OLUTVERKKO – uutisia ja tietoa oluesta

Suomalaisen oluenystävän oma verkosto

Suomen vanhin (?) pub konkurssiin Hämeenlinnassa

with one comment

William’s Pubin ikkunateksti tammikuun lopulla 2012. © Kuva: YLE / Jouko Uschanoff.

Olde William’s Pub Hämeenlinnan keskustassa on sulkenut ovensa viime keskiviikkona (25.01.2012). Omistajien velkataakka on kasvanut niin raskaaksi, että Peter ja Ritva Ridellin 24 vuotta luotsaaman pubin taustayhtiö P. Ridell Oy on joutunut hakemaan konkurssia.

William’s Pub on perustettu 70-luvun alussa, yli 40 vuotta sitten. Se on pitänyt itseään Suomen vanhimpana englantilaistyylisenä public housena eli olutpubina. Asema on hieman kiistanalainen, mutta aivan vanhimpiin Williams kuitenkin kuuluu Tampereen Salhojankadun Pubin ja nyttemmin jo suljetun helsinkiläisen Richard’s Pubin (1969-99) kanssa.

Hienoa – ja vähän huonoakin

Williams Pub on / oli ilmeeltään hyvin miellyttävä olutravintola. Ajan patinoimat seinien puuosat, kalusteet ja pubirekvisiitta tekivät paikasta pehmoisen ja mukavan. Tilava terassi paksuista hirsitukeista koottuine aitoineen houkutteli viihtymään ilta-auringossa. Olutpubien synnyinmaan eli Iso Britannian vanhahtavan englannin sanasto sopi William’s Pubin ilmeeseen kuin nakutettu.  

Mutta oli siinä huonotkin puolensa: Olutvalikoima on / oli pitkään ollut todella tavanomainen – puolentusinaa hämeenlinnalaista olutravintolaa on viime vuosien aikana kiilannut valikoimaltaan aivan eri svääreihin. Monipuolinen, laadukas valikoima on kuitenkin ensimmäinen ja tärkein edellytys ravintolan maineelle olutravintolana. 

Toinen luotaantyöntävä ilmiö William’s Pubissa oli ”pakollinen” ”vaatesäilytys” – vaikka päällysvaatteita ei olisikaan säilytykseen jätettäväksi!!! Pub on yleensä myös pistäytymispaikka. Onko 5,50 euron Karhu-tuoppi enää edullinen, jos sen kokonaishankintahinta on vaikkapa 7,50 e?

OLUTVERKON OK – OlutKulttuuriKlubi on viime vuosina järjestänyt useita oluttapahtumia, retkeilypäiviä  ja terassikierroksia polkupyörällä kauniissa, mukavassa Hämeenlinnassa. Koskaan, ei kertaakaan paikallinen olutharrastajaporukka halunnut kohteeksi Olde William’s Pubia! Varsin kuvaava kokemus.

Tietenkin me ulkopaikkakuntalaiset osallistujat olemme käyneet joka kerta vähintäänkin kurkistamassa ”Suomen vanhimman englantilaistyylisen pubin” sisälle. Se pistäytyminen oli yhtä pakollinen kuin Rautatieaseman lähellä sijainneen, talvella 2010 suljetun Kahvila Vinkalon tarkistaminen. Legendaarisessa keskiolutbaarissa Vinkalossa muuten ilmoitettiin hinnat loppuun saakka markoissa!

OK – OlutKulttuuri -tapahtumat tulevat tietenkin jatkumaan myös Hämeenlinnassa!
Lue lisää: OlutKulttuuriRetket – ja ideoi itsekin!  

* William’s Pubin konkurssista kertoi ensimmäisenä Ylen Radio Häme tänään (31.01.2012) aamulla.

J.T. LaaksoOK – OlutKulttuuriKlubin klubi-isäntä  

* William’s Pubin lukitussa ovessa oli omistajien teksti:
Kukaan ei halunnut ostaa Pubia, Kukaan ei halunnut vuokrata Pubia,
Me emme enää halunneet pitää Pubia, Kiitos Teille kaikille näistä 24 vuodesta,
Syvä kumarrus, Kiittäen,

Advertisements

Written by Toimittaja

31.01.2012 klo 11:25

Yksi vastaus

Subscribe to comments with RSS.

  1. Williams Pub avattiin heinäkuussa 1971 – ihan vaan korjauksena.

    Tykkää

    Jukka Salminen

    08.02.2013 at 19:41


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: