Archive for 24 lokakuun, 2011
Saksalaismies tekee oluet Lahden uudessa panimoravintolassa

Aleksanterinkadun ikkunat ovat peitossa vielä lokakuun puolivälin jälkeen. © Kuva: J.T. Laakso
Suomen uusin panimo on avautumassa vielä lokakuun lopulla Lahden keskustassa – näillä näkymin. Puotipaperi revitään Alexin Panimon ikkunoista heti kun jokin viimeinen lupapaperi saadaan viranomaisilta.
Panimoravintolan omat oluet ovat joka tapauksessa jo kypsymässä. Oluiden tekijäksi on ryhtynyt saksalaissyntyinen Mathias Hüffner – toisen lahtelaisen pienpanimon Teerenpelin Panimon monivuotinen olutmestari. Välissä Hüffner tuli tutuksi myös Suomenlinnan Panimossa Helsingissä.

Alexin Panimon olutmestari on saksalaislähtöinen Mathias Hüffner.
Alexin Panimo valmistaa alkuvaiheessa kolmea lagerolutta: vaalea, tumma ja ruislager. Uutuuttaan hohtava teknologia on hankittu Tšekin tasavallasta.
Yli kolmikymppisille asiakkaille suunnattuun ravintolaan tulee 200 asiakaspaikkaa. Jo alkuvaiheessa aiotaan pitää tarjolla myös lounasta, joskin vahva painopiste on nimenomaan oma olut.
Panimoravintola työllistää kymmenen henkilöä. Ravintolapäällikkö on Johanna Järvinen.
Lue myös Lahteen tulossa uusi panimoravintola.
* Alexin Panimo, Aleksanterinkatu 6, Lahti, Kauppatorin vieressä.