OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Helteinen tori pursuilee oluiden maistelijoita

leave a comment »

Suuret Oluet – Pienet Panimot 26.-28.07.2012, Helsingin Rautatientori. Kaikki artikkelin kuvat © J.T. Laakso

– Suomalaisella oluella menee huonosti, Suomalainen Olut ry:n puheenjohtaja Matti Heikkilä pamauttaa tänään torstaina (26.07.2012) Helsingin Rautatientorilla avatussa kolmipäiväisessä oluttapahtumassa. – Jos siis katsomme neljän suuren kotimaisen panimon myyntitilastoja. Ensimmäisen puolivuotiskauden aikana on oluenmyynti pudonnut kahdeksan prosenttia.

Matti Heikkilä, Nokian Panimo ja Suomalainen Olut ry

– Mutta pienpanimoilla puolestaan menee suhteellisesti ottaen hyvin ja monet ovat hiuksenhienosti kasvattaneet myyntilitrojaan, Heikkilä kiirehtii lisäämään.

– Vuonna 2011 pienpanimoiden olutta myytiin 8462000 litraa, jossa on 250000 litraa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -tapahtuma järjestetään Helsingissä yhdeksättä kertaa torstaista lauantaihin 26.-28.7. Tarjolla on runsaat sata erilaista olutta 15 kotimaiselta ja yhdeltä virolaiselta panimolta. Lisäksi valikoimissa on jonkin verran siidereitä ja virvoitusjuomia.  SOPP on järjestetty aiemmin tänä kesänä Turussa ja Lahdessa.

Lassi Puupponen, Kuninkaankartanon Panimo, Tammela

Lähes kaikkien suomalaisten pienpanimoammattilaisten kouluttaja Lassi Puupponen Kunkaankartanon Panimosta valmistautuu oluttapahtumassa viettämään tulevana sunnuntaina (29.7.) 60-vuotispäiviään kasvattamalla komean parran ja haaveilemalla Harrikasta… Harley Davidson -moottoripyörästä. – Vaimo sanoi, että Harrikka on ehkä OK, mutta parraskasvu saa riittää tässä!

Teerenpelin Panimo & Tislaamon Anssi Pyysing on tyytyväinen vuosi sitten avattuun uusimpaan Teerenpeli-ravintolaan Lappeenrannassa. – Uusia franchaising -yrityksiä ei juuri nyt ole kiikarissa, mutta aina ollaan tutkalla. Tallinnakin on sen verran lähellä, ettei sitäkään pidä sulkea pois.

Anssi Pyysing, Teerenpeli, Lahti

Teerenpelin uutuus, rukiinen kesäolut Rento-Reino on Pyysingin mukaan saanut erittäin hyvän vastaanoton.

Markku Pulliainen, Malmgårdin Panimon olutmestari on vastikään kotiutunut Yhdysvalloista, jossa kävi valmistamassa suomalaista sahtia – tosin hiivaongelmien vuoksi valmistuserä pilaantui. Malmgårdin edustajat, Pulliaisen lisäksi markkinointipäällikkö Stefan Nyman ja panimomestari Tuomas Markkula isännöivät tanskalaisia vientimiehiä, joiden tarkoitus on tuoda Tanskan markkinoille kaikkien neljän muun pohjoismaan oluita. – Niin se vaan on, että me suomalaiset tarvitsemme huomiota ulkomailla ennen kuin huomaamme oman maan arvoja ja tuotteita, Markku Pulliainen toteaa.

Bruuverin Kentsu vauhdissa Saimaan Juomatehtaan osastolla.

Timo Konttinen, Stadin Panimo, Hki

Timo Konttinen, helsinkiläisen Stadin Panimon omistaja ja olutmestari valmistaa kymmeniä uusia oluita vuosittain. Uutta on pullotus, päivittäistavarakauppaa ja myös Alkon valikoimia varten.

Arved Väli Taako, Saarenmaa

Saarenmaalaista sahtia eli taluõlua tarjoava Arved Väli Taako OÜ:stä Pihtlasta kertoo olevansa  Saarenmaan viimeinen koduõlumestari.

– Kilpailu on järjestetty 1990-luvun lopulta alkaen Saarenmaan Õlletoober (”oluttuoppi”) festivaalin yhteydessä, mutta tänä kesänä festaria ei enää järjestetty, Väli selostaa.

– Olutseura Saare Sangad suunnittelee kyllä kilpailujen jatkamista, mutta tänä vuonna se ei enää onnistunut.

Sahtiveli Patrick Willfors on tullut SOPPiin Vaasasta.

Rekolan Panimon perustajat ja oluentekijät Jari Leinonen (vas) ja Juha Kuronen.

Rekolan Panimo Oy ei löytänyt sopivia toimitiloja Vantaan Rekolasta, joten toiminta käynnistyi alkuvuoden aikana 40 kilometrin päässä naapurikunnassa Mäntsälässä.

Advertisements

Written by Toimittaja

26.07.2012 klo 20:37

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: