Italiasta ja – Mäntsälästä!

leave a comment »

HOK-Elannon OlutHuone -ryhmän IPA-viikkoja vietetään maaliskuun ajan 14 tai 15 India Pale Ale -oluen vetovoimalla. Tällä hetkellä maailmalla kenties kiinnostavimman oluttyylin edustajia pääsee vertailemaan Englannista, Skotlannista, USA:sta, Italiasta, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Tattoo DIPA on nimetty Ruotsin Helsingborgissa sijaitsevan Crooked Moon -tatuointifirman mukaan. Veljekset Jonas ja Jacob Pedersen ovat suunnitelleet omat etiketit omalle oluelleen.

Varsinaiselle listalle ei ole kelpuutettu OlutHuone -ryhmän omaa tilausta Sinebrychoffin panimolta: Sff Olutmestarin 777-IPA (5,7 %), joka sattumalta aloittaa Kuukauden Hanaoluena myös maaliskuun 1. päivänä.

Peribrittiläisen oluttyylin kiinnostavimmat edustajat Oluthuoneiden valikoimassa tulevat Italiasta ja Suomen Mäntsälästä, Rekolan Panimon kotikunnasta. Kiinnostusta lisää uutuus (RePa) ja eksoottinen valmistusmaa (Brewfist).

IPA-viikot OlutHuoneissa 1.-31.3.2013. Tuotevalikoima:
Lue lisää…

Written by Toimittaja

25.02.2013 at 10:26

OLUTVERKON Viikon Olut 9-13: Hummeriolutta Kanadan rajamailta

leave a comment »

Lobster Ale, Belfast Brewing Co, Belfast, Maine, Yhdysvallat
89 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut!

belfastbayusalobsteraleetikettiVäri on tumma, punainen, bensiinimäinen, läpinäkyvä, kirkas. Vaahto on valkea, nouseen runsaana, laskeutuu nopeasti, kuplainen, jättää pitsikuvioita lasin reunoille, kestävä. Tuoksu on kuiva, puumainen, katkeromainen.

Maku on keskitäyteläinen, kova, puumainen, mahonkimainen, hentoinen viskimäinen vivahdus, maukas, helposti juotava, mutta myös mukavasti haastava.

Pat Mullen perusti käsityöpanimon kauppansa ja ravintolansa yhteyteen vuonna 1996. Jossain vaiheessa Mullen teetti oluet Shipyard-panimolla Portlandissa ja keskittyi  itse hoitamaan tuotteiden jakelua.

Belfast sijaitsee pohjoisessa, lähellä Kanadan rajaa. Hummeri-oluen rinnalla Suomessakin on saatavilla McGoverns Oatmeal Stout (4,7 %). -til. ’Kaurastoutin’ nimen takana on Dan McGovern, Pat Mullenin panimokollega.

Tuotteiden miedot versiot on tehty Suomen (!) markkinoille. Alkuperäinen Lobster Ale on 5,0-prosenttinen ja Oatmeal Stout vaihtelee 5,1 %:n ja 7,0 %:n välillä.

J.T. LAAKSO

4,7 %-til., tumma pintahiivaolut, red ale

Kertalasipullo kierrekruunukorkilla 0,355 l. Vähittäismyyntihinta 3,29 e. Maahantuoja Kespro Oy, Vantaa

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

* Lue ennakkotietoja: Talvi- ja jouluoluet leviävät Suomessa syksyllä 2012!

Written by Toimittaja

25.02.2013 at 08:53

Viro 95 vuotta tänään: Suurlähettiläs järjestää olutmaaotteluita

leave a comment »

Helsingin Sanomat haastattelee tänään sunnuntaina (24.02.2013) Viron tasavallan 95. itsenäisyyspäivän kunniaksi suurlähettiläs Mart Tarmakia. Lehtiotsikon mukaan ”Tarmak järjestää olutmaaotteluita ja kääntää kaunokirjallisuutta”.

virotuoppi”Olut on yritetty ajaa pois urheilukisoista, mutta entäpä kun oluesta tulee urheilua? Maaottelu voi näyttää nimittäin  myös tältä: tuossa on Viron maajoukkue, viisi erilaista olutpulloa. Vastassa on viisi olutvaliota Tanskanmaalta. Raati maistelee, ja parempi maa voittaa.”

”- On tärkeää, että (me diplomaatit) teemme yhdessä muutakin kuin vain virallisia poliittisia ja taloudellisia asioita”, Mart Tarmak sanoo haastattelussa. Toimittaja Tuomo Väliahon kirjoittaman artikkelin mukaan hän itse ei ole olutmiehiä. ”Hän vain haluaa jatkaa perinnettä” edellisen suurlähettilään ajoilta.

”Tanska-ottelussa kotikentästä ei ollut etua, sillä Viro hävisi.”

Tuokio virolaista olutkulttuuria

Virossa on pitkä ja kiinnostava olut- ja ruokakulttuuriperinne. Tänään Viron itsenäisyyspäivää juhlitaan Suomessakin monissa erilaisissa tilaisuuksissa.  Aikaisempien vuosien tapaan tänäänkin on mahdollisuus osallistua päivän viettoon myös olutkulttuurin näkökulmasta.

OK – OlutKulttuuriKlubi järjestää kaikille kiinnostuneille avoimen ”Virolaisen olutkulttuurituokion” iltapäivällä (kello 16.30 alkaen) OlutHuone Kaislassa Helsingin keskustassa.

* Lue lisää: Virolainen olutkulttuurituokio

Written by Toimittaja

24.02.2013 at 09:23

Keskustapuolue vaatii pienpanimotuotteille myyntikanavia

with 4 comments

Miedoista alkoholijuomista esimerkiksi oluella on pitkät kulttuuriperinteet Suomessa. Kuva: Lapin Maakuntamuseo / Tuija Alariesto.

Miedoista alkoholijuomista esimerkiksi oluella on pitkät kulttuuriperinteet Suomessa. Kuva: Lapin Maakuntamuseo / Tuija Alariesto.

Oppositiopuolue Suomen Keskusta on juuri (21.2.13) julkistanut alkoholipoliittisen ohjelman otsikolla Kippis kohtuudelle. Tosin sisäsivulta löytyy nopeasti myös otsikko: ”Kohti tiukempaa”.

Vastuullisen olut- ja alkoholipolitiikan näkökulmasta katsoen ohjelman tärkein vaatimus on pienpanimotuotteiden saatavuuden turvaaminen. ”Alkon ja vähittäiskaupan tulee ottaa pienpanimoiden tuotteita valikoimiinsa.” Myös tilaviiniyrittäjyyttä on edistettävä sallimalla liköörien myynti tilaviinimyymälöissä. Vahvan oluen suoramyyntiä panimolta ei edelleenkään mainita lainkaan.

Alkon monopoliaseman turvaamiseksi päivittäistavarakaupan jakelussa olevien alkoholijuomien enimmäisvahvuus tulisi laskea 3,7 prosenttiin nykyisestä 4,7 prosentista. Keskustan mielestä tulisi edistää alkoholin nauttimisen siirtymistä julkisista tiloista ja kodeistakin valvottuun ympäristöön, anniskeluravintoloihin. Ravintolakulttuurin rajoituksia tulisi siksi lieväntää: asiakas saisi ostaa samalla kerralla useampiakin annoksia kuin yhden. Aukioloaikoja voitaisiin porrastaa molemmista päistä.

Alkoholijuomien ulkomainonta tulisi kieltää, samoin sähköinen mediamainonta ennen kello 23. Vähittäistavarakaupan alkoholimyyntiaikoja ei nykyisestä muuteta. Alkoholin hintaa on korotettava kaikissa hintaluokissa kuitenkin varoen ”ettei hengenvaarallinen korvikejuominen lisäänny”.

Suomi tarvitsee vakavan keskustelun alkoholin mediakuvasta. Onko median pakko näyttää humalaisia maailmanmestareita, onko pakko mässäillä kännillä? Juhlat ovat juhlia, mutta miksi media ruokkii näkemystä kännin huvittavuudesta? Tarvitsemme kansalaiskeskustelun, jonka päätteeksi voimme laatia median eettiset pelisäännöt alkoholijournalismiin.

Painokas aloite on herättää keskustelu urheilutapahtumien ja alkoholitarjoilun ristiriitaisesta suhteesta.

Juomakulttuuria edistettävä – muutettava!

Ohjelman mukaan suomalainen alkoholipolitiikka tarvitsee tiukennuksia, mutta myös kulttuurin muutoksia. Tiukennukset herättävät Keskustan mukaan ankaraa vastustusta ja hyvä tavoite voi johtaa päinvastaiseen tulokseen.

Kieltolain negatiiviset vaikutukset on Suomessa aikanaan koettu. Keskustan mielestä sen aiheuttamaan traumaan vetoaminen voidaan jo lopettaa, 80 vuotta lain kumoamisen jälkeen.

Tavoittelemme Suomea, jossa alkoholikulttuuriin suhteen tapahtuu asennemuutos. Se tarkoittaa, että alkoholijuomia voi nauttia kohtuudella jatkossakin.

Olvin uusi yhteistyökumppani: Väinö Linnan perikunta

leave a comment »

olvi13tuntematonsotilastlkInnovatiivisen iisalmelaispanimon Olvin uutuusolut tulevana keväänä on nimeltään Tuntematon Sotilas.

Täysmaltainen vaalea lagerolut toteutetaan yhteistyössä ja -ymmärryksessä Väinö Linnan perikunnan kanssa. Uusi yhteistyökumppani on mainiota jatkoa Reino– ja Aino-tohveleiden hengessä tuotetuille oluelle ja siiderille sekä Angry Birds -peliyhtiön maitopohjaisille virvoitusjuomille.  

Akateemikko Väinö Linnan (1920-92) kirjoittama Tuntematon sotilas (1954) on nimetty kaikkien aikojen vaikuttavimmaksi suomalaiseksi taideteokseksi.

Oluttölkkin kuosi on armeijanvihreä – ”ei jätä ketään kylmäksi”, panimo uskoo.

Tuntematon Sotilas, Olvi Oyj, Iisalmi
4,5 til-%, kantavierre 10,3 p-%, katkeroaineet 16 EBU, väri 14 EBC, vaalea lager.  Tölkki 0,568 l. pintti.

Written by Toimittaja

21.02.2013 at 11:39

Panimoliitto: Mietojen juomien myynnin pudotus romahdutti valtion verotuloja 53 miljoonalla eurolla

leave a comment »

Kotimaisia oluita kaupan hyllyllä.

Suomalaista mietoa alkoholijuomaa. © Kuva: J.T. Laakso

Oluen ja muiden mietojen alkoholijuomien myynnin huikea pudotus vuonna 2012 edellisvuoteen verrattuna on aiheuttanut valtiolle 53 miljoonan euron vähennyksen olutveron tuotossa. Lisäksi tulee vielä arvonlisäveron tuoton väheneminen. 12 prosentin veron korotus on siis romahduttanut verojen tuoton.

panimoliittotunnusPanimotuotteiden (olut, long drink, siideri; virvoitusjuomat, vedet) kotimaan myynti laski 51,4 miljoonaa litraa eli 6,2 prosenttia vuonna 2012 edellisen vuoden myyntiin verrattuna. Mietoja alkoholijuomia myytiin 7,4 prosenttia vähemmän ja alkoholittomia juomia 4,4 prosenttia vähemmän. Olutta myytiin 391,9 miljoonaa litraa (-31,2 milj. l.), long drink -juomia 41,5 miljoonaa litraa (-3,3 milj.l.) ja siidereitä  30,7 miljoonaa litraa (-2,6 milj.l.). Panimotuotteiden litramääräinen kokonaismyynti kotimaassa oli 774,6 miljoonaa litraa vuonna 2012.

Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliiton torstaina (21.2.) julkistamat tilastotiedot sisältävät jäsenyritysten Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab omien valmisteiden ja maahantuomien tuotteiden myynnin Suomessa.

– Panimoteollisuus on laitettu viime vuosien veronkorotuksilla ahtaalle, Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa korostaa analysoidessaan tuloksia. – Viime vuoden myynti laski poikkeuksellisesti yhtä aikaa kaikissa juomakategorioissa. Veroratkaisuja tehtäessä päättäjien tulisi arvioida tarkkaan, ettei veronkorotuksilla vaaranneta alan työpaikkoja, joita on suoraan 2 300 ja välillisesti jopa 30 000 henkilöä.

Written by Toimittaja

21.02.2013 at 09:39

OLUTVERKON Viikon Olut: Belgian neljä muskettisoturia valloittaa myös Suomea

leave a comment »

Troubadour ’Westkust’, The Musketeers BVBA, Ursel, Belgium
97 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut!

Väri on tumma, musta, hennosti läpikuultava. Panimon ilmoittama 50 EBC-väriyksikköä tuntuu virheellisen alhaiselta. Vaahto on valkea, ruskehtava, erittäin runsas, tanakka, kuplainen, kestävä. Tuoksu on paahteinen, kahvimainen, katkeromainen, hieman mausteinen. Maku on täyteläinen, vahva, paksun hedelmäinen, paahteisen kahvimainen.

Belgialainen ’länsirannikko’ on niin tukeva, että se toimii lounaana jo sinällään. Paahdettu paisti, paistetut perunat, myös perunankuoret menevät mukavasti alas oluen kanssa. Jälkiruokana kuivattujen hedelmien ja tuoreen luumun kanssa.

Flanderissa panimomestarin koulutuksen saaneet Kristof De Roo, Rikkert Maertens, Stefaan Soetemans ja Sven Suys perustivat Muskettisoturi-panimon vuonna 2000. Oluidensa nimeksi he päätyivät ottamaan pitkien istuntojen jälkeen Troubadour, trubaduuri. Valikoimassa ovat seuraavat tuotteet: Troubadour Blond (6,5 %), Obscura (8,2 %), Magma (9,0 %), Spéciale (5,7 %), Imperial Stout (9,0 %) sekä Westkust (9,2 %).

J.T. LAAKSO

9,2 %-til, kantavierre 20 Plato, katkeroainepitoisuus 45 IBU, väri 50 EBC. Tumma pintahiivaolut, musta Imperial IPA.

Kertalasipullo 0,75 l. Anniskeluhinta 20 e. Hana 0,33 l. Anniskeluhinta 7,20 e. Maahantuoja Brew Seeker Oy / Captol Oy, Hki.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

* Lue ennakkotietoja: Talvi- ja jouluoluet leviävät Suomessa syksyllä 2012!

Written by Toimittaja

18.02.2013 at 09:15

Kalevalanpäivän aattona: Äänestä kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut!

leave a comment »

Torstaina 28.2. vietetään Kalevalanpäivää eli Suomalaisen Kulttuurin Päivää. Myös olutkulttuurilla on pitkät ja arvokkaat perinteet Suomen kansan keskuudessa.

Skandinavian maissa varsinkin Tanskassa on viime vuosina pyritty löytämään erityistä pohjoismaista olutta. Siinä tutkimustyössä myös Suomella sahteineen, katajineen, suopursuineen on / voisi olla paljon sanottavaa.

OLUTVERKKO on järjestänyt tästä aiheesta erityisen olutkansanäänestyksen. Jo muutaman kuukauden ajan olutkansalaiset ovat voineet käyttää perusoikeuttaan, äänioikeuttaan, kaikkein pohjoismaalaistyylisimmän suomalaisoluen etsimisessä. Helpottaaksemme valintaa olemme rajanneet itseoikeutetun voittajan, sahdin, pois vaihtoehdoista.

* Olutkansanäänestys on nyt päättymässä. Vielä Kalevalanpäivään (to 28.2.13) saakka voit käyttää äänioikeuttasi. Herättele keskustelua myös ystäväpiirissäsi olutravintolan pöydässä, saunan lauteilla tai saunakamarissa. Ja käyttäkää sitten äänioikeuttanne porukalla.

* Aina kun oluenystävä kohtaa ystävän, parikin, syntyy keskustelua uusimmasta olutkansanäänestyksestä! Eikö vaan!

Siirry Olutkansanäänestykseen!

Lue lisää…

Written by Toimittaja

15.02.2013 at 11:52

Ruosniemen panimolle uusi ilme: ”Kukaan ei saanut selvää!”

leave a comment »

Runsaat puoli vuotta olutta tuottanut porilais-espoolainen Ruosniemen Panimo on uudistanut julkisen olemuksensa. – Päädyimme uuteen tunnukseen, koska juuri kukaan ei saanut vanhasta logosta selvää, panimon perustajaosakas ja pienpanija Juho-Matti Karpale kertoo.  – Se oli tehty kännykkäkameralla ja ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla.

Uusi ilme on dynaaminen ja kuvaa entistä paremmin pienpanimon asemaa globaalissa maailmassa. – Vastauksemme toimintaympäristön haasteisiin on olutuoppia pitelevä silmälasipäinen mies, Karpale selventää.

Liiketunnuksen uudistuksen lisäksi panimon tuotevalikoima kasvaa jo näinä päivinä. Hyvän vastaanoton saaneen Pikkupomo Alen (6,0 %) rinnalle valmistuu vaalea ja hedelmäinen American Pale Ale -tyyppinen kuivahumaloitu Piirimyyjä-olut. 5,9-prosenttinen uutuus on katkeroitu Magnum- ja Cascade-humalilla.

Porissa Ruosniemen kaupunginosassa vuonna 2011 perustettu Ruosniemen Panimo käynnisti kaupallisen tuotantonsa viime heinäkuussa. Alkaneen vuoden aikana pienpanimo aikoo nelinkertaistaa tuotantonsa ja tuo markkinoille uusia tuotteita.  – Viime vuosi oli meille erittäin hyvä, ja opimme esimerkiksi tekemään olutta, Juho-Matti Karpale vitsailee. – Näkisin sen erittäin positiivisena seikkana panimon tulevaisuutta ajatellen.

* LUE Pikkupomon ja Piirimyyjän arviot OLUTVERKON oluttestisivuilta.  Käytä selaimessa hakusanana panimon tai oluen nimeä.

* Panimo esittelee itseään: Ruosniemen panimo on vuonna 2011 perustettu, käsintehtyyn laatuolueen keskittyvä pienpanimo. Panimon toiminta-ajatuksena on tehdä maultaan omaleimaista, haastavaa ja laadukasta olutta ihmisille, jotka arvostavat oluessaan muutakin kuin edullista litrahintaa ja helppoa juotavuutta. Ruosniemen panimon perustajat ovat insinööritieteissä kunnostautuneita ammattilaisia, joita yhdistää näkemys siitä, että elämässä pitää tehdä muutakin kuin resursointia ja kravattisolmuja. Panimon tuotteet valmistetaan itse suunnitellulla ja rakennetulla laitteistolla vanhassa kivinavetassa, metrin paksuisten kiviseinien suojassa.

Written by Toimittaja

14.02.2013 at 13:33

Koff teki rock-yhtyeelle nimikko-oluen

leave a comment »

Keravalaispanimo Sinebrychoff on valmistanut rock-yhtye Kotiteollisuuden nimeä kantavan oluen. Rock Kotiteollisuus on mieto vaalea lager. Pakkauksena on vahvan punainen tölkki, jonka takaetiketissä on yhtyeen jäsenten pääkallokuvat ja nimikirjoitukset.

– Me halusimme kehittää oluen, jossa on luonnetta, mutta ei liikaa. Oluen pitää olla myös helposti juotava, Kotiteollisuuden keulahahmo Jouni Hynynen kertoo. – Väristä pääsimme nopeasti sopuun: perinteistä lager-olutta tummempi sävy. Humalan määrä puhutti pidempään, mutta kompromissi löytyi.

Rock Kotiteollisuuden arvoiksi Sinebrychoff kuitenkin ilmoittaa: alkoholipitoisuus 4,7 %-til., kantavierre 10,5 %Pl, katkeroainepitoisuus 16 EBU, väri 12 EBC. Vertailun vuoksi tavallisen Koff III:n arvot ovat:  4,5 %-til., kantavierre 10,0 %Pl, katkeroainepitoisuus 16 EBU, väri 9 EBC. Olut on aromihumaloitu Magnum-humalalla. Rockin ruokasuosituksiksi luetellaan hampurilaiset, makkarat ja muut kesäiset grilliruoat.

Olutuutuus alkaa levitä kauppojen hyllyille maaliskuussa.

Koheltava känniääliö

Lue lisää…

Written by Toimittaja

13.02.2013 at 12:21

MUFLONI TULI JO ALKOON! – Tutustu nyt koko valikoimaan

leave a comment »

Mufloni Saison de Randonneur (6,8 %) keväällä 2012. © Kuva J.T. Laakso.

Ensimmäinen pyöräretkeilijä-saison oli 4,5-prosenttinen ale, myös pullovalikoimissa.

Beer Hunter’s Panimon katajalla maustettu Mufloni Saison uutuusolut tuli sittenkin jo nyt Alkon hyllylle. Ainakin Porissa ja Helsingissä Arkadiankadun myymalään.

– Vielä eilen (maanantaina 11.2.) saimme kuulla, että olut tulee jakeluun ensi viikon loppuun mennessä, OLUTVERKON testiryhmien sihteeri Jaana Laine kertoo. – Kiitos aktiiviselle ja tarkkasilmäiselle agenttiverkostollemme saimme tiedon käsityöoluthyllyn täydennyksestä nopeasti ja testin toimeksi välittömästi.

* Lue: kaikkien erikoisvalikoman oluiden arviot!  – löytyvät peräkkäin sivun alkupäästä.
* Lue: Myöhästyminen on meidän syy!

* Pienpanimoiden erikoisvalikoima Alkossa 4.2.2013 alkaen:

Seuraavat 11 pienpanimo-olutta kuuluvat Alkon erikoisvalikoimaan.
HUOM! Oluiden pisteytys ei varsinaisesti kerro niiden keskinäistä sijoittumista, vaan pisteet annetaan oluttyylin suhteen.

Lue lisää…

Oluen myöhästyminen on meidän syy, Beer Hunter’s myöntää

with one comment

Yhdentoista pienpanimo-oluen erikoisvalikoima on Alkon hyllyillä kautta maan – paitsi yksi tuote. Porilaisen pienpanimo Beer Hunter’sin Mufloni Saison de Randonneur Kataja Edition (6,0 %) on ennakolta ehkä kaikkein kiinnostavin, joten tuotteen myöhästyminen hyllytyksestä on erityisen harmillista.

Ravintoloitsija-panimomestari Mika Heikkinen (vas.) ja oluenpanija Erik Ekholm saivat riemun aiheita vuonna 2011 HBF:n olutkilpailun useissa sarjoissa. © Kuva J.T. Laakso

Ravintoloitsija-panimomestari Mika Heikkinen (vas.) ja oluenpanija Erik Ekholm saivat riemun aiheita vuonna 2011 HBF:n olutkilpailun useissa sarjoissa. © Kuva J.T. Laakso

– Viivästyksen syy johtuu meistä, Beer Hunter’s Panimon ravintoloitsija ja olutmestari Mika Heikkinen paljastaa.  – Ensin saimme Italiasta Belgian kautta toimitetut pullot erittäin myöhään. Pullotimme läpi koko viikonlopun ja saimme viimein pullot täyteen, noin pari viikkoa alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

– Eikä tässä vielä kaikki, Heikkinen jatkaa. – Vastaanottotarkastuksessa Alko havaitsi ikävän virheen Parasta Ennen -leimoissa, jotka olivat pyyhkiytyneet lukukelvottomiksi, tai kokonaan pois. Syy tähän oli meidän käyttämämme muste.

Mutta pienillä fiksauksilla ja Alkon hienon yhteistyön kautta Mika Heikkinen lupaa omasta mielestään sinänsä loistavan tuotteen piakkoin kaikkien halukkaiden maisteltavaksi.

Helsingin Arkadiankadun Alkossa kerrottiin, että porilaisoluen pitäisi olla saatavilla kahden viikon päästä loppuviikosta eli 22.2. mennessä.

* Lue: Alkoon 11 käsityönä valmistettua pienpanimo-olutta.

* Lue: OLUTVERKON testiryhmien arviot ja pisteytykset uusista pienpanimo-oluista.

Written by Toimittaja

11.02.2013 at 10:50

OLUTVERKON Viikon Olut: Tanskalainen musta IPA Alkon pienpanimovalikoiman huippu…(?)

leave a comment »

Sort Gul Black India Pale Ale, Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska / valmistaja: De Proef Brouwerij, Belgia
95 / 100 pistettä.

* Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot vuoden alusta alkaen.

* Osallistu OLUTKANSANÄÄNESTYKSEEN! Valitse kaikkein pohjoismaisin suomalaisolut!

Alkon valikoimaan on tulossa tämän kuun alkupäivinä yhdeksän suomalaisen ja kahden tanskalaisen pienpanimon uutuustuotteiden sarja. Yksi ehdoton huippu on toinen tanskalaisoluista – ellei sitten se kaikkein paras!

Väri on tumma, musta, läpinäkymätön. Vaahto on valkea, ruskehtava, erittäin runsas ja vankka, jättää pitsikuvioita lasin reunoille, kestävä. Tuoksu on raikkaan katkeroinen, rapsakka, yrttimäinen, tasapainoinen. Maku on täyteläinen, raikkaan niittykukkamainen, hedelmäinen, appelsiinimainen, vahvasti katkeromainen, lämmittävän pehmeä, aavistuksen verran makea.

Valmistusainekset ovat pilsner-, Maris Otter-, pale caramünch- ja münchnermaltaat, kaurahiutaleet ja paahdetut ohrat, humalat ovat Columbus, Cascade ja Simcoe.

Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller perustivat panimon vuonna 2006. Panimoyhtiö valmistaa tuotteensa eri panimoissa useissa Euroopan maissa. Vuosituotanto on 0,7 miljoonaa litraa.

Ruokapöydässä seuraksi sopivat punainen liha, punainen kala, lohikiusaus.

J.T. LAAKSO

7,3 %-til., kantavierre 17,9 %, katkeroainepitoisuus 72,3 EBU, väri 151 EBC, India Pale Ale, musta IPA

Kertalasipullo 0,33 l. Alkon vähittäismyyntihinta 5,02 e. Maahantuoja: Juomatalo Pikkulintu.

* Lue lisää: OLUTVERKON arvioita.

* Lue lisää: Talven ja joulun kausioluita ravintoloissa, Alkossa ja kaupoissa! – koonnut: OLUTVERKKO – Sinua varten!

* Lue ennakkotietoja: Talvi- ja jouluoluet leviävät Suomessa syksyllä 2012!

Written by Toimittaja

11.02.2013 at 08:45

HS-pääkirjoittaja: Ei nelosolutta ruokakauppaan!

leave a comment »

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (9.2.13) pääkirjoituksen otsikolla ”Nelosoluen myynnin vapautukselle ei ole perusteita”. Kirjoitus kommentoi Pellervon taloustutkimuksen (PTT:n) aiemmin viikolla julkistamaa tutkimusta vanhan oluen (yli 4,7 %) myynnin sallimisesta päivittäistavarakaupassa.

”Myynnin lisääntymisen kääntöpuolena olisi tietenkin kulutuksen lisääntyminen. Kansantalouden tasolla lisääntynyt kulutus poikisi lisää alkoholikuolemia ja liiallisesta alkoholin käytöstä aiheutuvia terveyshaittoja, poissaoloja töistä ja niin edelleen. Liiallisen alkoholinkäytön kustannukset lasketaan miljardeissa euroissa.”

”Jo nyt suomalaisten juomasta alkoholista puolet on olutta. Mikäli nelosolutta saisi lähikaupasta ja sen hinta olisi vielä lähellä keskioluen hintaa, kaupasta lähtisi helposti mukaan keskioluen sijasta nelosolutta. Varsinkin suurkuluttajat todennäköisesti siirtyisivät vahvempaan nelosolueen.”

”Jos toisessa vaakakupissa ovat myönteiset vaikutukset talouteen ja toisessa kielteiset vaikutukset kansanterveyteen, terveys taitaa sittenkin painaa enemmän.”

”Nelosolutta saa yhtä Alkosta, jonka myymäläverkosto ainakin kaupungeissa lienee riittävän tiheä.”

– Otteita HS:n pääkirjoituksesta lauantaina 9.2.13.

Written by Toimittaja

09.02.2013 at 09:53

%d bloggaajaa tykkää tästä: