OLUTSUOMI – Juomien Suomen uutisia ja tietoa oluesta

Olut-Suomi – oluenystävän oma verkosto

Archive for lokakuu 2011

Haaste: Osallistu Nenäpäivään KEKRI-tuopin hinnalla

leave a comment »

Nenäpäivänä hullutellaan!Yleisradion Ylen Hyvä Säätiön hyväntekeväisyyskampanjan eli Nenäpäivän lahjoituksia kerätään ensi perjantaina 4.11., Kekri-päivän aattona. OLUTVERKKO haastaa olutalan ammattilaiset ja kaikki harrastajat mukaan keräykseen KEKRI-oluen hinnalla. 

Nenäpäivään kuuluu mielikuvituksellinen pöljäily, jonka avulla suomalaisia innostetaan mukaan keräykseen. Suomalaiskansalliseen Kekrin-viettoon kuuluu samantapainen hulluttelu, Kekri-kulkueet, varsinkin eläinaiheinen naamiopukeutuminen, sadonkorjuunautinnot ruuan ja juoman merkeissä sekä Kekri-pukin polttaminen pimenevässä syysillassa. Olutalalla järjestetään sahdin- ja oluentekijöiden ja -harrastajien Kekri-tapaaminen lauantaina 5.11. Helsingissä. Lue: ohjelma – ja ilmoittaudu!

Nenäpäivän tuotto suunnataan kaikkein köyhimmille alueille maailmaan, lasten aseman parantamiseen esimerkiksi Sierra Leonessa, Itä-Timorissa ja Somalimaalla. TV2 lähettää Nenäpäivä-shown pe 4.11. kello 19.10. Kekrin alusviikolla Ylen Aamu-TV:n ja Puoliseitsemän -ohjelmiin sisältyy nenäpäivä-teema, samoin lukuisiin Ylen radio-ohjelmiin.

* OLUTHARRASTAJA! OSALLISTU NENÄPÄIVÄKERÄYKSEEN KEKRI-TUOPIN HINNALLA!
Suorita osuutesi verkossa  tai soittamalla 0600 11 620 (hinta 20,12 €/puhelu + ppm) tai tekstiviestillä nroon 16499: esimerkiksi 10€, tekstaa LAHJOITA10.

Written by Toimittaja

28.10.2011 at 09:24

Panimoliitto: Oluenmyynti kasvanut 8,7 miljoonaa litraa tammi-syyskuussa

leave a comment »

Kotimainen oluenmyynti on kasvanut 8,7 miljoonalla litralla (2,8 %) tämän vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana edellisvuoden (2010) vastaavaan aikaan verrattuna.

Siiderin kotimaanmyynti kasvoi 1,9 miljoonalla litralla (8,0 %) ja long drink -juomien 1,5 miljoonalla litralla (4,6 %). Panimoyhtiöiden juomamyynti kasvoi kaikkiaan 12,8 miljoonalla litralla (2,1 %). Tiedot selviävät Panimoliiton neljännesvuositilastosta.

– Markkinat näyttävät pysyneen melko tasaisina ja jäsenyritystemme markkinaosuudet ovat kasvaneet, Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa toteaa. – Loppuvuodelta toivomme, että kehitys jatkuu meille myönteisenä. 

Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliiton kokoamissa tilastoissa näkyvät Oy Hartwall Ab:n, Nokian Panimo Oy:n, Olvi Oyj:n ja Oy Sinebrychoff Ab:n valmistamien ja maahantuomien tuotteiden myyntiluvut kotimaassa. Tilastoissa ei ole mukana muiden tuottajien kuten pienpanimoiden myyntilukuja, ei vientimääriä eikä muiden toimijoiden tuontilukuja. Suomalaisista panimoyhtiöistä Hartwall kuuluu hollantilaiseen Heineken-panimokonserniin ja Sinebrychoff on osa tanskalaista Carlsberg-panimokonsernia.

Written by Toimittaja

27.10.2011 at 14:27

Kategoria(t): Lonkero ja siideri, Olut, Panimot

MTV3:n Studio 55: Hinnat ylös, prosentit alas!

leave a comment »

Jälleen vaaditaan alkoholiveron nostamista ja vapautetun keskioluen alkoholipitoisuuden laskemista. Asialla on Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen tutkija Pia Mäkelä ja foorumina tällä kerralla MTV3:n Studio 55 -aamuohjelma.

Juuri päättyneessä lähetyksessä Pia Mäkelä totesi vanhan totuuden, että valtiovallan ainoat keinot vaikuttaa alkoholin kulutukseen on hinta, ja sekin vain verotuksen osalta, sekä saatavuus. Graafikon terävä kiteytys näkyy kuvaruudun otsikossa: Hinnat ylös, prosentit alas.

Juontaja Markku Veijalaiselle suurten ikäluokkien runsas alkoholinkulutus vaikuttaa olevan naurun (!) asia. Ohjelma on nähtävillä verkkosivulla, jossa voi vastata myös katsojakyselyyn: Miksi käytät alkoholia? 

THL:n tutkija Pia Mäkelä oli mukana työryhmässä, joka julkaisi runsas vuosi sitten laajan raportin  Suomi juo. Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968–2008. (THL 2010).  Lue uutinen: Juomakulttuuria tilastoissa.  

Alkoholinkulutusta on seurattu 40 vuoden ajan ja kyselyyn pohjautuvat  katsaukset on julkaistu kahdeksan vuoden välein.

Mäkelä esiintyi Studio 55 -ohjelmassa hyvin asiallisesti, ilman uhoa. Suomalaisen yksipuolisen alkoholitutkimuksen edellinen kohautus oli syyskuussa, kun verojen korottamisen ja vapaan oluen alkoholipitoisuuden alentamisen tueksi manattiin jo kuolinennusteetkin. Lue uutinen VATT:n ja THL:n selvityksestä.

OLUTVERKON toimitustiimi

Written by Toimittaja

25.10.2011 at 10:02

Saksalaismies tekee oluet Lahden uudessa panimoravintolassa

leave a comment »

Aleksanterinkadun ikkunat ovat peitossa vielä lokakuun puolivälin jälkeen. © Kuva: J.T. Laakso

Suomen uusin panimo on avautumassa vielä lokakuun lopulla Lahden keskustassa – näillä näkymin. Puotipaperi revitään Alexin Panimon ikkunoista heti kun jokin viimeinen lupapaperi saadaan viranomaisilta.

Panimoravintolan omat oluet ovat joka tapauksessa jo kypsymässä. Oluiden tekijäksi on ryhtynyt saksalaissyntyinen Mathias Hüffner – toisen lahtelaisen pienpanimon Teerenpelin Panimon monivuotinen olutmestari. Välissä Hüffner tuli tutuksi myös Suomenlinnan Panimossa Helsingissä.

Alexin Panimon olutmestari on saksalaislähtöinen Mathias Hüffner.

Alexin Panimo valmistaa alkuvaiheessa kolmea lagerolutta: vaalea, tumma ja ruislager. Uutuuttaan hohtava teknologia on hankittu Tšekin tasavallasta.

Yli kolmikymppisille asiakkaille suunnattuun ravintolaan tulee 200 asiakaspaikkaa. Jo alkuvaiheessa aiotaan pitää tarjolla myös lounasta, joskin vahva painopiste on nimenomaan oma olut.

Panimoravintola työllistää kymmenen henkilöä. Ravintolapäällikkö on Johanna Järvinen.

Lue myös Lahteen tulossa uusi panimoravintola.

* Alexin Panimo, Aleksanterinkatu 6, Lahti, Kauppatorin vieressä.

 

Written by Toimittaja

24.10.2011 at 09:31

Panimoiden toimet ympäristökuormituksen alentamiseksi alkavat näkyä

leave a comment »

Panimoala on saanut merkittävästi laskettua toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta juomavalmistuksen sisäisiä prosesseja tehostamalla. Pakkauskierrätystä tulee kehittää jatkuvasti uudistuvalla ympäristömyönteisellä otteella. 

Panimotoiminnan ympäristötaseen kehitystä viimeisen vuosikymmenen aikana käsitteli Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa luennossaan Suomen Panimomestariyhdistyksen vuosikokouksessa perjantaina (21.10.) Helsingissä.

– Ympäristöasioissa on saavutettu merkittäviä parannuksia. Täkäläiset ympäristötaseen avainluvut kestävät mainiosti myös kansainvälisen vertailun ja kertovat pitkäjänteisestä työstä ympäristömyönteisen toimintatavan kehittämisessä, Ussa toteaa.

Ympäristötase kertoo, kuinka paljon raaka-aineita, energiaa ja muita materiaaleja teollisuus käyttää valmistettua olutlitraa kohden ja kuinka paljon materiaaleja tuotannosta jää hyödyntämättä päästöiksi, jätevedeksi ja kaatopaikkajätteeksi.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

21.10.2011 at 13:46

Kategoria(t): Olut, Panimot, Yleiset uutiset

Ravintola Ainossa olutmenu marraskuussa

leave a comment »

Aino Kuusenkerkkä -olut on ollut osa Ravintola Ainon syksyistä menuuta jo vuodesta 2008. © Kuva J.T. Laakso.

Metsän maut ja kotimaisten pienpanimoiden erikoisoluet ovat lähtökohtana Ravintola Ainon neljän ruokalajin Marraskuisessa Olutmenussa, joka on tarjolla 1.11. alkaen marraskuun ajan.

Ainon keittiömestari Janne Häkkänen on suunnitellut syksyisen menun, jossa Ainon oma Aino Kuusenkerkkä -olut on osana kokonaisuutta ja suositusoluena pääruoalle: puolukkaglaseerattu hirvenfile olutkastikkeen kanssa. Porilaisen Ravintolapanimo Beer Huntersin Mufloni Single Hop Simcoe (3,5 %) on juomasuosituksena eturuuan, sitrusmarinoitua siikaa, kanssa.  Simcoe-humalilla katkeroitu ale-olut on Vuoden Olut 2011. Finlandia Sahti (8,0 %) Sastamalasta on suosituslistalla Mouhijärven Juustolan Wilhon kanssa. Jälkiruokaolueksi on löytynyt Malmgårdin Panimon Pesäpuu Stout (9,0 %). Jälkiruoka on maltainen pullavanukas. 

Aino Kuusenkerkkä-olueen on käytetty tuoreita kuusenkerkkiä sekä ohramaltaan lisäksi ruista antamaan kaunista punertavaa väriä. Ripaus vehnää on tuomassa rakennetta. Lageroluen resepti on kehitetty Suomenlinnan Panimossa panimomestari Jussi Heikkilän kanssa yhteistyössä. Lokakuun  loppupäivinä kypsyvä olut valmistettiin 5.9. Ainon Marja Karhun ja Petri Haverisen sekä olutasiantuntija Ali Suvialan muodostaman tukiryhmän kanssa. Olut on saatavissa ainoastaan Ravintola Ainossa.

Suomalainen Ravintola Aino, Pohjois-Esplanadi 21, Hki. Avoinna ma-pe 11.30-22.30, la 14-22.30, su 17-22.30.

Lue lisää…

Written by Toimittaja

19.10.2011 at 09:21

Kategoria(t): Olut, Panimot, Ruoka

Kekri on kausioluen aikaa

with one comment

Kekri on suomalainen sadonkorjuujuhla!Pyhäinpäivänä – tänä vuonna lauantaina 5.11. – vietetään suomalaiskansallista Kekri-juhlaa, joka pohjautuu pakanuuden aikaiseen sadonkorjuuperinteeseen. Kekriä on vietetty aikoinaan kautta maan, mutta perinne taantui maalaisyhteiskunnan murtumisen mukana. Viime vuosina Kekri-perinnettä on elvytetty ja nyt myös satokauden syysoluet ja -sahdit kuuluvat saumattomasti Kekri-perinteeseen.

Olutalan harrastajia ja ammattilaisia on kutsuttu Helsinkiin Olut- ja Sahtiväen  Kekri-tapaamiseen vuodesta 2005 alkaen. Tänä vuonna Kekri-tapaaminen aloitellaan Helsingin keskustan olut- ja ruokaravintolassa, josta jatketaan opastetulle maistelukierrokselle kiinnostaviin uusiin ja tuttuihin olut- ja sahtipaikkoihin. Lue Olut- ja Sahtialan Kekri-tapaamisen 2011 ohjelmasta.

Ruokailevien osallistujien kokoontuminen aloitetaan kello 15 ja valittavana on Ravintola Vltava Elielinaukiolla Rautatieaseman edessä tai Ravintola Aino Pohjois-Esplanadilla. Ainossa on tarjolla Marraskuun Olutmenu, johon liittyy oma Aino Kuusenkerkkä -olut (5,5 %).

Kekri-tapaamisen ohjelma aloitetaan kello 17:ään mennessä. Keskustan kävelykierrokselle ja opastetulle kausiolutmaistelulle lähdetään kello 18:n jälkeen. Kierros päätyy bussimatkaan Helsingin keskustasta Espoon Niittykumpuun, jossa Gallows Bird -olutravintola on asettanut tarjolle Kekri-valikoiman oluita ja neljää erilaista sahtia. Sahdin lisäksi pari muuta real ale -olutta ja yksi real cider. Tuoteluettelo artikkelin lopussa! Illalla esiintyy kansanmusiikkiyhtye Sväng.

Kekri-aika on syksystä jouluun

Lue lisää…

Written by Toimittaja

18.10.2011 at 14:41

Perjantaiparlamentin istunnot alkavat Birgerissä Hämeenlinnassa 21.10.

leave a comment »

Hämeenlinnan suosittu Olutravintola Birger pyöräyttää jälleen käyntiin oluentuoksuisen kulttuurifooruminsa Perjantaiparlamentin. Vuonna 2007 alkanut tapahtumien sarja aloittelee siis neljättä istuntokauttaan filosofi Johannes Ojansuun johdatuksella. 

Syksyn ensimmäisessä parlamentti-istunnossa perjantaina 21.10 kello 18 alkaen keskustelua virittelee kirjailija Jarkko Tontti, joka on myös kirjailijoiden ja toimittajien kansainvälisen sananvapausjärjestön PEN:n Suomen puheenjohtaja.

Perjantaiparlamentin keskustelunaiheena on Ovatko arvomme kovenemassa? Mitä vihapuheen ja rasismin lisääntyminen kertoo yhteiskuntamme tilasta? Kooste Perjantaiparlamentin keskusteluista on – ainakin aikaisemmin – ollut kuultavissa myös paikallisen Ylen alueradion Radio Hämeen taajuuksilla.

Alkavalla istuntokaudella vieraiksi on luvassa ainakin tutkija Sari Näre perjantaina 4.11. ja Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson  perjantaina 2.12.

Laadukas seurusteluravintola

Olutravintola Birgerissä on huippulaadukas olutvalikoima niin hanassa kuin pulloissakin. Lokakuun Kuukauden Hanaolut on hollantilaisen perhepanimon syysolut Budels Herfstbock (6,5 %), anniskeluhinta 6,50 e / 0,5 l. Kuukauden viini on portugalilainen Paxis 2007, kolmen rypälelajikkeen (Touriga Franca, Touriga Nacional, Tinta Roriz) sekoitus Douron-viinialueelta. Anniskeluhinnat ovat 4,50 e / 6,00 e / 24 e.  Tarjolla on myös omassa keittiössä valmistettu herkullinen tapasvalikoima, muiden muassa tapenade, kanavarras, perunasalaatti, pannari.

Lue lisää, varsinkin Ajan hengessä -otsikosta alkaen: Olutravintola voi olla myös kansalais- ja asukastoiminnan paikka! 

* Olutravintola Birger, Raatihuoneenkatu 5, Hämeenlinna. Avoinna su-to 16-24, pe-l 16-02. Ravintola on perustettu vuonna 1995.

Written by Toimittaja

17.10.2011 at 12:35

Koffin Olutmestari taas Tampereelta – jo kolmatta kertaa

leave a comment »

Koffin Olutmestarit 2012.

Olutkisällit Sampo Järvi ja Veera Pastinen kohottavat Olutmestari Joonas Koiviston kanssa belgialaisen Stella Artois -lagerolutlasin. © Kuva J.T. Laakso.

Joonas Koivisto, Gastropub Nordicin 24-vuotias baarimestari nimettiin Sinebrychoffin Olutmestarikisan voittajaksi torstaina, Suomalaisen Oluen Päivänä.

Oy Sinebrychoff Ab järjesti Olutmestari-kilpailunsa nyt neljättä kertaa. Voitto tuli Tampereelle jo kolmannen kerran. Olutkisälleiksi nimettiin Veera Pastinen, Kaunis Kampela, Hki ja Sampo Järvi, Old Bank Pub, Turku.

Joonas Koivisto on työskennellyt olutravintola-alalla heti 18-vuotiaasta lähtien. Hän on opiskellut olutalaa Mustialan pienpanimokurssilla Hämeen ammattikorkeakoulussa. Ennen Gastropub Nordicia Koivisto työskenteli naapurikorttelin huippuasiallisessa Konttori-olutravintolassa.

Tämän vuoden kilpailu oli erittäin tasainen. Viidestä loppukisailijasta Koivisto erottui kuitenkin selvästi. 862 mahdollisesta pisteestä voittaja keräsi 805.

Edellisinä vuosina Koffin Olutmestareiksi ovat valikoituneet Jani Mikkonen (2011, Gastropub Tuulensuu, Tre), Vesa Salminen (2010, Olutravintola Pikkulintu, Hki) ja Mika Aho (2009, Panimoravintola Plevna, Tre).

Written by Toimittaja

14.10.2011 at 09:39

”Pienpanimo-olut, kiitti!”

leave a comment »

Keittiömestari Markus Maulavirta on ahkera ruokaraaka-aineiden pientuotannon ja pientuottajien puolestapuhuja ja esillenostaja. Tähän ryhmään hän liittää usein myös pienet oluentuottajat, pienpanimot.

Tänä aamuna (torstai 13.10.) Maulavirta esiintyi MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksen kokkiosuudessa ja leikkeli poron sydäntä. – Minkäslaista juotavaa suosittelisit tämän sydämen kanssa?, juontaja kysyi.

– Pienpanimo-olutta, Maulavirta kiirehti vastaamaan. – Pienpanimo-olut sopii hyvin. Pietarsaaressa tehdään hienoa olutta, Prykmestar-pienpanimo-olutta. Se sopii mainiosti.

– Ja tietenkin maito.

Pienpanimo-oluita on kuitenkin moneen makuun

Pienpanimo-olut ei ole oluttyyli ja sen suositteleminen yleisellä tasolla on oikeastaan melko vaarallista. Tuotteet ovat hyvin monitahoisia: kevyiden vaaleiden lager-oluiden rinnalla on monenlaisia ale-oluita, eri asteisesti maustettuja katkeroisia IPA– ja APA-oluita ja pilsejä, tummia münchener– ja mustaoluita, porttereita. Vehnäoluita löytyy hennoista, helposti juotavista aina vankkoihin, haasteellisiin bockeihin.

VASP:n Prykmestar SavuKataja (9,0 %) valittiin Vuoden Olueksi 2009.

Pietarsaaressa ei tänä päivänä valmisteta olutta, kaupallisesti, myytäväksi. Prykmestar-tuotemerkki viittaa kyllä panimotuotteisiin, mutta niitä valmistaa Vakka-Suomen Panimo Oy, joka toimii Uudessakaupungissa.

Ei ole myöskään hyvä suositella johonkin tarkoitukseen ”Prykmestar-olutta” – eikä sitä tarkasti ottaen ole edes olemassa. Sen sijaan VASP:n tuotannossa on Prykmestar Pils (4,5 %), Prykmestar Pale Ale (4,2 %), Prykmestar Schwarz (4,5 %), Prykmestar Vehnä (4,5 %), Prykmestar LuomuPils (5,2 %), Prykmestar Wehnäbock (6,2 %), Prykmestar Savu (5,5 %) , Prykmestar SavuKataja (9,0 %) sekä kausioluita jouluksi, pääsiäiseksi ja kesäksi. Prykmestar viittaa myös VASP:n uutuustuoteeseen, joka ei ole ollenkaan olut: Prykmestar Kuiva Omenasiideri (4,5 %).

* Tutustu OLUTVERKON testiryhmän arvioihin Vakka-Suomen Panimon kaikista tuotteista!

Epämääräisyydet ja suoranaiset virheet ovat haitaksi olutkulttuurin kehittämiselle. Muutama vuosikymmen sitten yleistyi suomalaisten olutravintoloiden valikoimiin kaksi panimotuotetta: iso tuoppi ja pieni tuoppi.

Ei kai haluta takaisin vähintäänkin yhtä pahasti olutta aliarvostavaa, neutraalia ilmaisua: – Yksi pienpanimo-olut, kiitti

* * * Mitä mieltä Sinä olet? Millainen olut sopii Sinun mielestäsi ruokailussa poron sydämen kanssa?
Entä muuten ruokien kanssa? Onko olut ylipäätään (hyvä) ruokajuoma? Onko myös suurten panimoiden (Suomessa Hartwall, Olvi ja Sinebrychoff) tuotannossa yhtään ruokajuomaksi soveltuvaa tuottetta?

kysyy OLUTVERKON Toimitustiimi

* ps1. HUOM! Tänään 13.10. vietetään Kansallista Epäonnistumisen Päivää – mutta samaan aikaan myös Suomalaisen Oluen Päivää, Sinebrychoffin perustamisen kunniaksi.

* ps2. Markus Maulavirta suosittelee liharuuan kanssa ”tummaa, tummempaa olutta”!

Written by Toimittaja

13.10.2011 at 09:07

255 vuotta panimoteollisuutta Suomessa

leave a comment »

* pe 25.11. klo 16.30, Hki Luento-, keskustelu- ja maistelutilaisuus:
255 vuotta kotimaista panimoteollisuutta! Vapaa pääsy! TERVETULOA!
 
 
Suomalainen panimoteollisuus 250 vuotta muistolaatta 2006.

Suomalaisen panimoteollisuuden 250-vuotisen perinteen muistolaatta paljastettiin Tuomaan päivänä 21.12.2006 Helsingissä Eteläranta 12:n kohdalla. © Kuva: J.T. Laakso

Kotimaisen teollisen panimotoiminnan katsotaan alkaneen vuonna 1756. Viisi vuotta sitten panimotoiminnan 250-vuotisjuhlavuonna kiinnitettiin asiasta kertova muistolaatta Vanhan Kauppahallin taakse Eteläranta 12:n pylvääseen.

255-vuotisjuhlan merkeissä Helsingin Suomenkielinen Työväenopisto järjestää perjantaina 25.11. kello 16.30 Opistotalon Viipurisalissa luento- ja keskustelutilaisuuden kotimaisesta oluesta ja olutkulttuurista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Luentosalista on osallistujien mahdollisuus siirtyä läheiseen olutravintolaan opastettuun kausioluiden maistelutilaisuuteen.

 

JÄRJESTÄ OMA LUENTO-,  KESKUSTELU-,
NÄYTTELY- JA MAISTELUTILAISUUS!

* OLUTtiedotus järjestää keskustelu- ja maistelutilaisuuksia suomalaisesta oluesta ja olutkulttuurin kehittämisestä eri paikkakunnilla ja eri paikoissa lokakuusta 2011 alkaen.

* Ohjelma on tilattavissa jatkuvasti ja siihen on mahdollista liittää myös materiaali- ja esinenäyttely halutussa laajuudessa.

* Lue lisää Tule tutustumaan ja tilaa oma olutkulttuuri-ilta ravintolaan, opistoon, kirjastoon, työpaikalle, harrastusyhdistyksen kokoontumiseen!

Written by Toimittaja

11.10.2011 at 11:54

Äänestä Tampereen paras baari 7.11. mennessä!

leave a comment »

Tamperelainen – paikallismurteella ’manselainen’ – paikallisradio 957 järjestää kuuntelijaäänestyksen Mansen paras baari.

Järjestäjien laatimasta listasta voi valita parhaan kolmessa sarjassa: Ruokaravintola, Pub, Iltaravintola. Esimerkiksi Pub-ennakkolistassa on 26 vaihtoehtoa ja niiden lisäksi voi äänestää vapaavalintaisesti jotakin muutakin baaria. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkinnoiksi ravintolalahjakortteja.

* Ennakkolistalla ei ole muuten lainkaan Vuoden 2008 Olutravintolaa eli Plevnaa – Ruokaravintoloissa toki – eikä vastikään olutpuolella upeasti palkittua Gastropub Nordicia, millään listalla. Myös perinteisesti arvostettu ja aktiivisesti omaa linjaansa omatuonteineen ja teemavalikoimineen edustava Olutravintola Kahdet Kasvot on kokonaan poissa.

Suomen vanhin olutravintola Salhojankadun Pub, Salhojankatu 29, avoinna ma-to kello 16, pe-su kello 15 alkaen, esiintyy Radio 957:n listoilla muodossa Salhojan Pub!

Radio 957, Tampere: Mansen paras baari -äänestys 7.11.2011 saakka!

Written by Toimittaja

06.10.2011 at 14:10

Koffin mukana juhlitaan Suomalaisen Oluen Päivää 13.10.

leave a comment »

Torstaina 13.10. vietetään Suomalaisen Oluen Päivää. 192 vuotta sitten (13.10.1819) Nikolai Sinebrychoff sai luvan perustaa olutpanimon Helsingin Hietalehteen, Bulevardin varrelle.

Panimoyhtiön perustaja oli aikansa suuri hyväntekijä ja lahjoittaja. Nykyinen Oy Sinebrychoff Ab on myös jo pitkään julkistanut lahjoituksiaan nimenomaan Suomalaisen Oluen Päivänä, esimerkiksi taiteen ja nuorisotyön tukemiseen.

Suomalaisen Oluen Päivää juhlistetaan muillakin tavoin.

* Sinebrychoff järjestää ravintola-alan ammattilaisten kesken neljättä kertaa koffilaisen ”Olutmestari” -kilpailun, jossa etsitään Vuoden 2012 Olutmestari ja pari kisälliä. Kisailu liittyy belgialaisen Stella Artois -olutmerkin 15. kertaa pidettävään kansainväliseen kilpailuun, joka on tänä vuonna Buenos Airesissa Argentiinassa lokakuun lopulla.

* HOK-Elannon OlutHuoneet (Helsinki, Espoo, Hyvinkää) järjestävät Suomalaisen Oluen Päivän kunniaksi ”Malja Suomalaiselle Oluelle” -tapahtuman, jonka – kuluttajan kannalta – merkittävin muoto on kotimaisten hanaoluiden hinta: 3 e koko päivän!

Lue myös parin vuoden takainen uutinen: Kansainvälinen Suomalaisen Oluen Päivä!

Written by Toimittaja

04.10.2011 at 11:17

Uutuusvalikoimiin tulossa jo jouluoluitakin!

leave a comment »

Syksyisen lokakuun alkupäivinä olutvalikoimien uutuushyllyt alkavat saada tummaa väriä tuhtien syysoluiden ansiosta. Mukaan tunkee jo myös joulun kausioluita – ehdottomasti vähintäänkin kuukauden liian aikaisin!

Ensimmäisenä jouluoluestaan ehätti kertomaan Hartwall, joka julkaisee Lapin Kulta Luomu Jouluoluen (4,6 %) modernisti luomu-muodossa. Toisen lahtelaisvalmistajan Teerenpelin panimon vanha tuttu Pakkaspaavo -talviolut (4,7 %) on myös jo löytynyt syyssateisilta markethyllyiltä.

Ennakkotiedot Alkon tärkeimmästä kausiolutvalikoimasta lupaavat uutuuksia lähinnä kotimaasta: 23 talvioluesta viisi on kotimaisia. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on tekemässä Kievari Savuruis (5,3 %) -oluesta Talvi Savuruis -versiota (5,3 %). Odotettu kolmas versio Kievari Tuomas -jouluoluesta lienee vieläkin avoin.

Myös Ahvenanmaan Stallhagen-panimo on julkistamassa kaksi joulu- ja talviolutta: entuudestaan tuttu Julbock (6,8 %) tulee jälleen Alkon valikoimaan, samoin uusi 7,0-prosenttinen Talviportteri (Winter Porter). Aivan erikseen on syytä mainita, että Malmgårdin Panimon upean Arctic Circle Alen (7,3 %) hinta on täsmälleen sama kuin vuosi sitten 4,99 e!

Ulkomaisista oluista uusia ovat tanskalaisen Svaneke Bryghusin belgialaisella trappistiluostarihiivalla valmistettu Jule Spektakel (8,0 %) ja saksalainen Erdingerin vehnäolut Schneeweisse (5,6 %).

Joulun ja talven kausioluita 2011-12  (Lista täydentyy jatkuvasti!)

Lue lisää…

Written by Toimittaja

03.10.2011 at 10:59

%d bloggaajaa tykkää tästä: